Ministerit tekevät jatkossa kesäisin virkamatkansa Harley-Davidson-merkkisillä sivuvaunupyörillä. Tavoitteena on siirtyä sivarikuljetuksiin viimeistään toukokuun alusta.

– Alun perin venäläisvalmisteiset Uralit olivat myös vaihtoehtona, mutta valintaa ei onneksi ehditty tehdä, ennenkuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan perussuomalaisten Jukka Mäkynen kertoo.

Sivuvaunumoottoripyörien käyttö aiheuttaa monenlaisia muutoksia ministereiden virkamatkoihin, kerrotaan Valtioneuvoston tiedotteessa.

Ensinnäkin ne ministereiden kuljettajista, joilla ei vielä ole moottoripyöräkorttia, joutuvat ensin suorittamaan A-kortin ja lisäksi maahantuoja järjestää heille erillisen sivuvaunun kuljettamiseen opettavan kurssin. Sivuvaunupyörä kun käyttäytyy monella tavalla eri lailla kuin perinteinen kaksipyöräinen moottoripyörä.

Ministeri tekee matkaa sivuvaunussa, joka on varustettu turvavyöllä, tupakansytytinpistokkeella, usb-liittimellä ja langattomalla latauksella sekä esiinvedettävällä pienellä pöytätasolla kannettavalla tietokoneella matkan aikana suoritettavaa työskentelyä varten.

Vaunu on erikoisvahvistettu, ja siinä on sähköisesti säätyvä jousitus. Ilmastointi niihin tulee hieman myöhemmin.

Vetureina eli vaunupyörinä käytetään Harleyn uusia Pan America -malleja, joissa on tehoa "riittävästi" tämäntyyppiseen vaunukäyttöön, tiedotteessa kerrotaan.

Tilanteissa, joissa turvamiehen tarve on akuutti, turvamies matkaa pyörän takaistuimella.

Myös ministeri joutuu kuljettajan ja turvamiehen ohella matkan aikana käyttämään turvavaatimukset täyttävää ajoasua, jotka toimittaa kotimainen Rukka.

– Tätä on ajettu vähän kuin sitä kuuluisaa käärmettä pyssynsuuhun, kertoo kansanedustaja Mäkynen. – Mutta hienointa on, että se lopulta meni läpi. Tämä avartaa varmasti ministereiden näkemystä moottoripyöräilystä ja sen merkityksestä sekä upeudesta, ja on lisäksi ekologisempi vaihtoehto raskaisiin ministeriautoihin verrattuna.

– Alustava päätös on jo olemassa siitä, että kun sähkömoottorisia sopivia vaihtoehtoja tulee tarjolle, siirrymme käyttämään niitä vetureina.

HUOM: Tämä oli viime kevään Aprillipäivän juttumme!