Todellisuudessa tarina etenee alla kerrotulla tavalla. Olemme selvyyden vuoksi esittäneet tämän numeroidusti, jotta pystyt tunnistamaan kaikki vaiheet ja ottamaan jotain rauhoittavaa, tai kertomaan vaimollesi, että lukitsee sinut kerrostaloasuntosi ullakkohäkkivarastoon muutamaksi päiväksi jäähtymään, eikä välitä metelistä eikä naapureitten valituksesta. Tai ainakin edes selittää tilanteesi heille.

1. Moottoripyöräkuume iskee

Kaikkihan alkaa aina viattomasti. Huolimaton ajatus kuten "olisipa hienoa käydä kokeilemassa, miltä tuntuu ajaa (nimeä tähän mieluisin pyöräsi) uutta sporttimallia". Tai ohimennen ystävältäsi Jaskalta kuultu lause "Ostin uuden pyörän, haluatko kokeilla, siinä on vakionopeudensäädin, etkös sinä sitä ole kaipaillut?" Kokeneet motoristit tunnistavat tilanteen ja ottavat nopeasti oluen tai kaksi ja siirtävät keskustelun vastakkaiseen sukupuoleen ja siinä kiehtoviin asioihin, tai lähtevät vähintään kahden tunnin juoksulenkille, että asia unohtuu saman tien. Myös punttisalitreeni kipurajalle vedettynä saattaa auttaa.

Kaunosielut, joilla on vasta toinen tai kolmas pyörä menossa, ovat herkempiä tämäntyyppisille seireenien kutsuhuudoille. Heille tyypillistä on, että nykyinen pyörä on ollut käytössä jo useampia vuosia, ja jo melkein saatu maksettua, mutta uusi tekniikka ja lisätehot tai joku nippeli kiinnostavat. 

Pyöräkuume iskee salakavalasti useimpiin. Se alkaa vain pienenä viattomana kiinnostuksena. Sittemmin käyt koeajamassa pyörän muitten kaltaistesi asiasta innostuneiden kanssa, ja ruokitte toistenne kuumetta, kunnes alat jo vakavasti harkita uuden pyörän tai uuden käytetyn ostamista. Tässä vaiheessa tulet yleensä järkiisi: ei ole rahaa ja tiedostat, että toisaalta aviovuode saattaa olla pitkään kylmä, mikäli useamman vuoden lomarahat hassataan etukäteen pyöränvaihtoon. Palaat kotiisi tyytyväisenä itseesi ja siihen, että pysyt tyynenä joka tilanteessa.

2. Järki ratkaisee

Kun olet päässyt kotiin, myhäilet vieläkin tyytyväisyyttäsi omaan itseesi ja järkevään harkintaasi. Kerrot asiasta myös vaimollesi, joka tunnistaa heti merkit, ja näkee "tämä mies on ostamassa uutta moottoripyörää" -kyltin vilkkumassa hälypunaista pääsi päällä. Kokemus kasvaa näissä asioissa myös niillä, jotka eivät itse aja. Suitsenrenkaina seisovat silmäsi, takkuinen tukkasi ja keskustelun pyöriminen tässä tietyssä moottoripyörämerkissä ja -mallissa sekä sen vastustamattomissa uusissa ja täysin ainutlaatuisissa ominaisuuksissa, jotka tuot keskustelupöytään jopa kesken vaimosi pyhittämien "Vain Elämää" ja "Tanssii tähtien kanssa" -ohjelmien, kertoo sitten lopun tarvittavan.

Vapaa-aikasi vietät katsomalla netistä arvioita pyörästä sekä selaamalla mukaasi kuin vahingossa koeajon yhteydessä päätyneitä esitteitä. Pyörä alkaa silmissäsi näyttää yhä hienommalta ja vastustamattomammalta, ja tunnet miten rintasi pakahtuu joutuessasi olemaan erossa tästä täydellisestä laitteesta. Ei, anteeksi, käytimme brutaalia ilmaisua, sillä kysehän ei ole elottomasta olennosta, vaan pyörälläsi on sielu, jonka syvimmät osat kohtaavat oman persoonallisuutesi kanssa, ja antavat sille kaipaamasi värit, valot ja ominaisuudet. Et vain pysty olemaan erossa hänestä.

