Motoristit koulukiusaamista vastaan käy kertomassa kouluissa paikan päällä, miksi kiusaaminen on typerää ja miksi motoristit ovat huolissaan asiasta. Ohjelmaan kuuluu asian esittelyä ja kiusaamisen vastaisesta toiminnasta kertomista.

Motoristit kokoontuneena Laihian Hulmille ennen siirtymistä Isonkylän koululle.

Ohjelma sovitetaan kuulijakunnan mukaan: yläasteilla esimerkiksi tarina on erilainen kuin ala-asteilla. Lisäksi matkassa on taitava taikuri. Laihialla esiintyi omien sanojensa mukaan "Suomen sekä tuntemattomin että tunnetuin taikuri", Markku Anttila. Ristiriitaiselta tuntuvalle asialle löytyi kunnon selityskin: mies on esiintynyt 10 vuotta Muumimaailmassa Taikuriksi naamioituneena.

Ari 'Santis' Santaharju vauhdissa kertomassa siitä, että motoristikaan eivät kiusaa, vaan moikkaavat kaveria.

Hyvän ja laadukkaan taikashow'n mies joka tapauksessa piti, lapset olivat innoissaan ja aikuisillakin oli hymy herkässä ja ihmeteltävää sekä jännitettävääkin riitti vähintään omiksi tarpeiksi.

"Koulun kannalta helppo järjestää"

Keskustelimme MKKV:n tiedottajan Marko Saarisen kanssa myös yhdistyksen toiminnan tulevaisuudesta, ja hän kertoi, että kysyntää riittää. MKKV:n periaatteena on, ettei asiaa markkinoida mitenkään, vaan koululle mennään, kun pyydetään. 

– Tällä hetkellä aikataulutetaan jo vuoden 2019 syksyä, Saarinen kertoo. – Hieman on kysyntä jo laantunut hurjimmista ajoista, mutta jonoa on edelleen ja osaan kouluista ollaan menossa jo toista kertaa.

Taikuri Markku Anttila vauhdissa. Näin taiotaan nykyään lapset kaneiksi aikana, jolloin 'EU-direktiivit rajoittavat taikomistakin'.

Isonkylän koulun ykkös- ja kakkosluokkalaisten opettaja Leena Koskiluhta kertoi, että koulun kannalta MKKV:n päivä on helppo järjestettävä.

– Meillä on sopivan pieni noin 70 oppilaan koulu, jossa yleensäkin on helppo sopia asioita ja toimia sitten sovitun mukaan, Leena Koskiluhta kertoo. – On tosi kiva, kun joku muu tulee paikalle valmiin sisällön kanssa. Lisäksi ohjelma on hauska.

Kiusaamista peitellään

'Kun joku ulkopuolinen kertoo vakavasta asiasta, se menee paljon paremmin perille', kertoo opettaja Leena Koskiluhta.

– Ja kun joku muu tulee sanomaan vakavasta asiasta, niin se saa aivan uutta uskottavuutta - sanoma menee perille, Koskiluhta uskoo. 

– Meillä on nollatoleranssi kiusaamisen kanssa, mutta ainahan sitä jonkin verran on, ja opettajan ja koulun kannalta tärkeintä on saada se ilmi. Oppilaat ovat tavattoman hyviä peittämään kiusaamisen ja kiusattuna olemisen, kuitataan vain, että se oli leikkiä, vitsi, kun jotain tapahtuu. Senkin vuoksi kiusaamiseen pitää puuttua heti, kun se ilmenee.

Seitsemän vuotta sitten pidimme ison palaverin aiheesta täällä koululla. Paikalla olivat kaikki vanhemmat ja kaikki lapset sekä opettajat. Palaverin tuloksena teimme kirjallisen sopimuksen siitä, ettemme kiusaa emmekä hyväksy kiusaamista. Se on tällaisen maalaiskoulun suuri etu: vanhemmat ovat itse hölmöilleet omat hölmöilynsä aikanaan ja ymmärtävät mistä on kyse ja keskusteluyhteys on helppo synnyttää, Koskiluhta pohtii.

Opettaja Leena Koskiluhta ja naapurikoulun aikanaan käynyt Pasi Laakso. Pasin lapset käyvät Isonkylän koulua.

Idoleita uskotaan

– Huippujuttu, että saimme MKKV:n porukan ja motoristit tänne. Pari vuotta jouduimme odottamaan vuoroamme, mutta nyt se toteutui. Kun joku, jota lapsi ihailee, sanoo jotain, niin se on iso juttu, eikä tarvitse kysyä, ihailevatko lapset näitä pyöriä ja pyörien omistajia, sen näkee kasvoista, Koskiluhta nauraa. 

Tämän voin kyllä vahvistaa paikan päällä olleena. Hieno päivä, mahtavia lapsia ja hyvä tunnelma. Motoristit tekivät hyvää työtä taas kerran.

Mikäli et vielä ole osallistunut MKKV:n "koulukäynteihin", niin tämän linkin takaa löytyvät kevään viimeiset kouluvierailut aikatauluineen sekä myös syksyn Lapinkiertueen tapahtumat. Suosittelen.

Edit 24.5. klo 8.18: lisätty linkki MKKV:n tapahtumalistaukseen.

'Idoleiden' pyörät jaksoivat kiinnostaa lapsia.