Tavoitteenamme on saada aikaan Suomen suurin työmatkamoottoripyöräkuvakokoelma. Ja hienoa on tietysti sekin, jos pyörän lisäksi näkyy myös kuski, että näemme minkälaisia kanssamotoristeja maailmalla liikkuu. Eikä tietenkään tarvi olla menossa töihin, jos on työtön tai vapaalla, lomalla tai eläkeläinen, kunhan kuva liittyy moottoripyöräilyyn, eikö vain?

Perinteiseen tapaan uusimmat tulevat ylimmäs juttuun. Kuvia perjantailta otetaan vastaan aina sunnuntai-iltaan asti.

Hauskaa Prätkällä duuniin -päivää kaikille ja auvoisaa viikonloppua.

Tv. Toimitus

Aiheesta – ja palkinnoista – aiemmin:

Motouutiset järjestää perjantaina perinteisen "Prätkällä töihin" -kuvakisan – nyt yhdessä Suomen Mp-kauppiaiden kanssa

Prätkällä töihin päivä 5.6. kummit Sakari Kainulainen ja Juha-Pekka Miettinen: ”Paineet ja kiireet jäävät moottoripyöräillessä tienvarsille”

Erä 5: lauantai-iltapäivänä ja sunnuntaina tulleet kuvat

Mika Saarikivi

Mika Saarikivi: 'Matkalla vanhuksen rekisteröintikatsastukseen'.

 

Anu Koski

Anu Koski: 'Moikka, prätkällä töihin tai mihin vaan!'

Eetu Muhonen

Eetu Muhonen

Jukka Korpela

Jukka Korpela:' Eläkeläinen ei mene prätkällä töihin, enää. Mutta Geokätkeilyajo - kyllä!'

Marie Kastu

Marie Kastu: '36 kilometriä aamulla klo 4 Citymarketin parkkihalliin'.

Merja Männistö

Merja Männistö: 'Eläkeläisten lomareissu suuntautuu milloin minnekin. Kuvassa Iisalmen keskusta.'

Mika Pöllänen

Mika Pöllänen: 'Prätkällä sunnuntaiajelulla työmaalle...'

Reijo Randen

Reijo Randen: 'Mopolla Meilahteen.. joka työpäivä'. Kuvaaja Mia Kero.

Sami Laurila

Sami Laurila

 

Erä 4: perjantai-iltapäivänä ja lauantaina tulleita kuvia

 

Mika Pekkonen

Mika Pekkonen: 'Näin kesälomalla on aikaa ajella vaikka jäätelöllekkin'.

Sarita Virta

'Ohessa kuva eilisaamulta töihin tullessa'. Sarita Virta

Sauli Saksman

Sauli Saksman: 'Hitsari lähdössä keikalle.'

Susanna Merinen

Susanna Merinen

Timo Karhunen

'On tuo työmatka sen verran lyhyt että ei sitä kehtaa prätkällä kulkee, mutta ajellaan sitten vaikka kauppareissut ja kaikki muut mahdolliset ajot'. Timo Karhunen, Juankoski.

Timo Karhunen

Timo Karhunen

 

Mika Nyman

Mika Nyman

Mika Nyman

Mika Nyman

Mika Paloniemi

Mä joka ( melkein ) päivä töihin meen... Lapua-Seinäjoki. Joskus palaan pitkän kautta oikaisten kotiin.. T. Mika Paloniemi.

Mika Paloniemi

Mika Paloniemi

Mika Paloniemi

Mika Paloniemi

 

Jussi Ala-Karvia

Jussi Ala-Karvia: 'oin päättyi illan askareet.'

Katri Tenhonen

Katri Tenhonen: Ilmajoki-Seinäjoki

Koskinen Är

Koskinen Är: 'Etäpäivä'

Magnus Ekman

Magnus Ekman

Marko Soininen.

Marko Soininen: 'Aamulla Seinäjoella vielä kuivaa...'

