Perheessämme ei ole moottoriurheilutaustaa, mutta siitä huolimatta moottoripyörät ovat kiinnostaneet Lenniä ihan taaperosta asti. 5-vuotislahjaksi hänelle ostettiin pieni motocrosspyörä ja siitä se sitten lähti. Kilvanajoa hän alkoi harrastaa motocrossilla kuusivuotiaana, kunnes vuonna 2013 tuli mahdollisuus kokeilla ratamoottoripyöräilyä vuokraamalla MiniGP Honda. Heti ensimmäisen kilpailun jälkeen Lenni päätti, että ratamoottoripyöräilystä tulee hänen päälajinsa ja motocross jäi harjoittelumuodoksi. Tuolloin Lenni oli 8-vuotias.

Viisivuotias Lenni ensimmäisiä kertoja harjoittelemassa 50cc KTM crossipyörän kanssa metsäpoluilla Imatralla.

Viisivuotias Lenni ensimmäisiä kertoja harjoittelemassa 50cc KTM crossipyörän kanssa metsäpoluilla Imatralla.

MiniGP:llä Lenni ehti ajaa viisi kautta, voittaen sarjassaan vuosina 2016 ja 2017 Suomen Cup mestaruuden. Luokka on todella hieno, sillä kilpaa saa ajaa tosissaan, koska tuon luokan pyörät ovat kaikilla kuskeilla samanlaisia. Vuonna 2017 Suomen Cupin lisäksi Lenni ajoi ensimmäistä kertaa kansainvälisillä radoilla. MiniGP:n EM -sarja piti sisällään kuusi osakilpailua, joista kolme Tsekin tasavallassa ja kolme Italiassa. Yhteispisteissä sijoitus tuolloin Euroopan Cupin kolmas.

MiniGP startti Motoparkissa 2016, Lennin rinnalla rakkaat kilpakumppanit Akseli Putkonen #8 ja Niko Lehtiranta #19. Tällä kaudella Lenni on muutaman vuoden tauon jälkeen taas samalla lähtöviivalla näiden kisakavereiden kanssa.

MiniGP startti Motoparkissa 2016, Lennin rinnalla rakkaat kilpakumppanit Akseli Putkonen #8 ja Niko Lehtiranta #19. Tällä kaudella Lenni on muutaman vuoden tauon jälkeen taas samalla lähtöviivalla näiden kisakavereiden kanssa.

Vuonna 2018 Lenni solmi sopimuksen Esko Kuparisen luotsaaman Motomarket Racingin kanssa Espanjan mestaruussarjaan PreMoto3 luokassa. Kilpailuissa vauhti alkoi kehittyä hyvin ja oli todella hienoa päästä ajamaan MotoGP:stäkin tuttuja kansainvälisen tason kilparatoja. Samana vuonna Lenni ajoi Suomessa Fin Moriwaki -luokassa, voittaen kaikki osakilpailut, mihin Espanjan mestarussarjan osakilpailujen välissä ehti osallistumaan, ollen Cup:in 2. Tiimi ja luokka pysyivät saman myös 2019, mutta uutena opittavana asiana tuli tiedonkeruu ja pyörän säätäminen sen mukaan. Ensimmäisellä kaudella kokonaiskilpailun 10. ja vuonna 2019 hienosti 4. sija.

Lenni #22 taistelemassa kilpailun voitosta Rico Salmelan #27 kanssa 2017 Botniaringillä.

Lenni #22 taistelemassa kilpailun voitosta Rico Salmelan #27 kanssa 2017 Botniaringillä.

Vuonna 2020 oli tarkoitus siirtyä ajamaan Moto3 European Talent Cup:iin, mutta sarjan kalleuden takia se oli pakko hylätä ja päätettiin jatkaa vielä yksi vuosi Espanjassa PreMoto3:lla ja Lenni solmi sopimuksen RAM Racing Yamahan kanssa kaudelle 2020. Tarkoitus oli lähteä parantamaan edelliskauden hienoa menestystä, mutta kaudesta tulikin todella vaikea. Vaikka Lenni on rauhallinen, kilpailutilanteissa periksiantoamaton taistelija ja osaa taktikoida fiksusti tarpeen tullen, niin vauhtia ei tuntunut oikein löytyvän ja ajamisesta tuli väkisin puskemista ja yliyrittämistä. Siihen vielä lisäksi muutama raju kaatuminen, niin itsetunto ja luottamus omaan tekemiseen oli todella suurella koetuksella. Sijoitus 24 kuskin joukossa 13.

