- Sain alkuun hyvin rytmistä kiinni ja ensimmäinen kierros kolmannen maastokokeen jälkeen oli parasta ajoa kilpailussa. Eemil Pohjola puristi toisella kierroksella eroa yleiskilpailussa, joten kaikki oli pelissä viimeisellä kierroksella ja se riitti tänään, toki parit lipat tuli matkalla otettua, totesi huojentunut tuore Suomenmestari urakan loputtua.

Samalla Svärd oli nopein E1 luokan kuljettaja. Toiseksi ajoi jo E3 luokan mestaruuden varmistanut, Jämsän Seudun Moottorikerhon Eemil Pohjola.

– Alku oli jälleen todella varovaista ja tuntui jälleen pyörän vievän miestä, mutta reitin kuivuminen ja pienet muutokset pyörään auttoivat vauhdin löytymiseen.

Samalla Pohjola totesi syiden löytyneen alkukauden terveyshuoliin ja olotila oli parempi sen johdosta. Kauden parhaan tuloksen ajoi Turun Moottorikerhon Jiri Leino, joka oli samalla E2 luokan nopein kuljettaja Nummelassa.

– Tasainen päivä ja olosuhteiden johdosta pyrin ajamaan mahdollisimman varmasti. Svärdiä ja Pohjolaa ei ollut mahdollista haastaa, mutta todella tyytyväinen olen tästä sijoituksesta, Leino kertoi maaliin saavuttuaan.

E2 luokan mestaruus selvisi myös, kun Jämsän-Seudun Moottorikerhon Peetu Juupaluoma kuittasi riittävät pisteet ajamalla luokassa toiseksi ja näin pistejohto on tavoittamaton ennen kauden päätöskilpailua.

Kauden päätösosakilpailu ajetaan Mäntsälässä 25.9.2021

Tulokset:

1) Hugo Svärd SiMK, Fantic 1.24.19,88
2) Eemil Pohjola J-SMK, Honda jäljessä 0.08,40 minuuttia
3) Jiri Leino TMK, KTM -2.28,55
4) Samuli Puhakainen HlMK, TM -2.51,11
5) Antti Hänninen SsMK, HVA -3.35,05
6) Peetu Juupaluoma J-SMK, HVA -5.06,94