Vaikka sääennusteet olivat kovinkin sateiset, ei rata-alueelle tullut kuin joitakin pienen pieniä pisaroita lauantain aikana mutta ne eivät päivän ajoja haitanneet. Superbike-luokan aika-ajossa Niko Mäkinen ajoi itselleen toisen lähtöruudun ja Superstock 600 luokassa Niko Lehtiranta lunasti itselleen samoin toisen lähtöruudun. Lenni Klemetti ajoi itselleen lähtöpaikakseen viidennen lähtöruudun.

Lauantain Superbike kisaan Niko Mäkinen sai loistavan startin ja sukelsi ensimmäiseen mutkaan kärjessä. Tämä sijoitus pysyi läpi kisan ja aika-ero kakkosena maaliin tulleeseen Peter Palorantaan venyi 18 sekuntiin, eli vauhtia riitti ja vauhti ero oli tasaisen “tappava” kierros kierrokselta. Haastajana koko kauden ollut Magnus Collin kaatui valitettavasti kisan aikana ja näin piste-ero SM-sarjan taulukossa kasvoi entisestään.

Lauantain Superbike-tulokset:

1. Niko Mäkinen

2. Peter Paloranta

3. Jan Kopponen

Lauantain Superstock 600 luokan kisassa Niko Lehtiranta sai ajaa maaliin koko kisan ajan sijalla kaksi. Kilpailun loppupuolella Lehtiranta sai jo varmistella sijoitustaan, kun Kenny Koskinen pääsi alussa vähän karkuun ja takana tulevaan kertyi tasaiseen tahtiin eroa koko kisan ajan. Lehtiranta otti tärkeät SM-pisteet ja johtopaikka sarjassa kasvoi entisestään.

Lenni Klemetti puolestaan kävi kovaa taistelua sijasta kolme muutaman pyörän ryhmässä. Kuskit vaihtelivat sijoituksia useaan kertaan kilpailun aikana. Lopussa Kuitenkin Niko Tanskanen nappasi kolmannen sijan itselleen ja Klemetti maaliin neljäntenä 0,3sekuntia Tanskasen perässä.

Lauantain Superstock 600 tulokset:

1. Kenny Koskinen

2.Niko Lehtiranta

3. Niko Tanskanen

4. Lenni Klemetti

Sunnuntain Superbikelähtö ajettiin onneksi myös kuivassa kelissä, vaikkakin koko päivän jaksoi sadella pieniä kuuroja. Startti onnistui taas erittäin hyvin, vaikkakin ekan kierroksen vauhtiero oli huomattavasti pienempi muihin haastajiin nähden. Nyt Peter Paloranta pystyi tasaisesti haastamaan Niko Mäkistä ja roikkui takarenkaassa kiinni reilun 10 kierroksen ajan, kunnes kisan 10. kierroksella pääsi Nikosta ohi. 

Kolme kierrosta mentiin Palorannan johtaessa, mutta sitten Niko päätti jälleen ottaa ohjat käsiinsä ja pääsi Palorannasta ohi, eikä enää luovuttanut johtopaikkaa. Näin Niko jälleen maalilipulle ensimmäisenä ja samalla siten varmistui myös Suomen Mestaruus Superbike-luokasta kaudella 2021.

”Kisapaikalle tullessa oli hiukan ristiriitaiset fiilikset, kun viime kerrasta Botniaringin radalla oli niin pitkä aika, kun viimeksi oli täällä ajettu ja säätiedotus lupasi ihan mitä sattuu säätä. Saatiin kuitenkin nopeasti vauhti kohdalleen ja kelikin pysyi kuivana, niin ihan aika omalla ajolla saatiin tulokset kohdilleen. Sunnuntaina sai kyllä ajaa ihan tosissaan kilpaa, mutta sitten kylmän viilee ratkaisu radan uuden osan jarrussa ja homma pakettiin, kertoo Niko Mäkinen.”

Sunnuntain Superbike-tulokset:

1.Niko Mäkinen

2. Peter Paloranta

3. Magnus Collin

Niko Mäkinen.

Sunnuntain Superstock 600 luokan lähtöön saatiin ylimääräistä ohjelmaa. Samalla hetkellä kun kilpailijoita päästettiin radalle, alkoi pisaroimaan vettä. Heti sisäänmeno kierroksella kaatui yksi kuljettaja liukkaalle radan kohdalle. Osa radasta oli täysin kuiva ja osa märkä. Kilpailijat takaisin varikolle, kilpailulle uusi lähtöaika ja ilmoitettiin WetRace kilpailuksi. Viime hetkellä tiimin mekaanikot vaihtoivat saderenkaat alle ennen uusinta lähtöä.

Niko Lehtiranta ampaisi lähdöstä kisan kärkeen, mutta muutaman ajetun kierroksen jälkeen kisa keskeytettiin punaisella lipulla muutaman kuljettajan kaaduttua. Lehtiranta ajoi tässä kohtaa tukevasti toisella sijalla ja Lenni Klemetti sijalla viisi.

Uusintalähdöstä tuli lyhyt kuuden kierroksen kilpailu. Lehtiranta ja Klemetti menettivät lähdössä hieman sijoituksia, mutta nopeasti molemmat juniorit hakivat omat paikkansa takaisin ja saivatkin taistella sijoituksista kisan loppuun asti ihan tosissaan. Lehtiranta nousi kolmanneksi ja lähti ajamaan takaa kärki kaksikkoa. Samaan aikaan Klemetti taisteli sijasta neljä. Kolmen kärki lähti omille teilleen ja Niko ehtikin tekemään pari ohitusyritystä ennen ruutulippua, mutta se ei aivan riittänyt, ja Niko saapui maaliin kolmantena ainoastaan 0,012sekuntia toiseksi tulleen Niko Tanskasen perässä ja sekunti voittajasta. Klemetin armoton taistelu neljännestä sijasta Matias Kestin kanssa päätyi ruutulipulla Kestin eduksi 0,49 sekunnin turvin ja Lenni maalissa viidentenä. 

”Vähän mietitytti miten saan ajorytmin nopeasti päälle, koska en ollut ikinä aiemmin tällä radalla ajanut. Nopeasti saatiin pyörä mieleiseksi ja päästiin hyvään vauhtiin. Lauantain kisa oli vähän tylsä, kun ei päässyt kunnolla kisaamaan, mutta ajattelin että fiksua ajaa omaa ajoa toisena ja pisteet kotiin. Sunnuntain lyhyt uusintastartti ei ihan onnistunut ja piti ottaa kärkiporukka ensin kiinni, mutta kisan kierrokset loppui vähän kesken”, kertoo Niko Lehtiranta.

”Lauantain kilpailussa olin tyytyväinen omaan vauhtiin, mutta jäi kyllä harmittamaan kun Tanskanen pääsi vielä lopussa kuittaamaan ohitse. Sunnuntain kisasta jäi hyvä fiilis. Ajo kulki hyvin sateella ja ero kärkeen oli pienempi. Kisan lopussa meinasi keula lähteä alta ja Kesti pääsi tulemaan ohitse. Kaikkiaan hyvä viikonloppu”, kertoo Lenni Klemetti.

”Näistä asetelmista on hyvä lähteä kauden viimeiseen osakilpailuun Lehtirannan ollessa sarjan kärjessä ja Klemetti toisella sijalla, kuskit ja tiimi tekee hyvää ja määrätietoista työtä, joka tuottaa tulosta”, sanoo tallipäälliikkö Jani Rättö.

Sunnuntain Superstock 600 tulokset:

1. Kenny Koskinen

2. Niko Tanskanen

3. Niko Lehtiranta

--

5. Lenni Klemetti

Kaikki pistetilanteet löytyy täältä: https://www.moottoriliitto.fi/lajit/road-racing/rr-lajiryhma/pistetilanne/

Kisat jatkuvat vielä Kemoran radalla, Vetelissä 28.-29.8 viikonloppuna, tervetuloa katsomaan.