Johanna Rönn

Johanna Rönn

Jonathan Sam

Lomamatkalla. Edustalla Lumijoen kirkko ja pyörä Honda GL 1200 VM84. Turvallisia kilometrejä ter Jonathan Sam

Joni Ahonen

Sateista huolimatta Varkaus-Kuopio työmatka hoidettu. Terv. Joni Ahonen

Jonne Laitila

Jonne Laitila

Jukka Kamula

Jukka Kamula

 

Aki Vuorinen

Aki Vuorinen: 'Moi.Kesäloma päällä, joten reittimahdollisuudet tänään oli työmatkaa laajemmat!'

Eemil Ritakorpi

Eemil Ritakorpi

Jamo Kemppi.

Jamo Kemppi.

Jari Pentinmäki.

Jari Pentinmäki, 'Afrikkalaisella' töihin.

Jenni Sorvisto.

Hep.Tässä oma otokseni työmaan pihasta, aamun sadeajon jälkeen :) Keli oli mahtava ja hymy korvasta korvaan, vaikka tänään kura lensi pitkin selkää kypärään asti.. :) Ystävällisin terveisin Jenni Sorvisto

Erä 3:

 

Terhi Rautiainen.

Terhi Rautiainen.

Timo Lommi.

Timo Lommi: 'Töihin vasta sunnuntaiaamuksi'.

Timo Rantanen.

Timo Rantanen.

Toni Isoluoma.

Toni Isoluoma.

 

Tarja Korhonen.

Tarja Korhonen:'Tänään töihin prätkällä'. T. Taika

Tarja Korhonen.

Tarja Korhonen. 'Tänään töihin prätkällä'. T. Taika

 

Kimmo Suomalainen.

Kimmo Suomalainen. Hei, Etätöissä, joten 'prätkällä töihin' kuvasta tuli 'prätkällä etätöihin' otos kun kävin Jawatallissa kesken päivän istahtamassa vuosimallin 1959 typ 354 Jawan satulaan.

Markku Tuutti.

Tänäänkin menty prätkällä töihin, kuten koko kevät ja jatketaan niin pitkälle syksyyn kun tulee yöpakkaset... Terveisin Markku Tuutti / Rautalampi

Marko Niemi.

Marko Niemi.

Pertti Saari.

Pertti Saari: 'Matkalla Rovaniemeltä (jossa asun) Ranuan kautta Pudasjärvelle. Matkaa 152 km. Sydänystävää tapaamaan. Viikon kuluttua takaisin.'

Petri Haapalainen.

Petri Haapalainen.

Rauno Välimäki.

Rauno Välimäki.

Sami Väliniemi.

Sami Väliniemi: 'Näillä Nurmoos'.

Tanja.

Tanja: Terkkuja töistä! Pian Pakari&Bistro.

 

Jouni Lämsä.

Jouni Lämsä.

Jani Soukka.

Jani Soukka.

Jani Petteri Leino.

Jani Petteri Leino janileino1006@hotmail.com Hei, Tässä kuvani kuvakisaan ja julkaistavaksi. Otin kuvan hetki sitten kotimatkalla Vuokatinvaaralta ja taustalla Nuasjärvi. Kiva idea tällainen. Mukavaa viikonloppua! Terveisin, Jani Leino

Esa Peltoniemi.

Esa Peltoniemi.

Esa Matilainen.

Esa Matilainen.

Erä 2:

Mikko Paaso.

Mikko Paaso.

Niina Pennanen.

Niina Pennanen.

Raimo Heiskanen.

Raimo Heiskanen.

'Kuvassa poikani Jimi Kääpä sekä minä Tomi Kääpä. Allamme jylisee Yamaha XVS1100 Dragstar -01.'

Marko Siironen.

Marko Siironen: 'Keväästä syksyyn lähes joka päivä prätkällä töihin.'

Marketta Kainulainen.

Marketta Kainulainen.

Marketta Kainulainen.

Marketta Kainulainen.

 

Linda Ala-Kokko.

Prätkällä töihin -päivä on täällä taas ja meikä on jälleen lomalla, kun tämä tapahtuu. Mutta liitteenä kuva hupiajelustani!' Terveisin Linda Ala-Kokko.

Jussi Mustikkamaa.

Jussi Mustikkamaa: 'Freelancetoimittajan työpäivän aikana ehtii kyydittämään myös jälkikasvua. Perheen kuopus pääsi ekan kerran motskarin kyytiin.'

