Alavudella piti aiempien osakilpailujen tapaan ajaa myös superfinaalilähtö, mutta raju sade sotki suunnitelmat ja teki radasta ajokelvottoman, joten tuomaristo päätti, että superfinaali jouduttiin perumaan.

– Aamun aika-ajossa ajo oli tahmeaa eikä saanut hyvää rytmiä päälle yöllisten sateiden kastelemalla radalla. Ensimmäisessä erässä hyvän lähdön jälkeen ajo oli hyvää ja sain ajettua varman kolmossijan. Sitten toisessa erässä Alavuden rata näytti hieman myös haastavuutensa, kun ohittaminen oli todella vaikeaa yksilinjaisella radalla, Matikainen kertoi päivän jälkeen.

Husqvarna-kuljettaja nousi kuitenkin Alavuden osakilpailun pisteiden ansiosta SM-sarjassa kolmanneksi ennen kauden päätösosakilpailua, mikä ajetaan syyskuun alussa Vantaalla.