Hero Motor Corpilla on suunnittelilla uusi tutkimus- ja kehityskeskus Kukasiin Jaipuriin ja se työskentelee uusien tuotteiden parissa vahvistaakseen asemiaan muittenkin kuin vain kaupunkiliikkumiseen tarkoitettujen pyörien valmistajana.

Juuri aiemmin tällä viikolla Hero kertoi nimittäneensä 25 vuotta BMW:llä moottoripyörien ja autojen parissa työskennelleen Markus Braunspergerin tutkimus- ja kehittämisjohtajakseen.

Herolla on 20 valmistus- ja asennusyksikköä ympäri maailman, ja sen tuotteita myydään yli 50 maassa.

Myynnin kasvattaminen vuoden 2013 6,2 miljoonasta kappaleesta yli 12 miljoonaan vuonna 2020 edellyttää kaksinumeroisia kasvuprosentteja koko jakson. 

 

Aiheesta aiemmin:

Suunnittelijaguru BMW:ltä intialaiselle mp-valmistajalle