Jouko Honkavuo.

'Hei,ei voinut ajaa prätkällä töihin, koska on kesäloma' totesi Jouko Honkavuo.

Jaani Koponen.

Jaani Koponen.

Esko Joensuu.

Moi, maasta se pienikin prätkä ponnistaa... Työmatka Kirkkonummelta Espooseen on niin lyhyt, että väkisinkin on vältettävä sekä lyhintä että nopeinta reittiä! Korona-, kolari- ja krapulavapaata sekä tervettä ja turvallisa kesää ja koko kautta kaikille motoristikollegoille toivottaen, Esko Joensuu.

Atte Laurell.

Atte Laurell.

Atte Laurell.

Atte Laurell.

Arttu Romsi.

Arttu Romsi.

 

Anders Wollsten.

Anders Wollsten.

Anders Wollsten.

Anders Wollsten.

Perjantai:

Huomenta! Terveisiä Jeppiksestä. Töihin Alahärmä-Pietarsaari Herra Snellmannille, tänä aamuna kaksi viimevuotista hirvenvasaa ja outo Vilkku-auto paikkaa jotain reikiä. Asko Peltola, Mc-Club Härmä ry.

Huomenta! Terveisiä Jeppiksestä. Töihin Alahärmä-Pietarsaari Herra Snellmannille, tänä aamuna kaksi viimevuotista hirvenvasaa ja outo Vilkku-auto paikkaa jotain reikiä. Asko Peltola, Mc-Club Härmä ry.

Huomenta sateisesta Martinlaaksosta, toivoo Danny Selin.

Jaakko Virtanen: 'Ei annettu pienen sateen haitata'.

Jaakko Virtanen: 'Ei annettu pienen sateen haitata'.

Jarkko Haverinen.

Jarkko Haverinen.

Jarkko Haverinen.

Jarkko Haverinen.

Johannes Juurikkala.

Johannes Juurikkala.

Joni Wilen.

Joni Wilen.

Kai Pennanen.

Kai Pennanen.

Käkö Lyytikäinen, Espoosta Vantaalle töihin.

Käkö Lyytikäinen, Espoosta Vantaalle töihin.

Maarit Hietanen.

Maarit Hietanen. 'Pakko osallistua arvontaan, sillä kuten kuvasta näkyy, niin peräkärrylle olis tarvetta... Mukavaa työpäivää!'

Markus Hindrell.

Markus Hindrell.

 

Petri Alasimi

Petri Alasimi:'Niinkuin joka päivä kesällä, ajelen Suomen eteläisimpään paikkaan hankoon töihin. Kuvan ottopaikasta noin 50m etelään päin on meri vastassa. Kuvassa taustalla Tullimiehen ranta sekä Hangon kaupunki. Pyörä on Suzuki gsx1250fa 2010, hyvillä keleillä sitten ajan 1986 mallisella Honda Magnalla.'

Petri P.

Petri P.

Päivi Virta.

Päivi Virta.

Raimo Lehtomäki.

Raimo Lehtomäki: 'Tällä kuljen töihin aina kun sää sallii 37 km / sivu.'

Rami Marku.

Rami Marku.

Reijo Tarvainen.

Reijo Tarvainen: 'ADV-pyörällä kun ajaa ei sateet haittaa.'

Risto Rahi: 'Aamulla klo 04.20 matkalla töihin kasitiellä Mynämäen lähellä, sadetta.'

Risto Rahi: 'Aamulla klo 04.20 matkalla töihin kasitiellä Mynämäen lähellä, sadetta.'

Risto Rahi: 'Aamulla klo 04.20 matkalla töihin kasitiellä Mynämäen lähellä, sadetta.'

Risto Rahi: 'Aamulla klo 04.20 matkalla töihin kasitiellä Mynämäen lähellä, sadetta.'

Tilda Tuomivaara.

Tilda Tuomivaara.

Veli-Pekka Ratinen.

'Tässäpä minun sähköllä töihin päivän vai mikäseoli, kuva... Terveisin', Veli-Pekka Ratinen.

Erkki Teittinen.

Erkki Teittinen.

Jukka Kamula.

Jukka Kamula.

Teijo Räsänen.

Teijo Räsänen.