Modobagin Indiegogo-joukkorahoituskampanjan sivuilla mainostetaan sen olevan maailman ensimmäinen moottoroitu ja ajettava matkatavara. Lisäksi tekijät väittävät, että kyseinen älylaukku vie ihmiset määränpäähänsä kolme kertaa nopeammin kuin kävellen.

Laukulla on selvästi ollut sosiaalista tilausta olemassa, sillä rahoitustarve, 50 000 dollaria on jo nyt ylitetty 280-prosenttisesti. Hanke on kerännyt 139 823 taalan potin tätä kirjoitettaessa, ja aikaa vielä jäljellä kuukauden verran.

Modobag LLC on Yhdysvalloissa Chigagossa toimiva yritys, jonka päältäajettavan laukun saa kampanjan kautta halvimmillaan omakseen 995 dollarin + rahtimaksun hintaan. 500:stä tällä hinnalla myytävästä laukusta on varattu vasta 79 kappaletta, joten sinulla on mahdollisuus ehtiä hankkimaan laukku omaksesi erikoishintaan 33 % alle normaalihinnan.

Ohjaus- tai käyttöliittymä.

Ohjaus- tai käyttöliittymä.

Laukussa on moottorin ja ohjaustangon lisäksi myös kaksi USB-latausliitäntää, LED-näyttö ja laturi. Laukkuun on saatavilla myös gprs-gsm-jäljityspalikka, mutta siitä joutuu maksamaan erikseen. Ensimmäiset laukut toimitetaan tammikuussa 2017.

Hauska!

Laukun, tai miten se nyt pitäisi sanoa, huippunopeus on 14 km/h, ja kuin sivumennen todetaan, että sillä voit myös ajaa yliopistokampukselle kirjoinesi ja vihkoinesi. Laukun väitetään sopivan myös kaikenikäisille matkantekijöille. 

Modobagia voit ajaa tai vetää.

Modobagia voit ajaa tai vetää.

Myös työmatkasi - ainakin lyhyet sellaiset - muuttavat luonnettaan. Niihin kuluu vähemmän aikaa, tiedät aina missä tavarasi ovat, etkä koskaan menetä jatkoyhteyksiäsi. Lisäksi matkapuhelimesi on aina täyteen ladattu, eikä sinun tarvitse hikoilla ehtiäksesi jatkolennolle.

Modobagissa on myös taskut läppärillesi, puhelimellesi ja tabletillesi.

USB-lataus ja läppärin suojatasku.

USB-lataus ja läppärin suojatasku.

Tekniset tiedot:

  • Huoltovapaa 150 watin sähkömoottori
  • Huippunopeus 14 km/h
  • Nopeudensäätimessä erikseen ajomoodit sisällä ja ulkona ajamista varten
  • Ajomatka noin 10 km
  • 80 % akun latauksesta saavutettavissa 15 minuutissa
  • Kevyet Li-ion-akut
  • Akut kestävät yli 4000 täyttä lataussykliä
  • Peukalokaasu
  • Pikalaturi
  • Alumiininen teleskooppiohjaustanko
  • Kaksipyöräjarru
  • Mitat 55 x 22,5 x 35 sm
  • Paino 8,6 kg
  • Kuljettajan maksimimassa 118 kg
  • Matkatavaratilan tilavuus 33 litraa

Modobag.

Modobag.

Lisätietoja Indiegogon sivuilta. Katso video alla, se saa hymyn huulille, sen verran hauskaa ihmisillä on, kun he testaavat laukun ajettavuutta.