Woman Rider World Relay tarkoittaa käännettynä suurin piirtein Naismotoristien maailmanviestiä. Tapahtumaan on ilmoittautunut mukaan jo yli 14 000 naista ympäri maailman. Suurin osa on mukana viestissä omassa maassaan, mutta monet myös osallistuvat muidenkin maiden viestajotapahtumaan.

Tavoitimme eilen perjantai-iltana koko ajatuksen äidin, Hayley Bellin puhelimitse ja kysyimme, missä mennään, mitä on tapahtunut, ja millä mielellä hän on?

– Hieman väsynyt olo tällä hetkellä, takana on viidessä päivässä ajetut reilut 2300 kilometriä, eikä sää ole ollut paras mahdollinen. On ollut sadetta, kylmyyttä ja paksua sumua, Hayley Bell kertoo.

Lämpökahvat kiinnostivat

WRWR:n viestikapula.

WRWR:n viestikapula.

Bell kertoi olleensa ensimmäistä kertaa elämässään Skotlannissa, niin britti kuin onkin, ja pitäneensä näkemästään. Varsinainen lähtö tapahtui Invernessistä, josta naiset ajoivat pohjoiseen, manner-Skotlannin koillisimpaan kolkkaan, John o' Groatsiin.

Haastattelua tehtäessä Hayley oli Green Welly Stopissa Tyndrupissa, lähellä Loch Lomondia Skotlannissa. Hän kertoi ajavansa kotiin Warwickiin, Keski-Englantiin lähelle Liverpoolia lauantaiaamupäivän mittaan, kun WRWR:n viesti taas jatkoi matkaansa Irlantiin.

– Olen muutaman päivän kotona, ja tapaan naiset taas Walesissa. Ensimmäiset päivät Skotlannissa olivat todella fantastisia. Retkueemme mimmit ovat olleet tosi kivoja, tämä on ollut todella hieno alku viestille. Yksi australialainen nainen tuli pyörineen mukaan viestiin ja aikoo pysyä mukana niin pitkään kuin pystyy, Hayley Belli iloitsi. – Hän joutunee pitämään taukoja välillä, sillä viestissä ajetaan joka päivä ja lisäksi on päivittäin oheistapahtumia.

– Lämmitettävät kahvat kiinnostivat häntä kovasti, sillä täällä on ollut todella kylmä.

Pienryhmäajoharjoittelua

Bell kertoo, että alkumatkalla ajossa olevan ryhmän koko on ollut kerrallaan noin 7-8 henkilöä. Lontoon legillä mukaan tulee ainakin 72 moottoripyörää. 

– Itselleni on ollut mukavaa olla alkuun matkassa ensin pienemmällä ryhmällä, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun vedän tien päällä ajossa motoristien ryhmää. Pienempi ryhmä on helpommin johdettavissa, ja olen saanut totutella rauhassa.

Lähipäivinä Hailey kerää kuvia ja videoita porukoistaan. 

– On ollut niin kaunista ja hienoa, että silmäni ovat välillä täyttyneet kyynelistä. Jossain kohtaa, kun ajoimme ja luonto ja maisemat olivat kauneimmillaan ja katsoin peilin kautta taaksepäin, ja näin lisäksi naiset takanani, tunsin miten yhteisöllisyyden ja onnellisuuden vahvat ja ylitsevuotavaiset tuntemukset peittivät alleen kovat olosuhteet ja kylmän sään.

Nämä ovat olleet todella mielettömän hienoja päiviä ja olleet sataprosenttisesti kaiken sen ponnistelun arvoisia, mikä tähän on johtanut. Paine ja stressi ovat olleet kovia koko perustiimille. Meitä on ollut alunperin viisi mukana alusta lähtien. Tällä hetkellä organisoivan ryhmän koko ambassadööreineen, moderaattoreineen, talkereineen ja muineen on noin 120 henkilö, mutta jäseniä WRWR:n Facebook-sivulla on karvan alle 15 000, Hayley Bell kertoo. 

Maailmankiertäjiä ja surmanajajia

Elspeth Beard

Elspeth Beard, ensimmäinen brittinainen, joka kiersi maapallon moottoripyörällä.