Menet uudestaan liikkeeseen käpäilemään pyörää. Tässä vaiheessa myös myyjät tunnistavat tilanteen, eivätkä puutu siihen kuin korkeintaan kysymällä, että haluaisitko koeajaa pyörän? He tietävät, että aika ja oma mielesi hoitavat myyntitapahtuman loppuun. Viimeistään siinä vaiheessa, kun alat kysellä lisätietoja pyörästä uskoasi vahvistaaksesi, he kättelevät mielessään itseään ja miettivät, mitä provikalla ostavat. Sampanjapullo pannaan jo tällöin jäähtymään.

Kannattanee mainita vaaranmerkkejä luetellessa, että tässä vaiheessa työtoverisi ja ystäväsi ovat kaikonneet tilapäisesti ympäriltäsi ja vain odottavat, että saisit sen pyörän jo ostettua, sillä kukaan ei jaksa enää kuunnella sen käsittämättömästä paremmuudesta kaikkeen muuhun elottomaan ja elolliseen verrattuna.

Jopa kaverisi Jaskan hymy hyytyy, kun ilmestyt hänen luokseen höpöttämään silmät kiiluen ja ikäänkuin uskonnollisella hurmoksella asiasta. Jostain syystä hänen tyttöystävänsä ilmestyy aina nopeasti paikalle ja he katoavat yhdessä ajamaan.

En tiedä, kannattaako tätä edes kirjoittaa, mutta tässä vaiheessa sinä olet ainoa, joka edes yrittää kuvitella, ettet ikinä osta kyseistä pyörää.

3. Rahoituksen hankkiminen on helppoa

Viimeinen oljenkortesi on se, ettei sinulla ole senttiäkään ylimääräistä rahaa pyörän ostamiseen. Tämän myös vaimosi tuo varsin selvästi tiedoksesi, ja huomaat aviovuoteen epäilyttävästi jo vähän jäähtyneen. Tai huomaisit, jos olisit vähänkään läsnä. Valitettavasti pyörä vie kaiken huomiosi ja energiasi.

Pohdit, mitä kaikkea olisi mahdollista tehdä ja minne kaikkialle mennä, jos omistaisit juuri tuon pyörän. Sehän avaisi kulun aivan uusiin merkkikohtaisiin kokoontumisajoihinkin, joihin tiesi on ollut aiemmin suljettu. Ja olisit kingi kavereittesi silmissä. Entä se toinen sukupuoli? Tässä vaiheessa heräät merkitsevään rykäisyyn, joka ei kuulu sisältäsi, vaan et ole vain huomannut vaimoasi, joka istuu katsomassa televisiota vieressäsi ja tämä asia kuumeisesta tiedostamattomasti ääneen suoritetusta yksinpuhelustasi on suodattunut hänen Vain Elämää -ohjelmalle suunnattuun tajuntaansa.

Kysyt liikeessä, paljonko he hyvittäisivät vanhasta pyörästäsi, ja vastaus on jopa riisua ruusunpunaiset lasit nenältäsi. 

Lasket tulosi, ja toteat, että ne riittävät osamaksulla tehtävään hankintaan, jos saat palkankorotuksen ja myytyä vanhan pyöräsi kovaan hintaan. Tarpeetonta sanoa, mutta tuo tie on kullattu pettymyksillä, jotka tulevaisuudessa selität itsellesi parhain päin pohtimalla iloisesti sitä, että "lentäähän se kimalainenkin, vaikka fyysikot ovat todistaneet, ettei se ole mahdollista".

4. Oman pyörän myynti sujuu

Vaimosi on jo luopunut toivosta, ja jos olisit tällä maailmalla huomaisit sen raskaista huokailuista, tummentuneista silmänalusista ja epätoivoisesta uppoutumisesta nauhoitettujen "Salatut elämät" -televisiosarjan jaksojen katsomiseen. Ihmettelisit myös, miksi makuuhuoneessa on symbolisesti läsnä sekä hamppuköysi että öljypullo.

Olet kuitenkin valtavan hybriksen vallassa edelleen, hymyilet ja höpötät ja laitat oman pyöräsi myyntiin. Hämmennyt, kun kukaan ei kolmessa päivässä osta sitä, ja ainoa asiaan liittyvä puhelu tulee Jaskalta, joka uskaltautuu kysymään, joko olet saanut pyöräsi myytyä. Puhelu katkeaa vastauksesi jäkeen oudosti.

