Innokas off road -moottoripyöräkilpailija ja media-alalla uraa luonut Kristiina Komulainen aloittaa Suomen Moottoriliiton naiskomission puheenjohtajana vuoden 2017 alusta. Komissiossa on aimo annos rautaista osaamista, sillä sen jäsenistöön kuuluvat muun muassa ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan maailmanmestari Kirsi Kainulainen, enduron MM-sarjassa neljänneksi tänä vuonna sijoittunut Sanna Kärkkäinen, enduron EM-mitalistit Marita Nyqvist, Annamaria Karikuusi ja Jennifer Siekkinen, enduron MM-mitalisti Marko Tarkkala sekä off road -lajien aktiivinainen Maire Jäntti.

Suomessa on jo vuosia tehty intensiivistä työtä naismoottoriurheilun hyväksi, sillä Suomen Moottoriliiton toinen varapuheenjohtaja Nita Korhonen on Kansainvälisen Moottoriliitto FIM:n naiskomission puheenjohtaja. Nyt työskentelyä erityisesti kenttätasolla haluttiin kehittää entisestään ja päädyttiin perustamaan virallinen naiskomissio viemään arvokasta työtä eteenpäin.

– Ei mun hirveästi tarvinnut miettiä tähän tehtävään ryhtymistä, kun Nita mua siihen pyysi. Hän on kiireinen kansainvälisellä tasolla ja halusi Suomen komission johtoon jonkun, joka tuntee naiskilpailijoita ja on itse mukana kilpailuissa, Komulainen taustoittaa.

Media-alan rautainen ammattilainen tunnetaan työn puolesta uuden luojana ja määrätietoisena esimiehenä, viimeisimpänä hän perusti Suomeen menestyneen uuden radiokanavan Loop. Vapaa-ajallaan vauhtilajeja harrastava Komulainen hurahti kunnolla off road -moottoripyöräilyyn muutama vuosi sitten ja hän on ollut tuttu näky cross country -kilpailuissa. Tarmokkaalla naisella on jo ideoita, millä suomalaista naismoottoriurheilua tullaan viemään entisestään eteenpäin.

Kristiina Komulaisen (vas.) johtamaan komissioon liittyvät muun muassa tänä vuonna kansainvälisellä tasolla menestyneet Sanna Kärkkäinen, Annamaria Karikuusi, Kirsi Kainulainen, Marita Nyqvist ja Jennifer Siekkinen. Kuva: Nita Korhonen.

Kristiina Komulaisen (vas.) johtamaan komissioon liittyvät muun muassa tänä vuonna kansainvälisellä tasolla menestyneet Sanna Kärkkäinen, Annamaria Karikuusi, Kirsi Kainulainen, Marita Nyqvist ja Jennifer Siekkinen. Kuva: Nita Korhonen.

– Moottoriurheilussa naistekemisen suhteen näen hienon jo tehdyn pohjan sekä erinomaisen kasvun mahdollisuuden, missä ei ole kuin voitettavaa, niin yksilöiden, seurojen kuin alan liiketoiminnan kannalta. Tarkoitus on koota yhteen monipuoliset näkemykset jo lajin sisältä. Itse pyrin tuomaan pöytään työni kautta opittua kulmaa rakentamaan tekemistä.

Komulainen haluaa myös jatkaa pari vuotta sitten aloitettua ja hyväksi havaittua yhteistyötä AKK:n naiskomission kanssa.

Suomen Moottoriliiton naiskomission tarkoitus on parantaa naisten asemaa moottoripyörä-, moottorikelkka- ja mönkkärilajeissa sekä saada lisää naisia mukaan järjestö- ja kerhotoimintaan sekä vapaa-ajan moottoripyöräilyyn.

Suomen Moottoriliiton naiskomissio

  • - Kristiina Komulainen, puheenjohtaja
  • - Suvi Haanpää
  • - Tiina Honkanen
  • - Jonna Huuskonen
  • - Maire Jäntti
  • - Kirsi Kainulainen
  • - Annamaria Karikuusi
  • - Reijo Kivelä
  • - Nita Korhonen
  • - Susanna Lemström
  • - Hanna Mertsalmi
  • - Marita Nyqvist
  • - Jennifer Siekkinen
  • - Marko Tarkkala
  • - Miia-Maria Vepsäläinen

Aiheesta lisää Moottoriurheilu.tv:ssä.