Olimme pari viikkoa takaperin pitämässä MPEAK-kouluttajakurssia Hartolassa ja Joutsassa. Kurssilla käsittelimme EAK:n periaatteita, omaa ajotaitoa ja kouluttajan taitoja niin teoria- kuin rataympäristössä.

Kurssin aluksi käytiin läpi kurssin rakenne ja jaettiin jokaiselle omat teoria- ja opetusnäyttöaiheet, jotka he loppuviikosta toteuttivat toisille kurssilaisille. Tulikasteet alkoivat jo ensimmäisenä iltana, kun kurssilaisten oli suoritettava moottoripyörän käsittelykoe – hyväksytysti tietenkin.

Omien ajotaitojen preppaamisesta kurssi etenee kouluttajavalmiuksien harjoittelemiseen huipentuakseen opetusnäyttöihin, joihin kouluttajakokelaat joutuvat panostamaan tosissaan päästäkseen läpi.

Suomessa yhä tuhansia ”lahjaksi saatuja” kortteja

Koska moottoripyörä on kooltaan pieni, mutta tehoiltaan iso, on ajaminen liikenteessä haastavaa. Moni motoristi voikin joutua vaaratilanteisiin siksi, ettei riskejä tiedosteta tai kunnioiteta tarpeeksi. Suomessa on yhä tuhansia ”lahjaksi saatuja” moottoripyöräkortteja, sillä A-kortin sai aikanaan samalla, kun hankki henkilöauton ajo-oikeuden. Koulutusta itse moottoripyörän ajamiseen ei siis ennen edellytetty.

Pääsääntöisesti motoristit ovat valveutuneita tienkäyttäjiä. Kymmenien vuosien ajan moottoripyöräilijät ovat hakeutuneet ennakoivan ajon koulutuksiin (EAK®) hakemaan oppia sekä oman ajotaidon parantamiseksi että tiedon eteenpäin viemiseksi. Koulutuksen antia on ammennettu eteenpäin esimerkiksi moottoripyöräkerhoissa.

Kouluttajakokelaiden motivaatio huipussaan

Seurailin kurssiviikon aikana tiiviisti kokelaita ja heidän fiiliksiään näyttöjä suunnitellessa. Kävi varsin selväksi, että vasemmalla kädellä ei tästä kurssista kukaan selviä. Jotta opetuskokonaisuuksista tulisi selkeitä ja opettavaisia, oli työhön panostettava.

Ja niin panostettiinkin. Yksi kurssilainen kertoi opiskelleensa asioita pikkutunneille saakka ja heränneensä aamulla kouluttajakansio sylistään. Opiskeluinto kertoo myös osallistujien motivaatiosta tulla hyväksi kouluttajaksi. Iso kiitos siis kurssille osallistuneille, niin motivoitunutta porukkaa oli ilo opettaa.

Liikenneturvan MPEAK-kouluttajakursseja pidetään todella kovatasoisina, ja vaikka osallistujien palautteet ovat poikkeuksetta hyviä, oli tällä kertaa kaikkien osa-alueiden palautteessa arvosanat maksimissa eli tasan 5,0 – ei huonosti!

Nyt kurssista on kulunut muutama viikko, ja innostus huokuu edelleen vahvana tuoreista kouluttajista. Keskustelu kurssista jatkuu sosiaalisessa mediassa ja muissa verkostoissa. Nyt kurssin käyneet siis jalkauttavat oppejaan omissa yhteisöissään, kuten kuuluukin. Näin päästään kohti turvallisimpia kilometrejä!

Taustaksi: MPEAK – tehokas koulutus onnettomuuksien vähentämiseen

MPEAK-koulutus kuuluu Liikenneturvan EAK-tuoteperheeseen. Ennakoivan ajon koulutuksella on tutkitusti vahinkoja vähentävä vaikutus. Ensimmäinen kouluttajakurssi järjestettiin jo vuonna 1977, kun jatkokoulutusaineisto valmistui yhdessä Suomen Moottoriliiton kanssa. 40 vuodessa Liikenneturva on kouluttanut jo yli tuhat MPEAK-kouluttajaa.

Kouluttajakurssin tavoitteena on antaa koulutettaville valmiudet ja valtuudet järjestää sekä toimia kouluttajana moottoripyöräilijöiden EAK-kursseilla.

Kouluttajakurssi on ensisijaisesti tarkoitettu moottoripyöräkerhojen jäsenille, jotka koulutuksen jälkeen toimivat itse kouluttajina ja järjestävät Motoristin peruskursseja kerhotoiminnan puitteissa. Se soveltuu kuitenkin myös muille moottoripyöräilijöiden koulutuksesta kiinnostuneille, esimerkiksi liikenneopettajille.

Kouluttajakurssi sisältää muun muassa erilaisia ryhmä- ja yksilötehtäviä sekä opetusharjoituksia luokassa ja ajoharjoitteluradalla. Ajoharjoituksissa, jotka eivät ole rata-ajoa, käyttävät osanottajat omia moottoripyöriään. Perustason varmistamiseksi suoritetaan kurssin aluksi A-kortin käsittelykoe.

Kouluttajakurssille on myös pääsyvaatimuksia, joilla voimme selvittää hieman tulevan kouluttajan osaamista jo etukäteen.

Pääsyvaatimukset:

  • - Voimassaoleva A-luokan ajo-oikeus.
  • - Kokemusta moottoripyöräilystä.
  • - Ei merkittäviä liikennerikkomuksia (törkeä liikenteen vaarantaminen tai rattijuopumus).
  • - A-ajokorttiluokan käsittelytehtäviä vastaavat moottoripyörän hallintataidot.
  • - Halu sitoutua liikenneturvallisuustyöhön.
  • - Eduksi luetaan moottoripyöräilijöiden EAK-kurssi.

Oheinen juttu on julkaistu Vilkussa, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolaisen blogissa. Julkaisemme sen tekijän luvalla.