Tapasimme Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolaisen Kuopion moottoripyöränäyttelyssä viime viikonloppuna ja kysyimme kuulumisia.

– Vuokrattavien sähköajoneuvojen yhteiskäyttö kasvaa vauhdilla ja ihmiset hankkivat niitä myös omaan käyttöönsä. Onnettomuuksia sattuu niillä aika paljon, ja siihen on selvät syyt. Skuuttien pienet renkaat asettavat rajoituksensa ajettavuuteen. Lisäksi varsinkin vuokralaitteilla ajetaan humalassa, Erkka Savolainen avaa.

– Skuuttionnettomuudet ovat näkyneet vahvasti onnettomuustilastoissa. Suuri osa syntyneistä vammoista on kohdistunut yläraajoihin; päähän, olkapäihin ja käsiin, alaraajavammoja on tullut vähemmän. Kun skuutin pieni etupyörä tökkää jonnekin vauhdissa, niin sitä vain lentää laitteen yli, ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

– Viime kesänä sattui ensimmäinen kuolemaan johtanut sähköpotkulautaonnettomuus.

– Olisi hyvä, jos sähköpotkulaudan kuljettajalla olisi kypärä päässään, se toisi huomattavasti lisää turvaa.

Skuuteilla liikutaan pyöräilysäännösten mukaan

Hallitsevatko käyttäjät  skuuttien liikennesäännöt?

– Ihmiset eivät välttämättä tiedosta, missä niillä vehkeillä pitää liikkua. Monet ajavat niillä jalkakäytävillä, mutta keveillä sähköisillä ajoneuvoilla mennään pyöräilysäännösten mukaan, Savolainen kertoo.

– Odotamme, että sekä polkupyörien että keveiden sähköajoneuvojen kuljettamiseen tulisi promilleraja. Helsingissähän sähköpotkulaudalla ajaminen on kiellettyä öiseen aikaan, koska onnettomuuksia on sattunut niin paljon.

Mitä Liikenneturva voi tässä tilanteessa tehdä?

– Olemme tuottaneet erityisesti iäkästä väkeä silmällä pitäen sähköisen liikkumisen oppaan. Se toimii kuitenkin kaikille ikäryhmille. Siitä selviää, missä ajaa milläkin ajoneuvolla, lain määritykset mm. mopojen, mopoautojen ja skuuttien osalta. Kannattaa lukea ja tutustua, mikäli asia vähänkään koskettaa itseä, Savolainen kehottaa.

Liikenneturvan sähköisen liikkumisen opas on ladattavissa maksutta Liikenneturvan sivuilta.

Liikenneturvan sähköisen liikkumisen opas on ladattavissa maksutta Liikenneturvan sivuilta.

Kävimme katsomassa opasta, ja suosittelemme lämpimästä. Oppaan voi ladata maksutta täältä, ja siitä selviää monta muutakin asiaa sähköiseen liikkumiseen liittyen kuin pelkästään liikennesäännöt. Se sisältää mm. neuvoja sähköajoneuvon valintaan, käytön opetteluun sekä tietysti liikenneturvalliseen käyttäytymiseen.

– Aiemmin ei näin koottua opasta ollut olemassa, siksi me sen teimmekin. Ohjeet kokeilusta, tutustumisesta ja harjoittelusta sekä vinkkejä, miten niillä vehkeillä kannatta lähteä ajamaan. Yksi iso kysymys on, mikä laite sopii kullekin, varsinkin senioripuolella.

– Tällä hetkellä olemme tuottamassa video-ohjeita aiheeseen liittyen ja muutakin tukimateriaalia on tulossa.

Erilaisten keveiden sähköajoneuvojen määrä kasvaa jatkossakin, mikä pitää Liikenneturvaa liikkeellä.

– Ilmiö on kasvamassa, tuskin ne häviävät minnekään. Aiemmin nuoret alkoivat liikkua moottoroiduilla ajoneuvoilla sitä mukaa kuin ikää tuli, nyt voi jo vaikka 10-vuotias liikkua sähköpotkulaudalla. 

– Vanhempien rooli on tässä tärkeä, kannattaa opettaa lapset liikkumaan oikein. Ja on syytä myös pohtia, minkä ikäisenä lapsi päästetään ajoneuvolla autojen sekaan.

"Tunne Liikennesäännöt"

Savolainen on tyytyväinen Kuopion Mp-näyttelyssä kävijöiden kanssa käymiinsä keskusteluihin. – Ihmiset keskustelevat asioista laidasta laitaan, ja kyselevät mm. liikennesäännöistä. On hyvä, että asiat kiinnostavat.

Savolainen on tyytyväinen Kuopion Mp-näyttelyssä kävijöiden kanssa käymiinsä keskusteluihin. – Ihmiset keskustelevat asioista laidasta laitaan, ja kyselevät mm. liikennesäännöistä. On hyvä, että asiat kiinnostavat.

– On tiedostettava se oma vastuu liikentessä: skuutit ovat kevyitä ja nopeita, on ennakoitava risteyksistä lähdettäessä, ettei yllätetä muuta liikennettä, kuten helposti tapahtuu. 

– Pieni  ajoneuvo jää helposti auton etupilarin taakse käännöstilanteissa. Omalla nopeudella on merkitystä, ja ajetaan selvin päin.

– Meillä on myös menossa "Tunne liikennesäännöt" -kampanja. Uusi tieliikennelaki toi mukanaan muutoksia mm. henkilöautojen ja pyörien väistämissääntöihin ja niitäkin on kampanjassa käyty läpi, kannattaa käydä katsomassa ja ajantasaistamassa omaa tietämystään liikennesäännöistä, Erkka Savolainen kehottaa.

"Tunne liikennesäännöt" -kampanjan sivuille pääset tästä.