Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

KTM

Iina Suikkanen. Tässä vielä KTM:llä

Junnumotocross: Iina Suikkasen kilpailukausi päätökseen

Uutiset : Yamaha, KTM

Imatran moottorikerho järjesti kerhon mestaruuskilpailun 12.10.2019 Kurkvuoren motocrossradalla. Rata oli tasoitettu hyvään kuntoon edellisenä iltana, mutta sääennusteen mukaan oli tulossa runsaita sateita. Suurin osa moottorikerhon motocrosskoulun pikkujunnulaisista oli siirtynyt jo 50-kuutioisista automaattikytkimellä olevista motocrosspyöristä vaihteellisiin 65-kuutioisiin ja tarkoitus oli ajaa isoa rataa. Kilpailumielessä Kurkvuoressa kaikille ensi kertaa. Iina oli ajanut muutaman harjoittelukierroksen, mutta piti isoa rataa vaikeana. Lue lisää ›

<p>Mika Kallio ajoi parhaimmillaan MM-pistesijoilla. Kuva: Sebas Romero, KTM.</p>

Kallio taisteli pistesijoista MotoGP-avauksessaan – ”Vauhtini on vähintään kohtuullisella tasolla yli vuoden kisatauosta huolimatta”

Uutiset : KTM

Mika Kallio kamppaili pitkään MM-pistesijoista ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan kauden ensimmäisessä osakilpailussaan Espanjan Aragonissa sunnuntaina. Red Bull KTM Factory Racing -tiimin kilpakuljettajaksi tällä viikolla nousseen Kallion saalistus jäi harmittavasti vajaaksi renkaiden pito-ongelmien takia. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +