Cycleworld on saanut MV Agustalta tiedon, jossa yritys vahvistaa hakeutuneensa yrityssaneeraukseen tiukan rahatilanteensa vuoksi. Sen puolestaan ovat aiheuttaneet riittämätön myynti ja jatkuvat tappiot sekä oman rahan puute. Yrityssaneeraukseen hakeutuminen mahdollistaa yrityksen toiminnan sekä esimerkiksi uusien rahoitusvirtojen hankkimisen yritykseen.

Mercedes-AMG:ltä ei ole vielä tullut mitään kannanottoa tilanteeseen, vaikka sillä on merkittävä vähemmistöosuus yrityksestä, 25 % koko osakekannasta.

Tuntuu siltä, että MV Agusta on aina elänyt epätodellista ja jotenkin muusta kuin kisamaailmasta piittaamatonta elämää. Jopa silloin kun kreivi Domenico Agusta omisti yrityksen, kisapyörät menestyivät hyvin ja olivat teknisesti ylivertaisia kilpakumppaneihinsa nähden. Sen sijaan kalliit "normaali"pyörät olivat laadultaan jotain muuta kuin niiden olisi pitänyt hintaansa nähden olla. Myynti siis yski, mutta se ei haitannut, kunhan kisamenestystä tuli.

Nyt yrityksellä on hyvät, laadukkaat tuotteet, mutta niitten myynti on riittämätöntä, vaikka erityisesti kolmisylinteriset pyörät ovat niittäneet mainetta sekä kisoissa että kuluttajien käsissä. Nelisylinterinen F4 taas on pärjännyt huonommin.

Mercedes-AMG:lle omistusosuus MV Agustassa on ollut helppo koepallo, lähteekö yhteistyö kantamaan. Näyttää kuitenkin siltä, että MV Agustan nykyinen johto pääjohtaja Giovanni Castiglioni etunenässä ei ole kovin halukas luopumaan pääomistuksesta, vaan pyrkii mieluummin etsimään investoinneista kiinnostuneita osaomistajia. 

Mercedes-AMG ei puolestaan ole halukas investoimaan tappiolliseen ja velkaiseen MV Agustaan lisää, jollei se saa määräysvaltaa yrityksessä. Sikäli kuin se olisi halukas siihen muutenkaan.

Cycleworldin mukaan MV Agusta on jo joutunut sulkemaan tuotantolinjansa ja lomauttamaan tai irtisanomaan työntekijöitään, joten rahantarve on suuri ja akuutti.

Aiheesta aiemmin sivuillamme:

MV Agustalta mystinen lehdistötiedote rakennemuutoksesta - talousongelmat todellisuutta?

Huhu: Mercedes-AMG valtaamassa koko MV Agustan