Viimeisessä vuoden 2018 ajokorttiuudistuksessa pakollisia teoriatunteja vähennettiin radikaalisti.

Sen lisäksi käsittelykokeen painopiste siirtyi ns temppukategoriaan. Parkkipaikalla veivataan kahdeksikkoa ikäviin asti ja ajamisen opetteluun maantienopeuksissa ei jää aikaa yhtään.

Totuushan on, ettei sinne parkkipaikalle ole kukaan kuollut, mutta maantiellä tuppaa onnettomuuksissa sattumaan pahemmin kun vauhtiakin on aika paljon.

Tämän updeittausaineiston on tarkoitus opastaa uusia motoristeja miettimään omia valmiuksiaan tulevissa liikennetilanteissa. Kertaus on tietysti erinomainen juttu kokeneellekin motoristille.

Motoristin onnettomuusriski laskee ajokokemuksen karttuessa.

Motoristin onnettomuusriski laskee ajokokemuksen karttuessa.

Jarruttamisen osaamisen taito

Yksittäisistä moottoripyörän hallintataidoista jarrutus on kaikkein tärkein. Vaikka ajaisimme miten ennakoivasti, tulee tilanteita joissa on pakko tehdä tehokas jarrutus. Kun tilanne tulee, pitää osata jarruttaa - silloin ei ole enää aikaa harjoitella.

Jarryus aloitetaan molemmilla jarruilla yhtä aikaa.

Jarrutus aloitetaan molemmilla jarruilla yhtä aikaa.

Etujarrukahvaa puristetaan, ei nykäistä.

Katse on pitkällä edessä, seurataan miten tilanne kehittyy.

Tärkeää: nämä asiat jarrutuksen aikana tapahtuvat

Aloita jarrutus rauhallisesti.

Aloita jarrutus rauhallisesti.

Etujarrun hidastuksen takia etujousitus painuu kasaan ja pyörän painopiste siirtyy enemmän etupyörän päälle. Tämän painonsiirron vuoksi voimme nyt lisätä hiukan etujarrun puristusta ja siten jarruvoimaa. Tämä painon siirtymävaihe on se kriittinen asia, joka tulee opetella huolellisesti. Aina kun ajat erilaista pyörää, tee muutama koejarrutus, näin tiedät minkä verran keula painuu, ja osaat tositilanteessa toimia paremmin.

Takajarrun merkitys vastaavasti vähenee kun painoa siirtyy eteen.

Jarrutusharjoituksissa kannattaakin keskittyä etujarrun käyttöön. Suurimmillaan se hoitaa 100 % jarrutuksesta, ilmassa oleva takapyörä ei jarruvoimia synnytä.

Mutkaraudalla ei jarruta kunnolla mestarikaan. Pidä välineet kunnossa.

Mutkaraudalla ei jarruta kunnolla mestarikaan. Pidä välineet kunnossa.

Kuljettaja puristaa polvillaan tankkia jarrutuksissa. Kädet ottavat vastaan kuljettajan ylävartalon painoa. Käsiä ei kuitenkaan lukita suoriksi, vaan säilytetään tuntuma ohjaukseen ja ohjataan tarvittaessa.

Jarrutuksen loppuvaiheessa hiukan ennen lopullista pysähtymistä pitää jarruvoimaa hiukan vähentää ettei etupyörä lukkiudu jarrutuksen lopussa. Vertaa autolla jarrutuksen loppuniiaus.

Abs-jarrut helpottavat tehokkaan jarrutuksen tekemistä.

Muista pitää katse pitkällä edessä myös jarrutuksen aikana.

Tilanteen kehittymisen seuraaminen on tärkeää.

***

Terveisin

Mikko Paaso

Jarrutusmatka kasvaa nopeuden funktiona. 120 km/h vauhdissa se on kaksinkertainen verrattuna 80 km/h nopeuteen.

Jarrutusmatka kasvaa nopeuden funktiona. 120 km/h vauhdissa se on kaksinkertainen verrattuna 80 km/h nopeuteen.