Ensimmäisen erän lähdössä Matikainen oli toisena, ja Indrek Mäen kaaduttua nousi hän hetkellisesti jo erän kärkeen, mutta nopeasti Harri Kullas ohitti hänet ja lopulta myös Karel Kutsar tuli ohi. Ensimmäisen erän ruutulipun Matikainen ohitti kolmantena.

Toisessa erässä viikolla alkanut pieni flunssa vaikeutti menoa huomattavasti ja tuloksena oli kuudes sija samoin kuin päivän päättävässä superfinaalissa ja näin ollen lahtelainen oli lopulta SM-pisteissä viides.

– Viikolla oli hieman flunssan oireita, mutta ei kuitenkaan ollut Koronaa. Ensimmäisessä erässä ajo tuntui hyvältä, mutta erätauon aikana en saanut tankattua oikein ravintoa kehoon, kun olo oli huono ja sitä kautta loppupäivän voimat olivat todella vähissä. Täytyy olla kuitenkin tyytyväinen nyt tähän, kun alkukaudesta jännetupin tulehdus vaivasi todella pahasti ja välillä oli epäselvää jääkö kausi jopa kesken, Matikainen kertoi päivän jälkeen.

Kytönen Motorsport kuljettajalla on vielä kauden päättävä joukkueiden SM-kilpailu edessä kahden viikon päästä Hyvinkäällä.