Pelisaloon Veljekset Junttilan on perustanut aikanaan Arto Junttilan isä jo vuonna 1962, joten Arto on ollut vuoden ikäinen, kun on päässyt mukaan pelialalle. 

– Kiertäviä pelihalleja oli toiminnassa 60- ja 70-luvulla kaikkiaan viitisentoista, joten se ei ollut niin harvinaista toimintaa kuin nyt, Junttila kertoo.

Tällä hetkellä Pelisaloon on ainoa kiertävä pelihalli Suomessa. Noin puolet vuodesta Junttilalla menee Tivoli Sariolan alihankkijana kulkiessa. Mihin Tivoli Sariola pystyttää telttansa, sinne ilmestyy myös Pelisaloon.

Andyn tekemä Mala Suerte rikkoi rajoja aikanaan. Kopioita on nähty sen jälkeen paljon.

Lapsuus oli mielenkiintoinen, mutta rankka

Junttilan kuvaukset lapsuudesta ovat mielenkiintoisia. Ala on ollut silloin kova.

– Väliin tilanne oli sellainen, että ajoimme autollamme syrjäteitä poliiseja väistellen, kun sitä ei oltu katsastettu, eikä se nyt aina niin kunnossakaan ollut. Jouduimme olemaan sydän syrjällään, että selviämmekö seuraavaan paikkaan ajoissa laittamaan pelihallia pystyyn.

Lapsuus, nuoruus ja aikuisuus ovat kuluneet pelihallin parissa, eikä Junttila valita, päinvastoin.

Alkuperäinen on kuitenkin aina alkuperäinen. Ja täynnä yksityiskohtia.

– En olisi koskaan kuvitellut tekeväni mitään muuta kuin nyt teen, vaikka kiertolaisuus onkin kovaa elämää. Silloin aikanaan, kun olin lapsi, tilanne oli myös sellainen, että jos pelihallilla ei tullut rahaa, niin meillä oli nälkä. Mutta voi sanoa, että pelaaminen on intohimoni, Junttila toteaa.

– Silloin lapsena peliteltta oli minulle maailman tärkein asia. Jo pienenä hoitelin ja putsasin sekä kiillotin flippereitä ja maalasin niiitä. 

Mala Suerte toiselta puolen.

Isältä pojille

Hän on myös ylpeä siitä, että yritys on ainoa alalla, joka on siirtynyt isältä pojalle ja jatkaa edelleen, vielä yli 50 vuoden jälkeenkin samalla tiellä.

– Tässä on parasta oma vapaus sekä se, että kaikki on itsestä kiinni. Jos ote lipsuu, se näkyy heti tuloksessa, ja tarvitsee vain katsoa peiliin niin löytää syyllisen, jonka pitää skarpata.

Keväällä kiertue alkaa 19.4. ja kestää puoli vuotta. Silloin Junttila keskittyy vain yhteen asiaan: pelihalliin, eikä muuta elämää juuri ole.

Mala Suerten matkaseuralaiset.

– Sen olen oppinut, että asiat hoidetaan varmasti kunnolla, ja vuosimallin 2000 Scaniani on aina moitteettomassa lyönnissä ja aikanaan katsastettu. Voin huoletta ajaa pääteitä ja moikata poliiseja, Junttila nauraa. – Muutenkin kaikkien laitteiden pitää olla hyvässä kunnossa, ei vain voi ottaa sitä riskiä, että jokin olisi rempallaan.

Junttila otti vuonna 1987 kovan kopin, kun hänen isänsä joutui luopumaan pelihallin pitämisestä. Arto otti homman hoitaakseen yhdessä kahden veljensä kanssa. Nuorilla miehillä meni kuitenkin juuri niin kovaa kuin voi tilanteessa kuvitella. Ei oikein tullut mieleen, että olisi pitänyt tienatakin, ja seuraavana talvena Kajaanissa helmikuisena aamuna kun pelihalli oli saatu torille pystyyn miehet totesivat, että torilla on muutama seitsemänkymppinen mummu ja pari torikauppiasta sekä kova viima. Ja rahat olivat tietenkin loppu.

– Se oli yksi elämäni kovimpia paikkoja, kun jouduin soittamaan isälleni ja tunnustamaan tilanteen. Hän totesi odotettujen rankkojen haukkujen sijasta vain rauhallisesti, että "tulkaa veikkoset kotia sieltä". Ei moitteen sanaa. Siitä sitten otimme opiksemme ja homma jatkui. Alkoi miehistyminen ja ennakkosuunnittelu missä, milloin ja mihin. Opimme hoitamaan logistiikan kuntoon. Mutta kaikenlaista tässä on nähnyt niin, ettei oikein enää hätkähdä mistään, Junttila toteaa.

– On miltei mahdoton kertoa, mitä nämä pyörät merkitsevät minulle, Junttila pohtii.

Rockabilly- ja Harrikkamies

Junttilalla on neljän Harrikan ja neljän auton kokoelma. Hurahtaminen on tapahtunut pikkuhiljaa, ja on omalta osaltaan myös investointeja.

– Toyota-merkkinen uusi auto menettää tasaisesti arvoaan, kun taas nämä Andy Niemen suunnittelemat ja rakentamat Harrikat ovat aivan oma lukunsa.

Toyotan sijasta Junttilan talliin sopii hyvin Kiirastulen Kerubi - jo värienkin puolesta.

Kuten niin moni muukin, Junttila pitää Andyn töistä. Junttilan pyörät ovat "Mala Suerte", Huono Onni ja "Cherub of Purgatory", Kiirastulen Kerubi.

– On miltei mahdotonta kertoa, mitä nämä pyörät merkitsevät minulle. Joka kerran kun pääsen ajamaan vaikka puolen tunnin lenkin, koen aivan käsittämätöntä onnea ja kiitollisuutta siitä, että ne ovat osa matkaani ja saan omistaa ne ja ajaa niillä. Vaikka vain sen hetken, Junttila selventää. 

Cherup of Purgatoryakin jaksaa tarkastella joka kulmasta loputtomiin.

– Tällaiset pyörät ovat aivan erilaisia ajaa kuin uudet, joita voi ajaa kuka tahansa. Näitä pitää osata ajaa, ne ovat miltei eläviä ja antavat palautetta kuljettajalleen, kuin villiorit. Ja ne ovat aina oikukkaita, niillä on omat huonot päivänsä.

Junttila viihtyy hyvin omassa tallissaan muutaman kuukauden vuodesta. Hän tekee myös itse entisöintiä, ja työn alla on vuosimallin 48 Pontiacin maalaus.

Andyn toteuttamat pyörät hän kertoo ostaneensa osittain myös siksi, että koki tekevänsä kulttuuriteon.

Junttilan intohimoa näitä pyöriä kohtaan on helppo ymmärtää.

– Iso osa parhaista suomalaisten rakentamista pyöristä ostetaan Ruotsiin, niinpä hankin nämä itselleni, että edes osa säilyisi täällä nähtävillä.

Pyöristä kuvia ohessa, mutta mikä mies oikein on sydämeltään?

– Rockabilly on aina ollut sydäntä lähinnä tötterötukkineen ja elviksineen. Kaikkine siihen liittyvine poseerauksineen, naisineen, autoineen, moottoripyörineen ja jukebokseineen, Junttila hehkuttaa.

Uskotaan. Kiitos haastattelusta!

Pelisaloonin kesän kiertueaikataulun löydät täältä.

Arto Junttilan voi tavata Pelisaloonin kesäkiertueella. Nähdään siellä!