KYMCO, Taiwanin suurin moottoripyörä- ja skootterivalmistaja, kertoo aikovansa tehdä spin-offin, spinnata Ionex-linjansa sähköskootterit uudeksi julkisesti maailmanlaajuisesti noteerattavissa olevaksi tytäryhtiöksi. Se aikoo siis kopioida Harley-Davidsonin jo toteuttaman ratkaisun, kertoo Elektrek.

Harley ilmoitti jo kesällä aikovansa siirtää LiveWire-sähkömoottoripyöränsä valmistuksen omaan tytäryhtiöönsä. Oli sitten lopulta ainakin toimituksellemme yllätys, että yrityksestä tehtiin New Yorkin pörssissä noteerattava julkinen osakeyhtiö, josta H-D omistaa reilut kaksi kolmannesta.

Kymco Ionex.

Kymco Ionex.

KYMCO on uuden LiveWire-osakeyhtiön osaomistaja. Se sijoitti siihen 100 miljoonaa dollaria, ja sai vastineeksi neljän prosentin osuuden tuoreesta osakeyhtiöstä.

Ionexin listautuminen mahdollistaisi yrityksen pystyvän paremmin vahvistamaan omaa brändi-imagoaan maailmanlaajuisesti ja hankkimaan huippuosaamista yritykseen.

Kymco Revonex -sähkömoottoripyörän konsepti EICMA:ssa 2019.

Kymco Revonex -sähkömoottoripyörän konsepti EICMA:ssa 2019.

KYMCO tarvitsee molempia, jos se aikoo pärjätä kilpailussa paikallista kisakumppaniaan Gogoroa vastaan. Sekä KYMCO että Gogoro valmistavat sähköskoottereita, jotka operoivat omilla akunvaihtoverkostoillaan. Gogoro ehti vain aloittaa aiemmin ja on merkittävästi suurempi.

Gogoron vaihdettavien akkujen järjestelmään on ehtinyt jo liittyä monia isoja valmistajia Intiassa (mm. Hero), Kiinassa ja Indonesiassa. Sen akkuja käytetään jopa muuallakin kuin skoottereissa, kuten esimerkiksi sähköverkon ulkopuolella toimivissa älypysäkököintimittareissa. Gogoron menestys on johtanut myös siihen, että se on vienyt osakkeensa noteerattaviksi Nasdaqissa.

Kymco Ionex.

Kymco Ionex.

KYMCO julkisti oman Gogoroon verrattavissa olevan akkuverkostoratkaisunsa Ionex Rechargen vasta vuoden 2021 elokuussa, joten sillä riittää kiinniotettavaa.

Aiheesta aiemmin:

Harley-Davidson eriyttää Livewire sähkömoottoripyörien valmistuksen pörssinoteerattuun tytäryhtiöön

Kymco Ionex -sähköskootteri - uusi tapa ajatella sähköisiä ajoneuvoja

Kymco vahvisti valmistavansa RevoNEX-sähkömoottoripyöränsä Italiassa

Kymcolta uusi kuljettajakeskeinen navigointitapa motoristeille: Noodoe Navigation

Hero ja Gogoro yhteistyöhön sähköajoneuvojen vaihtoakkuteknologian vahvistamiseksi

Suuret japanilaiset mp-valmistajat liittoutuvat tavoitteenaan yhteinen sähkömoottoripyörien vaihdettavien akkujen standardi

Gogoro avasi pelin: sähköskootterit yhteiskäyttöön sovelluksen ja palvelukonseptin avulla

Gogoron vaihdettavien akkujen ja latausasemien standardiin sitoutui uusi skootterivalmistaja