Lenni Italiassa Franciacortan radalla 2017 EM kauden päätteeksi pokkaamassa pronssimitalia. Voiton vei Tsekin tasavallan Jonas Kocourek ja kakkoseksi tuli Lennin kanssa tasapistein Unkarin Zoltan Kovacks.

Lenni Italiassa Franciacortan radalla 2017 EM kauden päätteeksi pokkaamassa pronssimitalia. Voiton vei Tsekin tasavallan Jonas Kocourek ja kakkoseksi tuli Lennin kanssa tasapistein Unkarin Zoltan Kovacks.

Talvisin Lenni on ajanut jäärataa ihan pikku naperosta asti. Se on loistava harjoittelumuoto kesän kisoja silmällä pitäen. Siinä oppii omaksumaan radan nopeasti. Aika-ajo on kolme kierrosta ja sen jälkeen kisaan. Kisaviikonloppuina ei ole harjoituksia. Ajamisen lisäksi talvella on treenattu paljon myös fyysistä puolta.

Jääratakilpailu Konnevedellä 2019. Kiihdytys viimeisestä mutkasta ruutulipulle Tuomas Kestin #16 kanssa rinta rinnan.

Jääratakilpailu Konnevedellä 2019. Kiihdytys viimeisestä mutkasta ruutulipulle Tuomas Kestin #16 kanssa rinta rinnan.

Motivaatio kehittyä uudessa luokassa eteenpäin on kova. On hienoa jatkaa tutussa porukassa ja RAM Racing Yamahan tiimissä. Palaaminen takaisin Suomen radoille ja uuden pyörän opettelu ovat mukavasti nollanneet tilanteen. Lennistä huokuu taas ajamisen ilo ja tekemisen riemu. Nyt lähdetään ilman kiirettä tai ylimääräisiä suorituspaineita opettelemaan uutta pyörää. Vauhti löytyy ihan varmasti sitten ajallaan. Tavoitteena on nousujohteinen kausi tuloksissa.

Lenni Valenciassa Premoto3 kilpailussa 2019 hyvän kilpakaverinsa kanssa. Hector Yebra #53.

Lenni Valenciassa Premoto3 kilpailussa 2019 hyvän kilpakaverinsa kanssa. Hector Yebra #53.

Hyvät yhteistyökumppanit ovat tässä lajissa todella suuressa roolissa. Lenni on ollut onnekas siinä suhteessa, että taustalla on vakavaraisia yrityksiä, jotka ovat selvinneet koronapandemian haasteista hyvin ja vaikeista ajoista huolimatta ovat pystyneet olemaan mukana. Lisäksi on upeaa, että painetta tuloksiin tai menestykseen ei tule taustajoukoilta, vaan he ovat tukemassa Lenniä suurella sydämellä.

Lenni Valenciassa PreMoto3 kilpailussa 2020. Kisa päättyi moottoririkkoon.

Lenni Valenciassa PreMoto3 kilpailussa 2020. Kisa päättyi moottoririkkoon.

Tulevaisuudessa riittävän vauhdin löydyttyä SM 600 -luokassa, käännetään katse taas kohti kansainvälisiä sarjoja. Pitkän tähtäimen tavoitteena Lennillä on kansainvälinen ammattilaisura ratamoottoripyöräilyssä.

Tuloksia:

  • 2020 Esp. mestaruussarja, PreMoto3 13. sija
  • 2019 Esp. mestaruussarja, PreMoto3 4. sija
  • 2018 Esp. mestaruussarja PreMoto3 10. sija
  • 2017 Honda NSF100 Suomen CUP 1 ja Euroopan CUP 3
  • 2016 Honda NSF 100 Suomen CUP 1
  • 2015 Honda NSF 100 Suomen CUP 2
  • 2014 Honda NSF 100 Suomen CUP 5
  • 2013 Honda NSF 100 Suomen CUP 3

 

Kauden ensimmäiset Circuit Racingin SM -osakilpailut ajetaan tulevana viikonloppuna 19.-20.6.2021 Motoparkissa. Pitkästä aikaa yleisö pääsee seuraamaan kilpailuja molempina päivinä.

Aiheesta aiemmin:

Ratamoottoripyöräily: RAM Racing Yamaha uusi sopimuksen Lenni Klementin kanssa kaudelle 2021

Road racing: Lenni Klemetti Red Bull Rookies -valintatilaisuuteen – äänestämällä voit auttaa miestä