Rikokseni lienevät jo vanhentuneet, joten voin tunnustaa ajaneeni autoa jo 15-vuotiaasta alkaen. Tai no, ajaminen on ehkä hieman vahva ilmaisu niille lukemattomille harjoituskerroille, jolloin ajeltiin milloin mitäkin mökki-/metsäteitä edes takaisin. Ajoharjoittelusta oli hyötyä, kortti tuli ensi yrittämällä.

Mopokokeilut eivät sujuneet yhtä mallikkaasti. En tarkkaan ottaen muista, kuka kavereistani antoi Honda Mankinsa käsiini ja sainko minkäänlaista opastusta, kuinka tämä moottorisoitu kaksipyöräinen kuuluisi kesyttää, mutta lopputulos oli harmittavan tavanomainen. Liikkeelle pääsin ja päädyin suoraan apinoimaan vesakkoon. Mankille ei käynyt kuinkaan!

Tämä ainutkertainen kokemus oli hyvin vahva ja kun samaan aikaan autolla (Datsun 100A) ajo sujui kaiken aikaa mallikkaasti, niin en suuremmin edes haaveillut ajamista moottoripyörällä. Itse moottoripyörät kyllä kiinnostivat. Yhden kesän sainkin harjoitella tarakkaharakan elämää jo 80-luvulla. Kierrettiin sukuloimassa ja taidettiinpa kierrähtää Suonenjoen Mansikkafestareilla kuuntelemassa Hurriganesiakin.

Suzukin kyytiläisenä  vuonna 1983.

Suzukin kyytiläisenä vuonna 1983.

Elämä heittää meitä kaikkia ja kun on näinkin kauan elänyt, niin tuulia on ehtinyt viritä joka suunnalta ja reittivalintoja on korjailtu useampaankin otteeseen. Näin jälkikäteen katsottuna parikymmentä vuotta vierähtää loppujen lopuksi aika nopeasti. Moottoripyöräilyn kannalta ajanjakso oli pimeää aikaa. Joillakin ystävistäni moinen kulkupeli oli, mutta itse en niistä päässyt nauttimaan.

Kunnes kaikki muuttui, aurinko alkoi paistamaan ja moottoripyöräilyntäyteinen elämäni alkoi. Aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten muutin perheeseen, jossa yhtenä täysivaltaisena perheenjäsenenä oli moottoripyörä. Kun puhun perheenjäsenestä, niin se oli sitä sanan varsinaisessa merkityksessä: perheenjäsen. Ei koriste, vaan käytössä oleva peli, jolla ajetaan, siitä pidetään huolta ja ajosta nautitaan koko Suomen vaihtelevan pituisen ajokauden.

Ajovarusteet messuilta

Silloisen kevään ensimmäisiä hankintoja oli kunnolliset ajovarusteet. Onneksi paikkakunnalla järjestettiin vielä tuolloin MP-näyttely, joka oli oivallinen paikka moiselle toiminnalle. Viikonloput kuluivat pienemmillä ajoretkillä, mutta heti kesäloman alettua suuntana oli Lappi. Suomen suvi näytti meille kaikille niin tutut, monipuoliset kasvonsa. Juhannusaattona olimme ystäväpariskunnan häissä. Kesä ja keli mitä parhaimmat, lämmintä riitti.

Juhannuspäivänä ajoimme muutaman sata kilometriä kotiin, pakkasimme, vaihdoimme kulkupelin moottoripyöräksi ja yötä vasten lähdimme suuntaamaan ylös päin. Keli viileni totaalisesti. Yöllä löysimme mielenkiintoisen majapaikan Ii:stä, Gasthaus Iin, joka ei valitettavasti taida olla enää toiminnassa. Harmi sinällään, sillä kokemus oli ainutlaatuinen.

Matka jatkui levänneenä eteenpäin ja Tornion kohdalla vettä tuli jo vastaan vaakaan, lämpötilan ollessa alle kymmenen asteen. Uudet ajokamppeet olivat tarpeen ja vedenpitävyys tuli testattua saman tien. 

Sinnikkäästi, vallitsevasta ajokelistä nauttien kiersimme Kilpisjärven kautta Saariselälle ja sieltä kotiin.

Lapin lumoa 2.

Lapin lumoa 2.

Moottoripyörä on erilainen kulkuneuvo

Suomi on entuudestaan hyvinkin tuttu, olenhan asunut joka puolella tätä kaunista kotimaatamme. Moottoripyörän kyydissä Suomi-neito näyttää jälleen ihan toisenlaiselta ja ennenkaikkea matkaa tehdessä aistinautintoja saa huomattavasti laajemmin kuin autoillessa. Lisäksi moottoripyöräillessä tapaa ja tutustuu ihmisiin ihan toisella tavalla. Harvapa meistä tervehtii huoltoasemalla toista autoilijaa ja alkaa jutella. Pysähdyitpä missä tahansa, niin lähes poikkeuksetta joku tulee juttelemaan tai vähintään tulee kysyttyä, että mistä olet tulossa/minne menossa?

Varsinkin viimeisten kolmen vuoden aikana olen saanut tavata sadoittain motoristeja ja nähnyt toinen toistaan upeampia moottoripyöriä. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen motoristi ja moottoripyörä on jutun arvoinen ja toden totta, mitä uskomattomampia tarinoita olenkaan saanut kuulla. Ihailen ihmisen luovuutta ja taitoja mikä ilmenee muun muassa moottoripyöriä rakennettaessa.

Taidoista puheen ollen, myös ajotaito herättää luonnollisesti kunnioitusta. Se näky, kun motoristi lähtee sulavasti liikkeelle, kaartaa maantielle ja viilettää eteenpäin elämästään nauttien. Tuosta lähdön tunteesta ja matkanteon riemusta olen itsekkin tarakkaharakkana päässyt osalliseksi.

Tarakkaharakka?

Meidät tarakkaharakat otetaan pääsääntöisesti hyvin vastaan. Toki on ollut tilanteita, jolloin on katsottu hieman alentuvasti, kun on käynyt ilmi, etten itse osaa ajaa moottoripyörällä. Tilanne on vähän sama, kuin silloin, kun lapseton nainen uskaltaa keskustella lapsista saati lapsenhoidosta synnyttäneen naisen kanssa. Miksi ei voisi?

Lapin lumoa 1.

Lapin lumoa 1.

En vieläkään tiedä paljoa moottoripyörien teknisistä ominaisuuksista, mutta luontainen uteliaisuuteni ja pohjaton mielenkiintoni asiaa kohtaan on edesauttanut siinä, että olen oppinut jo jonkin verran ja kaiken aikaa tietomääräni lisääntyy. Itse asiassa tekniikka sinällään ei erityisemmin kiinnosta, ennenkaikkea ihmiset ja heidän tarinansa viehättävät. Elämänkokemus ja sen jakaminen on arvokas aarre-aitta.

Kaikkien näiden vuosien aikana minua on kannustettu opettelemaan ajamaan. Edellä kertomani kokemuksen tähden olen aina sulavasti ohittanut aiheen. Muina hyvinä perusteluina mielestäni kelpaavat usein käyttämäni lauseet: "Meillä on sen verran iso pyörä, ettei se sovellu aloittelijalle. Sitäpaitsi olen niin lyhyt, etteivät jalat edes yllä maahan". Tai toinen, henkilökohtainen lempilauseeni tässä kohtaan: "Saisin helposti jo yli 20 vuotta vanhalla diesel-mersullani kortin hyllylle, niin parempi etten moottoripyöriin kajoa".

Mutta..... Onhan se käynyt mielessä, myönnän. Mielikuva itsestä kaartamassa tielle letit hulmuten. Toistuvat yställiset kannustukset, huikeat tarinat ajamisen riemusta ja persoonalliset kertomukset kuinka kukin, vanhemmallakin iällä, on opetellut ajamaan ovat istuttaneet pienen ajatuksen, josko sittenkin? Kaikkihan on mahdollista. Haluanko? Uskallanko? Uskallanko pois omalta turvallisuusalueeltani? Yhden pykälän eteenpäin tutulta tarakkaharakka-istuimeltani, jossa matkan teko on leppoisaa, helppoa ja ah niin nautinnollista.