Yleisön nähtävillä onkin jälleen laaja kattaus hienoja moottoripyöriä äänimaailmoineen, ravintolapalveluiden sekä oheisohjelman täydentäessä viihtyvyyttä. Motoristihenkisesti alle viisitoistavuotiaille pärinästä kiinnostuneille pääsymaksua ei ole ja aikuisiltakin peritään vain kymmenen euroa kerhon toiminnan tukemiseen.

Perinteisesti ajovuorotaulukon vihreälle vuorolle on tarjottu pisin yhtämittainen rata-aika ja ryhmässä on nähty niin sota-Harrikoita, kuin ensi kertaa moottorirataelämyksiä hakevia kevarikuljettajiakin sulassa sovussa. Vihreän vuoron aloitusvartille on tarvittaessa tarjolla ajolinjaopastusta sekä ohjausta rataetikettiin.

Lättäpäällä ja tyylillä. Kuva Sarita Niemelä

Keltaisessa ryhmässä olevat huristelevat jo ratakokemuksen hankkineet kokeneemmat kuljettajat, reippaammin kulkevilla pyörillään.

Punaisessa ryhmässä onkin sitten jo täyskaasu- meininki, radalla esiintyy tällöin usein kisakuljettajia- sekä pyöriäkin.

Johtoajatuksena mukavahenkiselle rata-ajosta nauttimiselle on turvallisuus ja Saturday on the RaceWay -kunniamaininta onkin aina jaettu tyylistä, huomaavaisuudesta sekä aktiivisesta radan kiertämisestä nopeiden kierrosaikojen sijaan. Palkinto on perinteisesti ollut paikallista pullotetta sekä läsnäolijoiden kuolematonta kunnioitusta.

Koskenkorwa MC järjestää ratapäivien yhteydessä Buell-kokoontumisen. Kuva Sarita Niemelä

Ratapäivän ohjelmaa täydentää Buell-moottoripyörille suunnattu kokoontuminen Botniaringin varikolla. Tämä liki vuosikymmen sitten lakkautettu Harley-Davidson Companyn sporttipyörä nauttii edelleen vankkumatonta suosiota kannattajakunnassaan ja liittyy oleellisesti Koskenkorwa MC:n alkuvuosiin, kun liki joka kymmenes maan Buell-moottoripyöristä löytyi tuolloin Koskenkorvalta.
Juhlavuoden rata-ajopäivien jatkokallistelut ja Koskenkorwa MC:n 15-vuotisjuhlat vietetään Koskenkorvalla moottoripyöräväen kesken, perinteisellä viihde- ja evästarjonnalla.

Lisäinformaatiota mm. Koskenkorwa MC:n Facebook-sivuilla.

Saturday on the Raceway:n aikataulu.