Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Hanxilla on kevään mittaan ollut ompelijaharjottelijoita suunnittelemassa uudenlaista takkia nuorille mopoilijoille ja motoristeille, työn jälkeä esittelemässä Monna Raatikainen.

Hanx toteuttaa asiakkaidensa parannusehdotuksia

Uutiset

Hanx kyseli asiakkailtaan, miten kehittää toimintaansa entistä motoristiystävällisemmäksi, ja tulleiden palautteiden pohjalta toivottuja parannuksia alettiin toteuttaa saman tien. Lisäksi Hanx on mukana Työpaikalla tapahtuu -hankkeessa, jota toteutetaan yhteistyössä Savon ammatti- ja aikuisopiston SAKKY:n ompelijaharjoittelijoiden kanssa. Lisäksi Surinaa Sussuille, Pärinää Pojille järjestetään nyt neljännen kerran. Lue lisää ›

Hero Splendor iSmart.

Poliisi teki ilmaisen hiustenleikkuun rangaistukseksi nuorille motoristeille Mumbaissa

Uutiset

Hiustenleikkuu vasten tahtoa saattaa kuulostaa rankalta rangaistukselta, mutta Kherwadin poliisi Mumbaissa on päätynyt tällaiseen ratkaisuun nuorten rikkoessa lakia ajamalla kovaa ja levottomasti sekä ilman kypäröitä. Viimeinen tekijä, mikä on saattanut johtaa tähän ratkaisuun on saattanut olla se, että nuoret eivät pidä kypärää, koska heidän huolella ja geelillä virittämänsä kampaukset olisivat saattaneet kärsiä kypärän pitämisestä. Lue lisää ›

Wunderlich Media Handlebar Bag.

Medialaukku ohjaustankoon - uusi vaihtoehto tankkilaukulle

Uutiset : BMW

Lisävarustevalmistaja Wunderlich on valmistanut ohjaustankoon kiinnitettävän medialaukun, joka voi olla järkevä vaihtoehto monessa tapauksessa tankkilaukulle. Siinä on hyvä paikka säilyttää näkyvillä älypuhelin tai navigaattori suunnistamista varten, piilottaa kukkaro, aurinkolasit ja kaikki sellaiset tavarat, joita saattaa tarvita ajon aikana kuten muun muassa kolikoita tiemaksuja varten.  Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +