Cycle Skid on kompakti, puinen järjestelmä, jonka mukana tulee kaikki tarvittava moottoripyörän turvalliseen rahtaamiseen. Se muodostuu ikään kuin kolmesta perinteisen tyyppisestä rahtilavasta, jotka liitetään yhteen. Yhdistetty alusta on riittävän iso siihen, että sen päälle mahtuu suurempikin moottoripyörä.

Cycle Skid on suunniteltu erityisesti globetrottereiden eli maapalloa kiertävien seikkailumotoristien käyttöön, joiden täytyy ylittää meri tai jopa valtameri. Alustaa voi tietenkin käyttää myös aivan perinteiseen moottoripyörän kuljettamiseen vaikkapa kokoontumisajosta tai mp-näyttelystä toiseen.

Lava koottuna kolmesta osasta.

Lava koottuna kolmesta osasta.

Kaupallisella puolella vempelettä voivat käyttää mp-matkojen järjestäjät, muuttoyritykset, moottoripyöräkauppiaat, rahtaajat tai kuka hyvänsä, jonka pitää siirtää moottoripyöriä paikasta, maasta tai maanosasta toiseen.

Motorcycle Shippers on käyttänyt hyväkseen alustan suunnittelussa 22 toimintavuoden aikana kertynyttä ammattitaitoa. Cycle Skid on kolmiosainen, ja se liitetään varsin yksinkertaisesti yhdeksi tukevaksi alustaksi.

Cycle Skid.

Cycle Skid.

Skidin pitäisi olla helppo käyttää ja yksi henkilö pystyy kokoamaan sen. Sen voi myös käyttää uudelleen, ja siinä on karbiinihaka-tyyppiset lukitukset, 167 cm pitkät räikkälukitushihnat ja pehmeät kiinnitysliinat sekä suojapeitto pyörälle.

Asennettuna Cycle Skid on 264 cm pitkä ja 106,6 cm leveä. Maksimikuorma on 363 kg, joten sillä pystyy kuljettamaan valtaosan moottoripyöristä. Varastoituna se on puolet lyhyempi ja vain 28 cm paksu. Cycle Skid painaa 68 kg.

Moottoripyörän suojakangas kuuluu mukaan.

Moottoripyörän suojakangas kuuluu mukaan.

Laitteen hinta Yhdysvalloissa on 449 taalaa. Asiasta kertoi ensin Autoevolution.

Alla video, josta selviää parhaiten, miten alusta kootaan. Mikäli video ei näy, linkki siihen tässä. Motorcycle Shippersin kotisivulle pääset tästä.

 

Koottuna Cycle skid on vain 28 cm paksu.

Koottuna Cycle skid on vain 28 cm paksu.