Ricolla on jo nuoresta iästään huolimatta paljon kansainvälistä kilpailukokemusta.

HMA Racing -tiimi on perustettu 2013, sen perustajalla Thomas Llopisilla on pitkä kokemus kilpakujettajana ja tietäen polun vaikeuden huipulle, on päättänyt antaa kaiken tietämyksensä ja osaamisensa nuorten kuljettajien kehittämiseksi. Hän pyrkii opettamaan kuljettajilleen oikean tavan työskennellä, kun nousevat uusiin haasteisiin korkeimmissa kategorioissa.

On erittäin tärkeää, että nuoret ymmärtävät oman vastuunsa kehittymiselleen sekä sen, että jos haluaa olla mestari, on lahjakkuuden lisäksi ymmärrettävä paljon tekniikkaa ja oppia toimimaan tiimin jäsenenä.

HMA:lla on ollut useita kuljettajia suomalaisten paremmin tuntemassa CEV:n Moto3 sekä FIM:n European Talent Cupissa. HMA:n aikaisemmista kuljettajista mainittakoon MM-sarjassakin ajavat Filip Salac ja Magar Yuchenco, Tomas on myös ollut mukana nostamassa Joan Mirin, Marcos Ramirezin ja Javi Foresin MM-sarjaan. Myös Ajo Motorsportin junioritiimissä ajanut Belgian Barry Baltus on ajanut HMA Racingissa.

Rico on ensimmäinen suomalainen kuljettaja HMA:ssa, Thomas ja koko tiimi uskoo, että Ricolla voi olla edessään hyvinkin menestyksellinen ura kuljettajana. Rico saa jo hyvin nuorena paljon kansainvälistä kokemusta ja taatusti oppii myös kommunikoimaan englanniksi ja espanjaksi mekaanikkojen ja muiden tiimin henkilöiden kanssa pyörän säädöistä ja muusta tarpeellisesta.

– Olen erittäin iloinen siitä, että saimme Ricon tiimiimme. Neuvottelut olivat vaikeat, mutta lopulta päästiin hyvään yhteiseen sopimukseen. Rico teki minuun vaikutuksen Valenciassa ajetussa pienessä testissä ja koko tiimimme on iloinen siitä, että Rico ajaa tällä kaudella tiimissämme, Tomas Llopis kertoo.

– Moto4-luokka on yksi vaikeimmista luokista, koska sinne on paljon hakijoita ja monet lämpimämpien maiden pilotit ovatkin harjoitelleet jo pitkään tätä kautta varten. Uskomme kuitenkin, että Rico on nopeasti valmis kamppailemaan muiden kilpakuljettajien kanssa tasaväkisesti ja toivomme, että sopimuksemme jatkuu pitkään myös tulevilla kausilla.

Moto4-luokan pyörissä on kaikilla samanlaiset Hondan 150 cc yksisylinteriset 4-tahtiset moottorit, joita ei saa virittää, suurimmat erot saadaan aikaan eri valmistajien rungoista, jousituksista ja niiden säädöistä eri radoille ja olosuhteisiin, näin ollen kuljettajan ymmärrys ja tiimin yhteispelin tärkeys nousee arvoon arvaamattomaan. Huippunopeus näissä pyörissä on rajattu 170 kilometriin tunnissa.

Moto4-luokassa HMA -tiimi ajattaa tällä kaudella kolmea kuljettajaa, joista yksi on Belgiasta, yksi Espanjasta ja Rico Suomesta. Kuljettajien ikä on määritetty tässä luokassa ja se saa olla 10-14 vuotta, jos kuljettaja täyttää 15 vuotta saman vuoden aikana, hän on hyväksytty sarjaan. Näin ollen samassa lähdössä on hyvin eri mittaisella kokemuksella olevia kuljettajia.

Luokkaan on ilmoittautunut jo viidestä eri kansallisuudesta 23 kuljettajaa, mutta lopullinen määrä on varmasti yli kolmenkymmene. Kansainvälisyyttä ei näistä RFME:n järjestämistä kisaviikonlopuista puutu, kaikkien luokkien osallistujia on yhteensä 17 eri kansallisuudesta.

Neljä kauden kilpailuista ajetaan Moto GP:stä tutuilla radoilla Jerez, Barcelona-Catalunya, Valencia ja Motorland Aragón sekä näiden lisäksi FIM:n hyväksymillä radoilla, Circuito de Navarra ja Albacete.

Valencian ja Navarran kisaviikonloppuina ajetaan 2 kisaa (lauantai + sunnuntai) ja Jerezissä ajetaan kahtena viikonloppuna, näin ollen nuoret kuljettajat saavat tuntumaa jo osin MotoGP-sarjan radoista.

Kauden avaa Jerezin radalla ensi viikonloppuna, 30.-31. maaliskuuta ajettavat sarjan viralliset testit. 13.-14. huhtikuuta samalla radalla startataan kauden ensimmäiseen kilpailuun, kausi päätetään Jerezissä 2.-3. marraskuuta.

Rico haluaa antaa tässä vaiheessa kiitoksen sopimuksen syntymisestä yhteistyökumppaneille Baron, Flowertrucks ja Vossi Group sekä erityisesti Renco Representaciones ja S.A.:n Rami Suvanne, joka toimi sopimusneuvotteluissa suodattimena kahden eri kulttuurin välisissä, jotka olivat hyvin mielenkiintoiset.