Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Harley-Davidson

Harley-Davidson.

Harley-Davidsonin alamäki jatkuu USA:n myynnin tökkiessä

Uutiset : Harley-Davidson

Heinäkuun ensimmäiseen päivään päättynyt vuoden 2018 toinen tilineljännes ei vielä tuonut valoa Milwaukeehen. Harley-Davidsonin moottoripyörien myynti laski edellisen vuoden vastaavasta jälleen. Valona yössä oli kohtuullinen osakekohtainen tulos ja se, että yritys vahvisti koko vuoden myyntinäkymänsä. Luvassa on myös strategiapäivitys. Merkin myynti Euroopassa vetää. Lue lisää ›

Presidentti Trumpin tuorein H-D-aiheinen twiitti.

Presidentti Trump ärisee Harley-Davidsonille jälleen: houkuttelemme Yhdysvaltoihin muita moottoripyörävalmistajia

Uutiset : Harley-Davidson, Indian

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jatkaa Harley-Davidsonin suomimista Twitter-tilillään edelleen. Hän on kommentoinut H-D:n toimia useaan otteeseen sen jälkeen kun amerikkalaisvalmistaja kertoi siirtävänsä Eurooppaan myytävien Harrikoidensa valmistuksen muualle tullisodan vuoksi. Tällä kertaa Trump kertoo, että hänen hallintonsa käy keskusteluja houkutellakseen Yhdysvalloista kiinnostuneita mp-valmistajia maahan ja että Harrikan asiakkaat tuomitsevat muuton. Lue lisää ›

Presidentiaalinen Harley-twiitti.

Presidentti Tump jatkaa twiittisotaa Harley-Davidsonia vastaan - "heitä verotetaan kuin ei koskaan ennen"

Uutiset : Harley-Davidson

Presidentti Donald Trump jaksaa arvostella aiemmin mallityöllistäjänä kehumaansa Harley-Davidsonia. Suhde sai särön jo joitakin kuukausia sitten, kun H-D ilmoitti irtisanovansa väkeä ja siirtävänsä Aasiaan suunnattua tuotantoaan Thaimaahan. Nyt Trump ampuu kovilla, kun H-D ilmoitti tullimuurien vuoksi siirtävänsä myös Eurooppaan myytävien pyöriensä valmistuksen pois USA:sta. Lue lisää ›

Harley-Davidson Street Glide uudella 107-kuutiotuumaisella Milwaukee 8 -moottorilla.

Presidentti Trump äreänä Harley-Davidsonille tämän päätöksestä siirtää pyöriensä valmistusta ulkomaille "nostaa valkoista lippua EU:lle"

Uutiset : Harley-Davidson

Harley-Davidson ilmoitti EU:n 25 % vastatullien nostavan sen valmistamien moottoripyörien hintaa noin 2200 dollarilla. Yritys ei kuitenkaan aio siirtää kuluja suoraan myymiensä pyörien hintaan, vaan mieluummin siirtää tuotantoaan ulkomaille. Presidentti Trump älähti ilmoituksesta eilen illalla Twitter-tilillään ja väittää tullin olevan vain "tekosyy Harley-Davidsonille".   Lue lisää ›

Näillä neljällä keinolla sinusta tulee todellinen baikeri!

4 perimmäistä keinoa, miten tulla todelliseksi baikeriksi

Uutiset : Harley-Davidson

Mitäpä jos olet kiinnostunut ryhtymään todelliseksi baikeriksi sen sijaan, että ajaisit japanilaisella muoviluodilla, italialaisella skootterilla tai - mikä pahinta - ihan tavallisella fillarilla? Baikereiden Pyhään Veljeskuntaan pääsy ei ole perusihmiselle ihan helppoa, mutta ohessa video-ohjeet siitä, miten päätyä todelliseksi, tarkoitamme siis t o d e l l i s e k s i baikeriksi sen sijaan, että vain tolleen moottoripyöräilisit tai olisit jotenkin muuten säälittävä luuseri. Lue lisää ›

Harley-Davidson Oulun PM-kakkoseksi sijoittunut pyörä.

Harley-Davidson Oulu kakkoseksi Harrikan PM-rakentelukisassa

Uutiset : Harley-Davidson

Tammi–helmikuussa 2018 järjestetty Nordic Battle of the Kings –kustomointikisaan osallistui yhteensä 16 Harley-Davidson-jälleenmyyjää. Kilpailu koostui yleisöäänestyksestä sekä kahden kustompyöräspecialistin, Nicholas Bechin(Wrenchmonkees, Kööpenhamina, Tanska) ja Winston Yehin (Rough Crafts, Taipei, Taiwan) arvioinneista. Voittajaksi ja Pohjoismaita edustamaan valikoitui norjalainen Harley-Davidson Kristiansand ‘Freedom Machine’ -pyörällään. Harley-Davidson Oulu sijoittui toiseksi ja Harley-Davidson Copenhagen kolmanneksi. Lue lisää ›

ACEMin puheenjohtaja ja KTM:n pääjohtaja Stefan Pierer.

Harley-Davidson ja eurooppalainen mp-teollisuus huolissaan Trumpin tullikaavailuista

Uutiset : Harley-Davidson, KTM

Amerikkalaisen Harley-Davidsonin kotimaan myynti on ontunut viime vuosina, mutta pientä positiivista pilkahdusta on ollut havaittavissa viennin osalta. Presidentti Trumpin uhkaamat tullit nostaisivat sen raaka-aineiden hintoja ja tullimuurit nousisivat nopeasti myös sen pyörien vientimaihin. ACEM eli Euroopan moottoripyörävalmistajien liitto puolestaan pelkää, että vastavuoroiset tullien nostot heikentävät moottoripyöräteollisuuden asemaa Atlantin molemmin puolin. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +