Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Mansaaren ajot vuonna 1907.

Päivän video: Näin kehittyivät MotoGP-ajotyylit, vertaa kuskeja Nuvolarista Hailwoodiin, Agostiniin, Saariseen ja Marqueziin

Uutiset

Oheisella videolla kerrotaan, miten ajotyyli on ratamoottoripyöräilyssä muuttunut viimeisen reilun sadan vuoden aikana. Lähtökohta on Mansaaren ajoissa vuonna 1907 ja siitä edetään sujuvasti tyyliin, jossa kuljettaja vie kaarteessa kehonsa moottoripyörän ulkopuolelle. Nykytyyli, jonka kehitti suomalainen maailmanmestari Jarno Saarinen, on täysin päinvastainen. Ja onpa se Saarisen päivistä kehittynyt muutenkin.  Lue lisää ›

Suzuki Hayabusa vuosimallia 2016. Tämän mallin ulkoasu taitaa olla peräisin vuodelta 2008.

Suzukin Hayabusaan tulossa puoliautomaattinen vaihteisto

Uutiset : Suzuki

Suzuki Hayabusan uuden version tulemisesta näyttää muodostuvan toistuva aihe kansainvälisessä mp-lehdistössä. Toisaalta malli täyttää ensi vuonna 20 vuotta, ja kun se viimeeksi on päivitetty vuonna 2008, niin kieltämättä olisi korkea aika lopultakin tuoda tuoreita tuulahduksia täynnä oleva uusi lippulaivamalli markkinoille. Nyt näyttäisi siltä, että uusi Busa voisi olla varustettu puoliautomaattisella vaihteistolla. Siihen ainakin viittaavat vahvasti merkin patenttihakemukset. Lue lisää ›

Kalk Ruotsista. Valmistaja Cake.

Kalk - uusi ruotsalainen offroad-sähkömoottoripyörä?

Uutiset

Kalk on ruotsalaisvalmisteinen laite, joka istuu vähän huonosti mihinkään kategoriaan, mutta ehkä se kuitenkin ennenkaikkea on sähkömoottoripyörä ainakin moottorin tehon osalta. Pyörän komponentit ovat laadukkaita, mikä tietysti sopii hyvin rajatun tuotantosarjan pyörälle. Ja muotoilu hehkuu tietenkin skandinaavista puhtautta ja tuo mieleen etäisesti Husqvarnan uudet Vitpilenit. Lue lisää ›

Junnulähtö puomilta.

Motocross: 24MX Junior Winter Challengen seuraava tapahtuma Imatralla ensi viikonloppuna

Uutiset

Suuren suosion saavuttaneen 24MX Junior Winter Challenge talvisarjan seuraava tapahtuma järjestetään Imatralla 17. - 18. Helmikuuta. Lauantain koulutuspäivä on jo täyttynyt, mutta tapahtuman pääpäivään eli sunnuntain ajopäivään mahtuu vielä kuskeja mukaan ja luvassa on lisää maustetta kun ajopäivänä käytössä on oikea starttipuomi, kerrotaan tapahtuman tiedotteessa. Lue lisää ›

1961 Lamborghini 2R

Yksi kuudesta koskaan valmistetusta Lamborghini-moottoripyörästä myynnissä

Uutiset

Maaliskuun 21. päivänä myydään H&H Auctionsin huutokaupassa Imperial War Museumissa Duxfordissa Englannissa kaksi Lamborghini-traktoria, mikä sinänsä on jo mielenkiintoista. Mutta vielä eksoottisempi asia on se, että maaliskuun neljäntenä päivänä on huudettavana National Motorcycle Museumissa Birminghamissa ultraharvinainen, yksi koskaan valmistetusta kuudesta Lamborghini-moottoripyörästä. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +