Miksi naisille pitää olla oma rallinsa? Kuinka Akkaralli sujui? Ja kuinka turvallisuusohjeet otettiin huomioon ralliviikonlopun aikana. Muun muassa näihin kysymyksiin vastasi tämän vuoden Akkarallin järjestelyistä vastuussa ollut Tiina "Tintti" Felt.

Ensimmäiset rallivieraat saapuivat porttien auettua kello 13.00

– Kolme perustajajäsentä järjesti ensimmäisen rallin 1977. Perustajajäsenistä kaksi oli tänäkin vuonna paikalla. Osallistujamäärä vaihtelee 30 molemmin puolin. Paljon riippuu paikkakunnasta, mitä etelämpänä ralli järjestetään, sitä enemmän on osallistujia ja kelitkin vaikuttavat paljon.

Vuoden 2020 Akkaralli-paidan logon teki motoristi Ilpo Alanko, näkemyksellä pyöritä, lennätä koronaa, siis anna sille kyytiä. Älä tartuta.

– On tärkeää, että naismotoristeille on oma ralli. Mukana on kaikenikäisiä naismotoristeja. Osa on ajanut jo kymmeniä vuosia ja toiset vasta aloittelevat harrastuksen parissa. Naisten kesken voi turvallisesti kysyä ihan mitä vain ilman, että kukaan dissaa kysyjää. Osa "ropaa" omaa pyöräänsä ja voivat kysyttäessä näyttää ihan kädestä pitäen, miten esimerkiksi joitakin huolto- tai korjaustoimenpiteitä voi tehdä.

Akkarallissa kävi kaikkiaan 59 daamia.

– Tänä vuonna aloimme ottamaan ilmottautumisia vastaan jo helmikuussa, mutta kun virus ja sen tuomat rajoitukset levisivät, niin tuli paljon peruutuksia. Kun rajoituksia lievennettiin, niin ilmoittautumisia tuli ruuhkaksi asti. Sekaannuksia lisäsi se, että muutamat olivat ilmoittautuneet kahteen kertaan, mutta eri sukunimillä. Tänä vuonna Antin Juhlatalolla yöpyjiä oli 40 rallivierasta + 3 järjestäjää ja lisäksi oli 16 päiväkävijää, eli kaikkiaan 59 daamia. Merkille pantavaa, että näistä 23 oli ensikertalaisia. Hienoa, että uskaltautuivat tulla tutustumaan meininkiin. Mukavia Akkoja ollaan, ei me ketään purra.

Koronavarustus?

– Koronavirus otettiin huomioon järjestelyissä. Hommasin ulko-oven eteen hanallisen täytettävän vesikanisterin ja saippuaa, eli kaikilla oli mahdollisuus pestä kätensä jo ennen sisääntuloa. Käsidesiä ja saippuaa oli tarjolla vähän joka puolella ja niiden käytön tärkeydestä muistutimme tasaisin väliajoin. Käsidesiä oli ympäri juhlataloa pumppupulloissa yhteensä 5 litraa.

Sisämajoitus oli pienissä ryhmissä ja alkuperäisen suunnitelman mukaan riskiryhmät menivät saunaan ensi, mutta käytännössä saunottiin pienryhmissä. Lähikontakteja pyrittiin vättämään.

Käytössä oli paljon kyynärpää-, nyrkki- ja pyrstötervehdyksiä. Tosin kun näkee ystävänsä pitkästä aikaa, niin halausta oli vaikea välttää ja osa oli sitä mieltä, että fuck korona ja perustivat oman "Fuck Korona MC:n". Jo imoittautumisvaiheessa korostettiin, että jokainen osallistuu ralliin omalla vastuullaan.Koronasta vielä sen verran, että jos joku nyt rallin jälkeen sairastuu, niin siitä tulee ilmoittaa heti kaikille, myös Juhlatalon Antille, koska se aiheuttaa toimenpiteitä.

Moottoripyöräpoliisi oli Akkarallin odotettu vieras.

– Akkaralli onnistui tänäkin vuonna erinomaisesti. Paikkana Antin Juhlatalo toimi hienosti. Kaikki mahtuivat yöpymään sisätiloihin ja käytössämme oli tavallinen sekä savusauna. Tehdessäni viranomaisille ilmoituksen kokoontumisesta, kysyin samalla olisiko mahdollista saada moottoripyöräpoliisia vieraaksi. Tämä toteutui.

Mp-poliisin vierailua odotettiin innokkaasti. Hän esitteli meille poliisimoottoripyörän teknisiä laitteita ja kertoi uudesta tieliikennelaista. Lisäksi moottoripyöräpoliisilta kysyttiin erlaisita ajotilanteista, ylinopeudesta etc. ja ihan, että saako käyttää poliisipuvun alla omia vai onko valtion poliisi -profiloidut kalsarit. Kuulemma omia saa käyttää. Ensimmäistä kertaa Akkarallin historiassa oli poliisi paikalla.

Kiertopalkintoon (kuvassa vasemmalla) kuuluu jokaisen jättää oma jälkensä.

– Saunomisen, poliisin vierailun ja leppoisan yhteisolon lisäksi ohjelmassa oli kiertoajelu Pulkkilanharjulle ja osa kävi päiväajelulla paikallisella viinitilalla ja toki oli leikkimielisiä kilpailuja joissa on oma hauskuutensa kun välillä, kilpailuvietin iskiessä ihmisillä lähtee "ihan lapasesta". Ylimääräistä "ohjelmaa" saatiin, kun kymmenen paikallista miestä yritti paikalle "katsomaan, mitä me tehdään". Tiukasti totesimme, että tämä on yksityistilaisuus, mihin heillä ei ole mitään asiaa.

Kotimatkalle lähdettiin sunnuntaina.

– Palkintoja jaettiin iso liuta. Akkarallin pisin matka -palkinnon sai Jaana L. 635 km, Amatzon malja, eli vuosittain vaihtuva heittolajin voittaja oli Kirppa, Nuorin motoristi eli "Tytsy" oli Iina ja puolestaan Muori motoristi, oli Helkamarja. Vuoden Koroliina -palkinto, eli eniten koronaviruksesta häsäköinyt oli Leila, Vuoden Hässäkäinen - Kaisa. Kiertopalkinto annettiin tänä vuonna Akkarallin kokeille, Tuijalle ja Sagalle, mahtavasta keittiötoiminnasta. Ruoka oli taivaallista, aina ajallaan ja äärimmäisen hyvää. Perustajajäsen Ipu kukitetiin sunnuntai aamuna. Jaossa oli myös muita palkintoja ansioitumisen mukaan, kuka missäkin lajissa.

Seuraavan vuoden Akkarallin järjestäjä valitaan aina järjestettävän rallin yhteydessä ja viikonloppuna selvisi, että ensivuoden Akkaralli järjestetään Savonlinnassa.

Kaikki rallin jäljet siivottu. Ensi vuonna Akkaralli järjestetään Savonlinnassa.

Aiheesta aiemmin:

Ripsiralli: Naiskuski ja Harrikka, Buell tai vanha Inkkari ja hyvä tunnelma

Lepakkoralli järjestetään ensimmäisen kerran syyskuussa Loimaalla

Akkaralli järjestettiin tänä vuonna Antin Juhlatalolla Asikkalassa.