Lahden Moottoripyörämuseolla järjestettiin keskiviikkona tiedotustilaisuus, jossa olivat paikalla mm. Sliippareiden Mato Valtonen ja entinen rumpali Tapsa Luumi sekä bändin perustajajäsen Ari Pänttönen. Lisäksi Salpausselän Mopoharrastajat ry:n Simo Murtomäki kertoi museon mopo-osastosta ja pyörähtipä paikalla myös Andy McCoykertomassa omasta ja Hanoi Rocksin annista näyttelyssä. Moottoripyörämuseon Spirit of Jarno -laajennusosasta ja sen suunnittelusta kertoi puolestaan Designpiste Oy:n Henri Äijälä.

Henri Äijälä ja 3D-piirroksia museon laajennusosasta.

– Rikulla on ollut alusta pitäen selkeä näkemys laajennuksesta, olemme vain sitten yhdessä viilanneet sitä, ja minä olen tehnyt 3D-mallinnukset siitä, miltä kaikki voisi näyttää. Nyt olemme ilmeisesti jo melko lähellä lopullista ilmettä, Henri Äijälä kertoo.

– Emme halunneet alun alkaenkaan museolle valkoisia seiniä, vaan erottuvuutta, kunnollista Art Deco -tunnelmaa. Hienoja puitteita, joihin kelpaa rakentaa näyttelyjä ja tulla katsomaan, mitä kaikkea siellä on.

The Mopott -show 40 v

Moottoripyörämuseolla on ensi kesänä nähtävissä Sleepy Sleepers The Mopott-Show 40 vuotta -osasto. 

– Olemme löytäneet levyn kannessa olevan Raleighin ja Crescent-mopon. Nähtävillä on myös muuta hauskaa Sliipparitavaraa, mm. kultalevy ja legendaarisen rynnäkköpoliisi Kekin virka-asu, kertoi Moottoripyörämuseon johtaja Riku Routo.

The Mopott Show'n alkuperäiset pyörät ja Sliipparit. Vasemmalta Tapsa Luumi, Mato Valtonen ja Ari Pänttönen.

– Rikulle pitää nostaa hattua. Hän on yhdessä Maaritin kanssa muuttanut käsitystämme museosta. Heidän museonsa on paikka, jossa tapahtuu koko ajan: on eläviä tapahtumia ja konsertteja, paikka elää, Sliippareitten Mato Valtonen kehui. – Täällä on meininkiä, joten ei ole ihme, että paikka valittiin Lahden suosituimmaksi matkailukohteeksi viime vuonna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mato Valtonen kehui Suomen Moottoripyörämuseon Rikua ja Maaritia niin, että molempien korvat punottivat. Samalla saatiin kuulla mielenkiintoisia tarinoita Sliippareitten menneisyyydestä.

Tapsa Luumi kertoi päässeensä bändiin soittamaan, koska hänellä oli kaupungin makeimmat rummut.

50-vuotiaat Tuutti ja KTM Suomessa sekä Easy Rider -leffa

– Lisäksi meillä on legendaarisen Honda CB750:n eli tutummin "Tuutin" 50-vuotisjuhlan kunniaksi rakennettu osasto, johon tulevat esille kaikki Tuutin mallit. Tässä olemme tehneet yhteistyötä Japsistarojen kanssa.

– Toista 50-vuotista, eli KTM 50 vuotta Suomessa, meillä juhlistetaan niin ikään oman osaston voimin. Nähtävillä on Kotareita eri vuosikymmeniltä aina vuodesta 1969 lähtien. Nähtävänä on myös alkuperäisen KTM:n maahantuojan M-tuonnin valomainos.

KTM 50 vuotta Suomessa -osastoa ja alkuperäinen alkuperäisen maahantuojan valomainos.

– Näyttelyssä juhlistetaan myös Easy Rider -elokuvan 50-vuotisia. Sen kunniaksi nähtävillä on alkuperäisiä Suomi-choppereita, Routo valistaa.

– Lisäksi museoon tulee uusittu Harley-Davidson -osasto, joka rakennetaan 70-luvun henkeen yhdessä H-DCF:n kanssa.

Easy Rider -leffakin täyttää pyöreitä tänä vuonna.

Hanoi Rocks ja Andy

Hanoi Rocks -näyttelyssä on puolestaan esillä Andy McCoyn henkilökohtaisia esineitä sekä Hanoi Rocks -valokuvia ja -julisteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Andy McCoy.

Nähtävillä on myös Hanoi Rocksin alkuperäinen logo, jonka piirsi ja maalasi "joku irlantilainen". 

Hanoi Rocksin alkuperäinen logopiirros.

– Kyse on yhdestä suurimmista Hanoi Rocks -kokoelmista ja näyttelyistä, ja lisää tavaraa on vielä tulossa, Andy McCoy vahvisti. – Kokoelmaa on kyselty moneen paikkaan muuallekin.

Historian siipien havinaa. Andy, Riku ja Mato. 

Historian siipien havinaa. Andy, Riku ja Mato. 

 

Salpausselän Mopoharrastajat ry:llä eli SAMOHA:lla on myös osasto museossa.

– Näytillä on historiallisia mopoja, kertoi 70-päisen harrastajajoukon puhemies Simo Murtomäki.

Simo Murtomäki esitteli SAMOHA:n antia.

Esillä on myös Matti Nykäsen vanha pappatunturi. Matti sai mopon 40-vuotislahjakseen, ja se oli jo aiemminkin näytillä täällä, mutta palautettiin Matille. Marraskuussa Matti soitti, ja kertoi, että pyörä tulee takaisin museoon, ja hänen kuolemansa jälkeen leski lahjoitti mopon museolle.

Matti Nykänen ja Seiska-lehden tälle 40-vuotislahjaksi vuonna 2003 lahjoittama Pappa-tunturi. Kuva on otettu museolla 2015. Kuva: Lahden Moottoripyörämuseo.

Museon Art Dec -laajennusosa, Spirit of Jarno

– Moottoripyörämuseon tilat laajenevat samalla. Museon tilat eriytetään Ace Cornerin tiloista, ja myös viime mainitut laajenevat. Poistimme jo yhden väliseinän, jolla saamme lisää ravintolatilaa, ja vessat siirtyvät aikanaan museon uuteen siipeen, Riku Routo kertoi.

– Ravintolan puolelle tulee uusi esiintymislava ja konserteissa paikat noin 300 kuulijalle. Ensimmäinen esiintyjä uudella lavalla on Graham Bonnet, Rainbow:n ex-solisti. Hän tulee meille 4.7., Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jenny Hirvonen ja Riku Routo.

– Tapahtumista puheenollen, meillä tulee olemaan kesän mittaan todella paljon konsertteja ja kokoontumisia, Museon harjoittelijana toimiva Jenny Hirvonen kertoo. – Yksi iso moottoripyöräpuolen häppeninki on suuri verenluovutuspäivä yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Sinne motoristit tulevat luovuttamaan verta.

– Luvassa on myös lapsille suunnattu tapahtuma, jossa on tarjolla kaikkea pomppulinnasta ja sirkuksesta lähtien, Riku Routo lupaa.

Kunhan museon laajennusosa saadaan valmiiksi, museon ja kahvilan yhteenlaskettu pinta-ala on noin 864 neliömetriä. Aiempi pinta-ala oli 600 neliömetriä.

Spirit of Jarno -laajennusosaa.

Spirit of Jarno -laajennusosaa sisältä.

– Laajennusosan nimeksi tulee "Spirit of Jarno", ja sinne tulevat näytille kaikki hänen palkintonsa ja muuta tavaraa Soili Karmelta ja Jari Saariselta, Routo vahvistaa. – Tulossa on myös Dornalta MotoGP-pyörä, kunhan Kymi Ring saadaan kisakuntoon.

Moottoripyörämuseon kauden avajaisia vietetään ensi viikolla Vappuaattona 30.4. Lisätietoja täältä.