Päivän ensimmäinen MX2 luokan lähtö tarjosi draamaa jo ennen erän alkua. Aika-ajojen pohjat ajanut Jere Haavisto jäi pois erästä tekniikkamurheen takia. Puomin kaaduttua kärkeen ampaisi Kouvolan moottorikerhon Topi Merinen, perässään Teemu Lahtinen ja koko muu joukko. Lahtinen kuitenkin kaatui kärjestä ja johtopaikka vaihtui. Erä tarjosi hienoa taistelua ja kärki viisikon sijoitukset vaihtuvat useaan kertaan. Ruutulipulle ensimmäisenä kiisi hurjan nousun letkan hänniltä ajanut Orimattilan moottorikerhon Juuso Matikainen, kakkoseksi Espoon moottorikerhon Jami Numminen ja kolmanneksi Vantaan Moottorikerhon Teemu Lahtinen.

MXC/A:n ensimmäinen erän kärkeen kiihdytti Tampereen motocrossin Kasper Kangasniemi, Sipoon Mootorikerhon Emil Weckman kuitenkin ohitti Kangasniemen ja nousi kärkeen. Myös Kouvolan moottorikerhon Mauno Nieminen pystyi ohitukseen ja nousi toiseksi. Erä jatkui Weckmanin hallinnassa, kakkosena jatkoi Mauno Nieminen ja kolmanneksi nousi Sipoon Mootorikerhon nuori Kimi Koskinen, joka ajoi ensimmäistä kilpailuaan MXC/A-luokassa. Ruutulipulle ajettiin samassa järjestyksessä.

Pääluokan MX1 startissa ”hole shotin” kuittasi Mauno Hermunen, perässään Hyvinkään moottorikerhon Aki Manninen, Kuopion Moottorikerhon Jaro Pääkkönen ja Turun seudun moottoriurheilijoiden Harri Yli-Villamo. Manninen kuitenkin kuittasi kärkeen nopeasti ja lähti viemään joukkoa. Tampereen Motocrossin Teemu Keljo ajoi vahvaa ajoa ja teki hyvää nousua kärkikamppailuun. Erän lopuksi järjestys maalissa oli Manninen, Yli-Villamo ja Keljo.

Aki Manninen kuitenkin sai kymmenen sijan tiputuksen tuloksissa rangaistuksena ratatuomarin lippumerkin noudattamattajättämisestä. Tämän myötä Harri Yli-Villamo nousi tuloksissa erän voittoon, Teemu Keljo kakkoseksi ja Carl Robert Reinike kolmanneksi.

MX2 luokan toinen erä Nummisen ja Matikaisen taistelua

Erän startista kärkeen kaasutti Jami Numminen, saaden peräänsä Juuso Matikaisen. Erä eteni Nummisen johtaessa, sijoitukset viiden parhaan joukossa vaihtelivat kun Emil Silander, Santeri Kinnunen ja Kim Savaste parantelivat asemiaan. Erän puolivälin jälkeen Juuso Matikanen nousi johtoon ja Numminen hiillosti perässä kakkosena. Kolmanneksi viimeisellä kierroksella Numminen kuittasi takaisin kärkeen ja ajoi voittoon. Erän kakkoseksi ajoi Juuso Matikainen ja kolmanneksi Jämsän Moottorikerhon Santeri Kinnunen.

MX2-luokan yhteistulos

  • Jami Numminen
  • Juuso Matikainen
  • Kim Savaste

MXC/A:n toinen erä alkoi Mauno Niemisen ottaessa startin, pian kuitenkin Emil Weckman siirtyi kärkeen ja Kimi Koskinen ajoi kolmantena. Erä eteni Weckmannin varmalla johdolla, Niemisen ja Koskisen jäädessä pikku hiljaa taaemmas. Maaliin saavuttiin järjestyksessä, Weckman, Nieminen ja Koskinen.

MXC/A-luokan yhteistulos

  • Emil Weckman
  • Mauno Nieminen
  • Kim Koskinen

Kilpailupäivän päätti MX1 toinen erä

Startista ampaisi taas kärkeen Mauno Hermunen, mutta Helsingin mootorikerhon Toni Eriksson kuitenkin kuittasi ykköspaikan nopeasti. Erän alku mentiin järjestyksessä Erikson, Teemu Keljo ja Harri Yli-Villamo. Mauno Hermusella oli ongelmia ja hän tippui kärjestä, myöhemmin Hermunen käynnisti hienon nousun ja viihdytti yleisöä hienoilla ohituksilla. Erän puolivälissä Eriksson vankisti johtoaan, Teemu Keljo seurasi kakkosena ja Jaro Pääkkönen kolmantena, tämä järjestys säilyi ruutulipulle asti.

MX1-luokan yhteistulos

  • Teemu Keljo
  • Toni Eriksson
  • Jaro Pääkkönen

Täydelliset tulokset täältä. SM-Motocross sarja jatkuu 11. -12.6 Siilinjärvellä. SM-motocrossista lisää lajin kotisivuilta, Youtubesta, Facebookista ja Instagramista. Lisää asiasta Moottoriurheilu.tv:n sivuilla.