Lauantaina 9.3. WRWR:llä on merkittävä tilaisuus Lontoon Ace Cafessa, jonne tulee puhumaan Hayley Bellin lisäksi mm. ensimmäisenä brittinaismotoristina maailman kiertänyt Elspeth Beard ja surmanajajana tunnettu Kerri Cameron.

– Kerri aloitti surmanajana sirkuksessa moottoripyörällä, ajamatta sitä ennen koskaan moottoripyörällä. Hän on ratsastanut aina paljon, ja kun haki töitä, ilmoituksessa käytettiin "rider"-sanaa, jonka Kerri oletti tässä yhteydessä tarkoittavan hevosella ratsastamista. No, niin ei ollut, mutta loppu onkin historiaa, Hayley nauraa.

Ace Cafen jälkeen Hayley saattaa viestinviejät Eurotunneliin, josta nämä matkaavat Ranskaan.

– En valitettavasti itse pysty lähtemään mukaan, koska lopetin työni vastikään.

"Muuttaa koko moottoripyöräyhteisöä"

Kun kysyin, tajuaako hän, miten ison asian on saanut aikaan, ja tunteeko ylpeyttä siitä, Hayley vastasi:

– Kyllä, olen ylpeä siitä, että olen bikeri, ja olen ylpeä niistä naismotoristeista, jotka ovat mukana tässä viestissä, ja myös siitä, että tämä viesti tavoittaa niin paljon naiskuljettajia, jotka tuntevat samalla tavalla kuin minä.

Olen myös ylpeä ja innostunut siitä, että olen saanut aikaan jotain, joka vaikuttaa koko moottoripyöräyhteisöön. Että naiset ajavat enemmän, ja että yhä usemmat naiset innostuisivat ajamaan ja pääsisivät mukaan kokemaan villejä seikkailuja.

Tämä on vasta alkua, tämä tulee olemaan isompi asia kuin miltä nyt näyttää, ja lisäksi jo nyt tapahtunut on ollut äärimmäisen jännittävää ja uskomatonta, Hayley toteaa.

Hayley Bell muuttaa maailmaa.

Kun nainen kiertää maailman moottoripyörällä, sillä on vaikutusta 

– Juuri ennen matkalle lähtöä tuli tieto, että esimerkiksi Yhdysvalloissa naismotoristien osuus on noussut 19 prosenttiin, en tiedä, mitä se on Britanniassa, mutta yksi tämän viestin tavoitteistahan on vaikuttaa moottoripyöräteollisuuteen. Naismotoristien lukumäärän kasvu ja tämä viesti antavat teollisuudelle sellaista palautetta, että saamme varmasti heiltä myös vastaukset niihin.

Se, että olemme naisia, ei sulje miehiä pois joukostamme. Haluamme näyttää teollisuudelle, että miten paljon meitä naismotoristeja on, että saamme tunnustuksen olemassaolollemme ja inspiroimme uusia naiskuljettajia mukaan.

Ei ole sama asia, jos mies kiertää maapallon ympäri moottoripyörällä. Kun nainen tekee saman, silloin kuka tahansa nainen ymmärtää se, että voi naisena tehdä saman kuin toinen nainen, Hayley Bell vakuuttaa.

WRWR:n viestiä vieneet naiset ovat myös saaneet kannnustusta ajomatkan varrella.

– Olemme saaneet aivan fantastista tukea pitkin matkaa muilta tien päällä olleilta, runsain mitoin hyvän matkan ja menestyksen toivotuksia. On surullista jättää mimmit nyt hetkeksi ja lähteä kotiin. Haluan nopeasti takaisin mukaan tien päälle, Hayley Belle päättää. 

Maaliskuussa WRWR- viesti kiertää aikataulun mukaisesti Irlannin, Walesin, Englannin, Ranskan, Espanjan, Portugalin, Andorran, Italian, Slovenian, Kroatian, Bosnia-Herzegovinan ja Montenegron. Toukokuun 12. päivä viesti saapuu Suomeen.

Woman Riders World Relayn tapahtumia ja etenemistä reitteineen voit seurata sen internet-sivuilta sekä Facebookista täältä.

Aiheesta aiemmin sivuillamme: Women Riders World Relay: Maailman ympäri naismotoristien voimin – reitti kulkee myös Suomen kautta toukokuussa

Women Riders World Relay starttasi 27.2.2019 Skotlannista.

Women Riders World Relay starttasi 27.2.2019 Skotlannista.