Edellisessä, Kemoralla ajetussa kisassa kolmanneksi sijoittunut konkarikuljettaja Kari Vehniäinen ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut päihittämään nuorempiaan.

– Jo perjantain treenipäivänä mentiin tiukkaa kisaa. Vesa Kallion lisäksi nuoret sankarit Vili Virtanen ja Patrik Pulkkinen olivat nopeampia kuin minä ja Ville Kandelin, vaikka erot olivatkin melko pieniä. Rata oli epävakaan sään johdosta hieman kostea, minkä myötä me kokeneemmat kaverit onnistuimme ajamaan varmempia ja nopeampia kierroksia. Lauantain kisassa tipuin startin jälkeen aika nopeasti kolmanneksi Vesan ja Patrikin peesiin, jossa sitten pystyinkin seurailemaan pitkään. Uskoin pystyväni tekemään voittoon vaadittavat ohitukset, mutta sitten eteen tuli kierroksella ohitettava, enkä onnistunut tekemään ohitusta yhtä sujuvasti kuin Vesa ja Patrik, jotka ajoivat todella tiukkaa kisaa, Vehniäinen hehkuttaa.

Lopulta kisan voitto meni nuorelle Pulkkiselle Kallion tullessa toiseksi vain kolme kymmenystä Pulkkista jäljessä. Kisan jälkeen Kallio diskattiin vaihderattaiden kokoa koskevan sääntörikkomuksen vuoksi, minkä myötä Vehniäinen nousi toiselle sijalle ja kolmannelle sijalle nousi toinen nuori lupaus, lohjalainen Vili Virtanen.

– Oli hyvää ja tiukkaa kisaa koko ajan Vesan kanssa, mutta onnistuin pääsemään maaliin voittajana, korkeimmalle korokkeelle kiivennyt Pulkkinen kertaa.

Konkari Vehniäinen on luokasta ja pyörästä innoissaan. Mies näkee luokan erinomaisena aloitussarjana ja myös ponnahduslautana suuremmille areenoille.


– Tämä RC 390 on positiivinen yllätys niin pyöränä kuin luokkanakin. Pyörä on erittäin hyvä ajaa, eikä sillä ajaminen suuresti poikkea isommista pyöristä, paitsi tietysti teholtaan. Voisihan se kovempaakin kulkea, mutta silloin sarjan idea katoaisi. Kun kaikilla on samanlaiset vehkeet, niin RC 390 Cup on mainio paikka näyttää mitä osaa. Jos taitoa löytyy, niin tässä luokassa pärjää. Missään muussa sarjassa ei pääse haastamaan mestarismiehiä jopa melko vähäiselläkin kokemuksella, mutta tässä luokassa se onnistuu, ja se mahdollistaa taas nopean oppimiskäyrän, iloitsee Vehniäinen.

Samalla linjalla on myös Red Bull Rookies Cupia ajava Patrik Pulkkinen.

– Luokka sopii hyvin SM-sarjan kylkeen ja on kokonaisuutena positiivinen juttu. Viivalla on tähänastisissa kisoissa ollut paljon eri ikäisiä ja nopeuksisia kuskeja, mutta se ei haittaa yhtään.

Sekä Vehniäinen että Pulkkinen ovat estyneitä osallistumaan Pärnun kisaan. Normaalisti nuorten MM-sarjaa KTM 250 Moto3:lla sekä MotoGP:n yhteydessä kiertävässä Red Bull Rookies Cupissa kilpaileva Pulkkinen toivoo pääsevänsä vielä osallistumaan RC 390 Cupin kilpailuihin kauden aikana.

Kemoran tulokset

  • 1. Patrik Pulkkinen
  • 2. Kari Vehniäinen
  • 3. Vili Virtanen
  • 4. Ville Kandelin
  • 5. Topi Mustonen
  • 6. Jaro Sihvonen
  • 7. Arto Jokinen
  • 8. Henri Niskanen
  • 9. Tino Kapanen
  • 10. Rasmus Nykänen

Sarjan kärkikolmikko kahden kisan jälkeen

  • 1. Ville Kandelin
  • 2. Patrik Pulkkinen
  • 3. Mikko Koskinen

RC 390 CUP -kisapyöriä on vielä saatavilla varikkopukkeineen, varikkomattoineen sekä tieliikennekäyttöön tarvittavine osineen.