Julkaisemme Juhannuksen jälkeisellä toimituksen lomaviikolla kesälukemiseksi myös tämän vuoden luetuimpia juttujamme.

Veturina toimii BMW R 1200 RT.

Veturina toimii BMW R 1200 RT.

Kuopiolaisen Petteri Aution rakentama asuntovaunu oli taatusti yksi näyttelyn eniten katsotuista vehkeistä, eikä syyttä. Toimittajalta jäi kysymättä, mitä mies ammatikseen tekee, mutta vaunun hienot ja puhtaat muodot kielivät paitsi näkemyksestä myös vahvasta käsityöosaamisesta.

– Eilen sain tämän valmiiksi, joten muuten en ole tätä vielä päässyt kokeilemaan kuin ajamalla sen tallilta näyttelyyn, Autio myhäilee.

Vaunun veturina toimii BMW R1200 RT matkamoottoripyörä, joten sen ominaisuudet kyllä riittävät. Mistä innostus vaunun rakentamiseen?

– Viime kesänä ajoin kolme viikkoa ympäri Eurooppaa teltta mukana ja päätin, että teltassa konttaaminen loppuu tähän. Netistä löytyy Suomesta muutamia rakennettuja vaunuja, samoin Ruotsista. USA:sta löytyy jopa ohjeita rakentamiseen.

Matkamiehen yöpaikka.

Matkamiehen yöpaikka.

– Olen itse suunnitellut tämän alusta loppuun, mutta tietysti olen ottanut ideoita netistä. Minulla on aikanaan ollut kaksi vanhaa (auton) asuntovaunua, joita olen korjaillut ja pitänyt kunnossa, joten sen alueen perusosaaminen on olemassa.

– Kosteudenhallinta on keskeisintä asuntovaunuissa, ja niin se on tässäkin. Seinät ovat neljän millin vaneria. Sen päällä on umpisolumuovia, joka käytännössä on samaa, mitä makuualustoissa käytetään. Pintakerroksena on polyesterihuopa. Vesi ei kondensoidu huopakerrokseen ja solumuovi puolestaan ei ime kosteutta, Petteri Autio selventää.

Vaunun rakenne: 4 mm vaneri, umpisolumuovi seka pinnalla polyesterihuopa. Rakenne on kosteutta hylkivä.

Vaunun rakenne: 4 mm vaneri, umpisolumuovi seka pinnalla polyesterihuopa. Rakenne on kosteutta hylkivä.

– Myös tuuletuksen on oltava riittävä. Sen vuoksi tässä on koneellinen ilmanvaihto. Sähköpuhallin ottaa ilmaa sisään tuuletusaukosta ja ilma poistuu kattoluukusta.

– Vaunu on varustettu myös sähkölämmityksellä. Sen teho on 400 wattia ja toimii termostaatilla. Lämmitys mahdollistuu verkkovirralla, eli vaunun kyljessä on liitin, jonka kautta voi leirintäalueilla ottaa suoraan virtaa sisään.

– Sisävalaistus on toteutettu ledeillä, jotka saavat virtansa kännykänakusta. Sähköinen tuuletin toimii niin ikään 5 voltin jännitteellä, joten sitäkin voi käyttää saman akun avulla, Autio toteaa.

Vaunun voi liittää seinäpistokkeen kautta esimerkiksi leirintäalueen sähköverkkoon.

Vaunun voi liittää seinäpistokkeen kautta esimerkiksi leirintäalueen sähköverkkoon.

Vaunu on suunnattu lähinnä asumiseen, ja tarkoitus on asua leirintäalueilla, missä pääsee suihkuun ja vessaan. Tämän vuoksi sisätiloissa ei tarvita mitään tämäntyyppisiä ratkaisuja.

Tuliko rakentamisessa vastaan yllätyksiä?

– Ei mitään isompia haasteita, mutta sitä en osannut huomioida suunnitteluvaiheessa, että maaleista ja liimoista kertyy vaunuun painoa noin 10 kg verran. Tavoitteena oli rakentaa 100 kg painava vaunu, mutta nyt se painaa 110 kg. Nyt voin ottaa matkalla rahtia vaunuun 10 kg vähemmän kuin alunperin kaavailin, eli 40 kg.

Vaunun rakenne on yksinkertainen ja selkeä - myös sisältä.

Vaunun rakenne on yksinkertainen ja selkeä - myös sisältä.

Lainsäädännön mukaan moottoripyörän vaunu saa painaa lasteineen maksimissaan puolet veturin painosta, eli tämä rajoittaa Aution vaunun kokonaispainon 150 kilogrammaan. Yksi vaihtoehto on tietenkin vaihtaa raskaampaan veturiin, mikäli tarvitsee lisää tavaraa matkaan.

– Ei isompi pyöräkään huono vaihtoehto olisi ollut. Toisaalta tavarat pyritään tietysti suurelta osin pakkaamaan itse pyörän kyytiin ajettavuuden takia.

– Vaunu on rakenteeltaan sellainen, että alimmaisena on varsin jäykkä runko, sen päällä on koko lattiapinta-alan kokoinen tavaratila, jonka päällä on lattia. Lattian alle vie seitsemän luukkua, josta voi laittaa tavarat tavaratilaan. Rakenne mahdollistaa kaksi asiaa: ensinnäkin vaunun pohjarakenne on jäykkä, joten se ei kierry, ja toiseksi vaunun painopiste on kuormattuna alhaalla, vaikka se on korkea ja kapea, Autio sanoo.

Vaunussa on sähköinen ilmanvaihto, led-valaistus, kylmälaukku sekä hyllytilaa. Sekä varusteena tietysti - ukulele.

Vaunussa on sähköinen ilmanvaihto, led-valaistus, kylmälaukku sekä hyllytilaa. Sekä varusteena tietysti - ukulele.

Vaunu on sisältä kaksi metriä pitkä ja metrin leveä, joten sinne mahtuu pitkä Autiokin hyvin nukkumaan. Suomalaisen lainsäädännön mukaan vaunu olisi voinut olla jopa 1,5 metriä leveä, mutta kapea vaunu kerää ymmärrettävästi vähemmän ilmanvastusta.

– Keskeisin etu vaunussa nukkumisen lisäksi on se, että voi kuljettaa kylmälaukkua mukana: aina on kuivaa ja lämmintä sekä tuoreet ruuat, Autio pohtii. – Tarkoituksena oli tehdä tästä mahdollisimman yksinkertainen, joten jätin pois mm. virransyötön moottoripyörästä vaunuun.

Kylmälaukku ei ole ajon aikana päällä, joten se jäähdytetään yöllä leirintäalueen sähköllä. Normaalisti sen pitäisi riittää pitämään ruuat kylmänä päivän ajon aikana.

Sähköisen ilmanvaihdon sisäänottoaukko. Ilma poistuu kattoluukun kautta.

Sähköisen ilmanvaihdon sisäänottoaukko. Ilma poistuu kattoluukun kautta.

Miten kauan projektiin kului aikaa?

– Suunnittelin tätä neljän kuukauden ajan ja rakentamiseen kului omassa autotallissa iltapuhteita ja viikonloppuja viiden kuukauden verran.

– Vaunussa ei ole jarruja ja jousituksesta vastaavat vääntökumijouset. Ne piti tilata Englannista asti, että löytyi riittävän löysät. Vääntökumijouset ovat hyvä ratkaisu, koska ne vievät vähän tilaa eikä niiden kanssa tarvita erikseen iskunvaimentimia, Autio vakuuttaa.

– Tällaista moottoripyörän perävaunuahan ei tarvitse katsastaa eikä rekisteröidä, tarvitaan vain lisärekisterikilpi vaunun perään. 

Petteri Autio.

Petteri Autio.

Vaunun pitää olla myös käytännöllinen. Aution vaunussa on eteen ja taakse asennettavat putket sekä kiilat renkaiden eteen, millä vaunu lukitaan paikalleen, kun leiriydytään.

Mitä käytännön ongelmia on rakentamisessa tullut vastaan?

– Mitä huomasin netissä, niin kun itse tekee, tulee varmuuskerrointa käytettyä liikaa. Koko ajan pitää pitää itsellä mielessä, että rakenteesta tulisi mahdollisimman kevyttä. Olen esimerkiksi käyttänyt vaunussa 15 millimetrin rimaa, johon olen kiinnittänyt vanerin, mutta olen toteuttanut tämän niin, että rakenne itsessään jäykistää, ei materiaalin paksuus.

– Osien löytäminen ja tilaaminen on ollut huomattavan hankalaa. Väärän kokoisia osia on pitänyt palauttaa jne. Jousiakselipakettien aurauskulmat olivat pielessä, joten ne piti lämmittää ja vääntää millilleen oikeiksi.

– Sen kyllä huomasi, että kun oli hyvin suunniteltu, niin rakentaminen oli helppoa, se oli enemmänkin kokoonpanoa.

Joko kesän reissut ovat tiedossa?

– Kyllä vain. Saksaan, Sveitsiin ja Italiaan. Alpit ovat pääkohteena, myhäilee Petteri Autio.

Kiitos haastattelusta ja toivotamme erinomaisen loistavaa matkaa hienon vaunun kanssa! 

Aiheesta aiemmin:

Motouutiset 5 v sitten: Asuntovaunu moottoripyörän perään – isän ja pojan yhteinen unelma

Tahiti, haikaloja, delfiinejä sekä asuntovaunu - tuokiokuvia Rutakkorallista

Näin helposti skootterilla vedetään sivuvaunua, asuntovaunua ja venettä... katso päivän video

Petteri Aution rakentama asuntovaunu ja sen veturi.

Petteri Aution rakentama asuntovaunu ja sen veturi.