Moottoriurheilu on lähellä ohjaaja Antti Jääskeläisen sydäntä. Imatralaiselle luonnolliseen tapaan moottoripyörien katukilpailuilla ja erityisesti Imatranajolla on miehelle suuri merkitys.

Jääskeläisen edellinen elokuva, Seuraavaan Mutkaan, kertoo imatralaisen Juha Kallion matkasta Mansaaren TT:hen. Elokuva palkittiin Kriitikon valinnalla vuoden 2015 DocPoint-festivaaleilla.

Myös Jääskeläisen tuoreimmassa elokuvassa keskitytään moottoripyöriin ja niillä kilpailemiseen, kun Paluu Vuokselle yhdistää Imatranajon historian nykypäivään.

– Nuoret imatralaisetkaan eivät enää tiedä, mistä on kyse, kun puhutaan Imatranajosta. Elokuvallani haluan saada kuljetettua kilpailun historiaa eteenpäin, ennen kuin se häviää kokonaan, Jääskeläinen kertoo.

Ihmisten tarinat kertovat

Jääskeläinen on valinnut tietoisesti muista Imatranajoa käsitelleistä teoksista poikkeavan tien. Elokuvaa kuljetetaan eteenpäin ihmisten ja heidän tarinoidensa kautta.

– Esimerkiksi kaikki kirjallisuus on informaatiopohjaista. Halusin nimenomaan tuoda esiin tunnetta ja sitä, miten tärkeä Imatranajo ihmisille onkaan. Minullekin Imatranajon uusi tuleminen on todella suuri asia, pohtii Jääskeläinen.

Imatralla ajettiin kilpaa edellisen kerran vuonna 1986. Kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen moottoripyöräkilpailut palaavat Imatralle, kun IRRC-sarjan Suomen osakilpailu, Imatranajo, ajetaan 19.-21. elokuuta.

– Kilpailu palaa vain yhden kerran. Ensi vuonna Imatranajosta on luotu aivan uusia tarinoita, joten elokuvaa olisi enää turha tehdä, lopettaa Jääskeläinen.

Paluu Vuokselle nähdään MTV MAX –kanavalla maanantaina 8.8. kello 17.50, torstaina 11.8. kello 18.40, perjantaina 12.8. kello 21.35 ja sunnuntaina 14.8. kello 18.00