Koska hermosi alkavat kiristyä äärimmilleen asian suhteen, niin viimeistään neljäntenä päivänä puhelimen edelleen pysyessä mykkänä alat pohtia pyöräsi antamista vaihdossa ja osamaksueristä selviämistä uudessa valossa, jota eivät näytä järki vaan tunteet.

5. Paluu liikkeeseen

Olet henkisesti loppu, ja haluat vain nopean ratkaisun tilanteeseen. Antaudut, ja menet takaisin mp-liikeeseen ja kerrot päättäneesi ostaa pyörän osamaksulla ja antavasi vaihdossa vanhan pyöräsi. Myyjä liikkeessä on kokenut kaiken, joten ilmekään ei värähdä hänen kasvoillaan, eikä varsinkaan mikään sellainen tunnetila, joka kuvastaisi "tiesinhän minä tämän" -tason asioita. 

Sinun ilmeesi värähtää, kun kuulet, että omasta pyörästäsi saamasi hinta pienenee hieman, koska eivät olleet aiemmin huomanneet tuota jälleenmyyntihintaa laskevaa raapaisujälkeä tankissa. Pysyt silti päätöksessäsi, vaikka se kirveleekin sisimpääsi, sillä liikkeen perusteet ovat ymmärrettävät, ja mieshän ei päätöksiään peru. Eikä osamaksujen maksaminen kestä viittä vuotta kauempaa.

Laitat nimesi papereihin, jätät vanhan pyöräsi liikkeeseen ja saat uuden pyöräsi mukaasi. Olet hämmentynyt ja innoissasi. Ajat muutaman kymmenen kilometrin lenkin valaistuneena. Palaat kotiisi esittelemään ylpeänä uutukaista vaimollesi, joka vain lakonisesti käyt pihalla, ja häipyy saman tien sisälle. Ette puhu mitään, mutta katseet kertovat kaiken.

Olet pettynyt siitä, että vastakkainen sukupuoli ei ymmärrä mitä kaikkea moottoripyörä, varsinkin uusi rautaratsu miehelle merkitsee. Miten se hyrisee/jymisee/säksättää, ja millaisia adrenaliiniryöppyjä se miehen veressä saa aikaan. Kuin Sir Galahad -kuva mielessäsi palaat ajelemaan ja nauttimaan elämästä uudella pyörälläsi.

6. Grande Finale

Ajamisesi jatkuu edelleen muutaman päivän innostuneesti, kunnes huomaat, että itse asiassa mikään ei muuttunut miksikään. Ajaminen on yhtä hienoa kuin ennenkin, mutta ei siinä mitään mullistavaa muutosta tapahtunut. Olet hämmentynyt ja hieman turhautunut. Lisäksi arki alkaa tunkea niskaan, kun alat pohtia osamaksuista selviämistä. Tupakanpolton lopettaminen käy ensimmäisenä mielessäsi, ja se jo kertoo, miten vakava tilanne on. Optimisti sinussa kuitenkin elää: se palkankorotus on vielä kysymättä.

Ikkunasta ensi lähtöäsi katsonut vaimosi ei sen sijaan nähnyt pyörän kyydissä Sir Galahadia, ei edes Don Quijotea puhumattakaan Sancho Panzasta, vaan vain keskimmäisen ratsuna toimineen takkuisen aasin, jonka korvat pilkottivat kypärästä. Sen jälkeen hän huokaisi alistuneesti, ja totesi mielessään "sellainen se on, ikuinen lapsi", ja hyväksyi hiljaa tilanteen ja pitkäaikaisen luopumisen talvisista Kanarianmatkoista vaihtuneena yhteen hikiseen kokoontumisajoon kesässä. Sitä sanotaan rakkaudeksi, kai. Pikalohdutukseksi hän laittoi pyörimään seuraavan jakson Salatuista Elämistä. Ja oikeasti hänkin odottaa innolla sen uuden pehmeän ja tilavan takaistuimen testaamista, jolle pyörän ostoa oli hänelle argumentoitu.

Niin se sampanjapullo, mikä oli sen kohtalo? Sen tietysti korkkasi myyjä kotonaan illalla käsiään hieroen. Punainen matto oli pelkkää hämäystä.

Mutta ajaminen uudella pyörällä yhdessä tuottaa lopulta joka tapauksessa rajattomasti iloa. Siitä ne fanfaarit.

Oheinen juttu ilmestyi Motouutiset.fi-moottoripyörälehdessä alun perin 26.9.2014.