The American Dream Projectissa eli Amerikkalainen Unelma -hankkeessa kaksi miestä matkaa 5000 mailin matkan halki Yhdysvaltain idästä New Yorkista länteen Los Angelesiin. Heillä on vain 250 taalan budjetti ruokaan ja yöpymisiin. Ei hotelleja ei motelleja, ei pehmeitä tyynyjä eikä kolmen ruokalajin päivällisiä. Heidän on pärjättävä sillä, mitä amerikkalaiset heille tarjoavat.

Kuulostaa haastavalta. Kyseessä on englantilaisen ohjaajan James Marshallin ja amerikkalaisen valokuvaajan Todd Williamsin yhteishankkeesta. Projekti sai pari päivää sitten tavoittelemansa 49 743 dollarin rahoituksensa täyteen. Se ylittyi vain hieman, 49 871 taalaan. Rahoittajia oli lopulta vain 136, joten monet heistä ovat pitäneet asiaa tärkeänä.

Marshall ja Williams ovat kiinnostuneita siitä, mitä amerikkalaiselle unelmalle oikeasti on tapahtunut? Onko se vain rikkaimman prosentin etuoikeus, ja mitä se oikein käytännössä merkitsee kullekin yksilölle, jonka he matkallaan kohtaavat.

Toinen matkan pyöristä, Indian Scout.

Paras amerikkalainen unelma?

Williams kertoo saaneensa idean kuultuaan ystäviltään jatkuvasti hokemia kuten "amerikkalainen unelma on kuollut", "siellä on niin vaarallista", "En kykene näkemään itselläni tulevaisuutta" jne. Hänen tavoitteenaan on löytää paras ja kaunein Amerikka, mitä on olemassa. 

Matkaa tehdään viiden viikon ajan ja tuotantoryhmän koko on 8-10 henkilöä. Kerätyt rahat käytetään lähinnä vakuutuksiin, laitevuokriin, kameroihin, miehistön kulkuneuvojen vuokriin, miehistön ruokiin ja majoitukseen sekä polttoaineisiin. 

Marshallin ja Williamsin kulkuneuvoina toimii kaksi amerikkalaista ikonia, nimittäin Indian Chief Vintage ja tuore Indian Scout.

Seuraa American Dream Projectin etenemistä heidän Facebook-sivuiltaan ja Instagramista, ja katso Kickstarter-hankkeen esittelyvideo alla.

Juttu julkaistiin alunperin Motouutiset.fi-moottoripyörälehdessä 5v sitten. Vaikka videolinkki alla ei toimi, ylläoleva Facebook-linkki toimii ja sivusto kertoo, että leffa on nähtävissä Netflixissä.