Tänä vuonna 44. kerran järjestettävät Kokko-Treffen siirtyi Himangan Sautinkarilta takaisin alkuperäiseen luonnonkauniin Alavetelin Seljes-cämping alueelle. Alueelta löytyy 30 mökkiä, jotka olivat kaikki käytössä ja loput nauttivat luonnon rauhasta tettamajoituksella.

– Syy Himangalta Alaveteliin siirrolle johtuu siitä, että Himagan matkailu nosti hintoja niin korkeiksi, että oli järkevämpää palata vuosikymmenten jälkeen alkuperäiselle paikalle, kertoo tapahtuman järjestäjä Kokko MC-Clubin puheenjohtaja Harri Mykrä. Rutiinia on järjestelyihin tullut vuosikymmenten aikana, joten parin kuukauden työn ja noin viidenkymmenen talkoolaisen voimin motoristit pääsevät nauttimaan perinteisestä tapahtumasta.

Harri Mykrä, Kokko-MC.n puheenjohtaja

Lama ja monet päällekkäiset kokoontumisajot ovat syöneet osallistujien määrää, parhaimpina vuosinaan Kokko-treffen on kerännyt paikalle jopa 2000 motoristia Eurooppaa myöten. 850 kävijän odotukset eivät ihan täyttyneet, vaikka joitakin mattimyöhäisiä vielä illan mittaan saapuikin paikalle.

Lauantaina illalla portille oli ilmottautumislomakkeen täyttänyt 712 moottoripyöräilijää, josta kaksi oli saapunut paikalle Ruotsista.

Memmu (punapukuinen nainen vasemmalla) hoiti juontamisen

Auringon paisteessa oli jo ehditty käydä mm. Vahvin nainen kisa. Saapuessamme oli juuri alkamassa Vahvin mies kilpailu. Viisi miestä uskaltautui taistelemaan perinteisestä vuotuisesta tittelistä, mutta Memmun juontaessa ja kisaajien kavereiden kannustaessa jälleen voiton nappasi Sami, Erkin antaessa parhaan vastuksen tässä kolmen kierroksen raskaassa kamppailussa. Vielä kolmannellakin kierroksella Sami sai pidettyä kolmen litran skumppapulloja reilusti yli minuutin puhtaalla, oikeaoppisella tekniikalla, kädet suorina sivuilla. Onnea Sami.

Naisten kisan ratkaisuhetkiä.

Useat paikalla olijat olivat tapahtuman veteraanikävijöitä, mutta ilahduttavan paljon oli joukkoon saapunut myös nuoria ja naisten runsaslukuisuun pisti silmään. Tapahtuman rento fiilis, hyvä musiikki ja samanhenkinen seura saa Kokko-Treffeneille palaamaan vuosi vuoden perään.

Sami voitti Vahvin mies -kisan puhtaalla suorituksella.

Vahvaa yritystä riitti muillakin.

Kuortanelaiset Sirpa ja Timo Kuha ovat pitkän linjan motoristipariskunta, ja käyneet miltei kaikissa Kokko-Treffeneissä jo vuodesta 1971 lähtien.

Kuortanelaiset Sirpa ja Timo Kuha. Sirpa ajaa ensimmäistä kesää omalla pyörällä.

– Muutama vuosi on jäänyt välistä ensin sen vuoksi, että asuimme välillä Ruotsissa ja kun lapset olivat pieniä. Muuten olemme säännönmukaisesti olleet täällä, Timo kertoo.

– Tämä on sellainen virallinen kesänavausviikonloppu, Sirpa toteaa. – Täällä tapaa joka puolella vanhoja tuttuja ja täällä on mukava olla.

Sirpa on nämä vuosikymmenet istunut Timon pyörän takapenkillä, mutta nyt nainen on ensi kertaa kokoontumisajossa matkalla omalla moottoripyörällä, 600-kuutioisella custom-Hondalla.

– Opetteleminen vähän hirvitti, mutta Timo oli kärsivällinen ja uskaltautui jopa istumaan takapenkille, kun harjoittelin ajamista.

Eero (kuvassa vasemmalla) saapui Kajaanista, ja halusi ehdottomasti mainita, että on Kurikasta lähtöisin. Oikealla Matti, joka tuli Sotkamosta.

Make on ollut mukana kökkä-porukassa. Maanantaista lähtien joka ilta töiden jälkeen hän on ollut rakentamassa aluetta Treffen-kuntoon.

Minna Kangosjärvi Muhokselta H-D:llä oli 712. tämänkertaisille Kokko-Treffeneille saapuneista motoristeista. Minnalla pitää kiirettä, sillä jo parin viikon päästä hän itse on järjestämässä Oulunjärven rannalla Vaalassa järjestettäviä 3.Suviralleja. Niistä vastaava seura on nimeltään PöhheikköPohheemit.

 

Sauna, ranta ja järvi.

Tämä kyltti lämmitti kovasti tulijan mieltä.