Rattijuopumus ilmiönä on edelleen yksi keskeisimmistä liikenneturvallisuutta vaarantavista tekijöistä niin Suomessa kuin myös muualla Euroopassa.

Suomen liikennevakuutuskeskuksen vuosiraportin mukaan keskimäärin joka neljäs kuolonkolarin pääaiheuttaja Suomessa on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Vuonna 2015 Suomen alkoholionnettomuuksissa kuoli 58 henkilöä ja loukkaantui 614.

– Kuolemaan johtaneet alkoholionnettomuudet keskittyvät kesäkuukausiin, perjantain ja sunnuntain väliseen aikana kello 20 - 06. Poliisi kohdentaakin valvontaa erityisesti näihin ajankohtiin, poliisitarkastaja Pasi Kemppainen Poliisihallituksesta sanoo.

Kemppaisen mukaan kesä tuo tieverkostollemme myös ulkomaalaisia rikollisia, jotka syyllistyvät mm. asuntomurtoihin ja muihin omaisuusrikoksiin.

– Tien päällä valvova poliisi pystyy tunnistamaan ja puuttumaan rikolliseen toimintaan tehokkaasti, hän sanoo.

Suomalaisten moottoripyöräilijöiden kannattaa myös pidättäytyä alkoholinkäytöstä ajaessaan. Vuosina 2009 - 2012 kuolleista suomalaisista motoristeista noin joka viiden oli alkoholin vaikutuksen alainen. Luvussa ei ole eritelty asianmukaisen ajoluvan (A-kortin) haltijoitten ja kortittomien / ajoluvattomien määrää.

Aiheesta aiemmin sivuillamme: Suomalaiset motoristit ovat yhdysvaltalaisia parempia yllättävässä asiassa