Dakar-ralli on maailman tunnetuin ja vaativin rallitapahtuma, jossa kilpaillaan sekä autoilla että moottoripyörillä. Kisa käydään yleensä hyvin eksoottisissa ja kaukaisissa paikoissa, joten se on kallis tapahtuma kuljettajille. Tässäkin rahoitushankkeessa lopullisena tavoitteena on 60 000 puntaa, noin 76 000 euroa.

Ensi vaiheen rahoitustavoitteena on 5000 puntaa, jonka saavuttamiseen on aikaa 3.11. asti. Kampanja käynnistettiin 24.9. Tätä kirjoitettaessa tavoitteesta oli jo 91 prosenttia, 4550 puntaa saavutettuna, joten Simon ja Llewelyn Pavey, isä ja poika, voinevat pian nostaa tavoitettaan seuraavaan vaiheeseen.

Pelkän miehen ja pyörän osallistuminen maksaa 14 800 euroa.

Isä Simon ajaa ammatikseen, hän on ajokouluttaja, ja osallistunut jo kymmenen kertaa Dakar-ralliin, mutta aina omalla yksityisrahoituksellaan. Vuotta 2015 ajatellen hän sai kuningasidean, joka sitten toivottavasti mahdollistaa molempien osallistumisen tähän rallitapahtumaan yhdessä eli varojen hankkimisen joukkorahoituksella.

Vastineeksi rahojaan sijoittaneet saavat palasen Argentiinan Dakar-rallia. Rallin reitti ja ajo-ohje toimitetaan eräänlaisen paperirullana eikä suinkaan tyylikkään nykyaikaisesti navigaattoriin tallennettavana tiedostona. Paveyt lupaavat tuoda ajo-ohjeet takaisin Isoon Britanniaan ja toimittaa rahoittajille riippuen heidän sijoittamastaan summasta esimerkiksi sivun tai kaksi kyseisestä kartasta. Myös muita vastineita on tarjolla isommasta summasta.

Pala Dakar-rallia. Tällainen ohjesivu tai kaksi on luvassa rahoittaneille.

IndieGoGon sivustolla on myös video aiheesta. Siinä Llewelyn toteaa elämänikäisen haaveensa olleen osallstua isänsä kanssa yhdessä tähän tapahtumaan. Myös hän on ajanut "aina" moottoripyörällä. 

Kolme vuotta sitten Llewelynillä oli jo rahoituskin hankittuna, mutta hän sairastui juuri lähdön hetkellä, eikä pystynyt ajamaan. Tällä kertaa miehet toivovat tietenkin parempaa onnea matkaan.

Llewelyn Pavey.

Linkki videoon kuvassa.

Oheinen artikkeli ilmestyi Motouutiset.fi-moottoripyörälehdessä alun perin 7.10.2014.

Isä simon viime vuoden rallissa.

Ja Podiumilla.