Vuosi 2020 jää globaaliin kollektiiviseen tajuntaan koronaviruspandemian merkitsemänä. Virus vaikutti myös moottoripyöräilyyn ja moottoripyöräilijöihin. Kaikki kevään kotimaiset, kerhojen järjestämät messutapahtumat peruttiin, samoin suurin osa kesän kokoontumisajoista ja vielä syksyn molemmat suuret kansainväliset messut Kölnissä ja Milanossa jäivät toteuttamatta.

Koska rajoja suljettiin, monelta jäivät pitkään suunnitellut ulkomaan ajoreissut tekemättä. Mutta sitäkin useamman tie vei uusiin, kiinnostaviin paikkoihin koti-Suomessamme, jotka muuten mahdollisesti olisivat jääneet löytämättä.

Moottoripyöräily todettiin myös koronaturvalliseksi tavaksi liikkua kypärän ja ajopuvun eristäessä meidät mahdollisista tartunnanlähteistä.

Moottoripyörien suosion kasvu nähtiin myös niiden myyntiluvuissa, jotka ensin hieman kyykättyään nousivat edellisvuotisesta.

Viruksen kädenjälki näkyy myös tämän joulun vietossa. Moni, kuten mekin, haluaisi kokoontua perinteisesti koko suvun kesken, mutta viranomaisten suositukset ja terve järki kertovat muuta. Eli moni viettää joulua kotonaan yksin, kaksin, kolmin tai neljin, mutta paljon totuttua pienemmällä porukalla. Muistakaa ainakin soittaa tai olla videoyhteydessä yksin olevien lähimmäistenne kanssa.

Ja juuri kun suomalaiset osoittivat oppineensa halaamaan, vanhat perinteiset etäterveiset ehtivät nousta uuteen kunniaan.

Toivottavasti rokotteiden saapumisen myötä tilanne normalisoituu, ja pystymme tapaamaan normaalisti toisiamme messuilla, prätkäreissuilla, kokoontumisissa, huoltsikoilla ja missä vaan mukavissa motoristikekkereissä.

Sitä odottaessa, että ystäviä – uusia, tulevia tai vanhoja – voi taas tervehtiä lähietäisyydeltä ja tartuntoja pelkäämättä.

Valoisampaa, valoisaa ja toivorikasta Joulua ja Uutta Vuotta 2021.

Toimitus