Davidson Cottage sijaitsee Forfarin ja Brechinin välillä Itäisessä Skotlannissa, ja se oli kuuluisan moottoripyöräilyn historiaan vaikuttaneen perheen koti, ennen kuin nämä muuttivat Milwaukeehen Yhdysvaltoihin. Nyt talo on myynnissä.

Kyse on H-D:n toisen perustajan, William Davidsonin lapsuudenkodista.

Talo on alunperin valmistunut 1720-luvulla ja tunnettiiin alunperin Netherton Cottagena. 1800-luvulla Alexander "Sandy" Davidson asui siellä perheineen vuoteen 1858 asti, ennen kuin koko joukkio muutti Yhdysvaltoihin.

Sandyn keskimmäinen poika, William C. Davidson (1846-1923), syntyi talossa ja oli pienestä pitäen innostunut kaikesta mekaniikkaan liittyvästä.

Kaikki kolme veljestä, Arthur ja Walter mukaan lukien näkivät sen potentiaalin, mikä maailman moottoristumiseen liittyi. He yhdistivät voimansa Arthurin ystävän Bill Harleyn kanssa, ja pystyttivät legendan, josta sittemmin tuli Harley-Davidson.

Poikien isä rakensi ensimmäisen työpajan, missä ikoninen moottoripyörä sai alkunsa, 1903.

1900-luvun lopulla Davidson Cottage oli päässyt huonoon kuntoon. Silti siinä asuttiin aina vuoteen 2002 asti, ja nykyiset omistajat ostivat sen 2008. Nämä ovat innokkaita H-D-faneja ja alkoivat restauroida sitä sellaiseen kuntoon, kuin miltä se on näyttänyt vuonna 1858.

Rakennus on päällystetty sammutetulla kalkilla ja kaikkialla on käytetty luonnon omia materiaaleja aikakauden vaatimusten mukaisesti.

Sisälle on asennettu uudet lattiat ja rakennukseen on vedetty myös tarvittava sähkökaapelointi, mutta virtapistokkeet ja valaistuslaitteet on kätketty seinien paneeleihin.

Restauroinnin valmistumisen jälkeen talosta on tullut turistinähtävyys, ja se vetää Harley-Davidson faneja puoleensa kaikkialta maailmasta.

Myynnistä vastaa Savills-niminen kiinteistöalan yritys, ja rakennuksella on hintaa 320 000 puntaa.

Googlen kartalta löydät talon täältä.