Suomalaiset ja heidän menestyksensä ovat olleet jo muutaman vuosikymmenen tuttuja koko Enduromaailmalle. Henkilökohtaisia maailmanmestaruuksia siniristilipun kuskit ovat keränneet peräti 39, himmeämmistä mitaleista ja joukkuemestaruuksista puhumattakaan.

Täysin suomalaisvetoista tiimiä ei kuitenkaan koskaan lajin historiassa ole MM-tasolla nähty. Tallipäällikkönä toimii vuoden 1999 maailmanmestari ja kolminkertainen Kuuden päivän ajon joukkuemaailmanmestari Vesa Kytönen.

– Ajatus lähti oikeastaan siitä liikkeelle kun muistelin omia huippuaikojani, jolloin jokaisessa luokassa suomalaiset taistelivat maailmanmestaruudesta. Kotimaan tasoa katsellessani totesin, että meillä on edelleen paljon potentiaalia hallita jälleen koko MM-sarjaa. Kaikki kunnia tällä hetkellä kaksinkertaiselle mestarille Eero Remekselle, hän on pitänyt viime aikoina käytännössä yksin Suomen mainetta yllä, muistuttaa Kytönen.

Uusi sukupolvi tulossa

Tiimi lähtee kauteen kolmen nuoren kuljettajan voimin, jotka taistelevat nuorten-, junioreiden- ja yleisen luokan pisteistä. Henric Stigelillä on kovat näytöt kotimaasta, siitä kertoo kolme Motocrossin Suomenmestaruutta. Kansainvälisetkin enduro areenat tulivat viime vuonna tutuiksi. Yleisen luokan puolella E2 luokassa taso on kova, mutta niihin haasteisiin on Stigell valmis vastaamaan.

– Palkintopallipaikkoja ja viiden sakissa loppupisteissä, siinä ovat lyhykäisyydessään tavoitteet hänen osaltaan, täräyttää tallipäällikkö Kytönen.

– Olin viime vuonna junioreiden MM-sarjan nelonen, joten jonkin verran kokemusta jo alkaa olla. Tietysti E2 luokassa haasteet kasvavat, mutta kunto on hyvä ja odotukset korkealla. Kyllähän siellä palkintopallilla täytyy jokusen kerran vierailla, arvioi Stigell.

Junioreiden MM-sarjasta on ehkäpä kovimmat odotukset. 22-vuotias Eemil Pohjola teki jo viime kaudella Heinolan osakilpailussa loistojälkeä ja oli palkintopallilla.

Vesa Kytönen.

Vesa Kytönen.

Tallipäällikkö Kytönen herkuttelee jo ajatuksella huippumenestyksestä.

– Eemililtä odotetaan käytännössä joka kisassa palkintopallipaikkoja. Mitali on hänen kohdallaan täysin realistinen tavoite.

– Viime vuonna tuli todistettua, että samaa leipää ne muutkin syö. Kovaa siellä pitää ajaa, mutta täytyy muistaa, että sarjassa on 18 starttia, eli välillä kannattaa käyttää vähän järkeäkin ja napsia pinnoja, Pohjola järkeilee.

Tiimin nuorimpana lenkkinä on toisen polven Enduro-ässä Hugo Svärd-Laaksonen. Sipoolainen lähtee pistejahtiin 16 vuotiaille tarkoitettuun nuorten luokkaan.

- Hugon osalta kyse on oppivuodesta, jolloin hänet ajetaan sisään MM-sarjaan. Mitään tulostavoitteita tai paineita ei kasata harteille. Tuloksia odotetaan vasta tulevina vuosina, vaikka saahan sitä menestystä tulla jo nytkin, naureskelee Kytönen.

- Koko ikäni olen moottoripyörää ajanut, eli ei kai se nyt ole iso ongelma. Vauhtiakin varmasti ainakin tietyissä kisoissa riittää. Järkevästi vaan pitää yrittää ajaa ja päästä kaikki kisat maaliin, turhat kaatumiset ja hosumiset pitää saada kitkettyä pois, pohdiskelee Hugo.

Tiimi kilpailee myös kotimaassa, eli MM-sarjan miehet urakoivat kahta sarjaa. Kotimaassa vahvistukseksi tulee vielä kaksi kovan luokan Endurotaituria.

Marko Tarkkala on kuskeista tiimin nestorinosastoa, kuusi henkilökohtaista MM-mitalia takaavat varman vauhdin. Antti Hellsten on kaksinkertainen Päijänne-ajon voittaja ja moninkertainen Suomenmestari. On sanomattakin selvää, että kotimaassa tavoitteet ovat siis aivan tapissa.

– Meillä on tiimissä viisi sellaista kuskia, että olisi vaikea kuvitella, etteikö jokaisesta neljästä luokasta haettaisi mitalia. Tai no tarkennetaan vielä, että tällä porukalla odotetaan neljää kultaista mitalia, summaa tallipäällikkö Kytönen.

– Omalla ammattilaisurallani ehdin ajaa useammassakin tallissa ja pystyn varmasti tuomaan aimo annoksen kokemusta tiimille. SM-sarjasta haussa on tietysti vain mestaruus. Päitsiltä haetaan myös voittoa, katsotaan sitten mitä tällainen vanha mies saa aikaan, myhäilee 34 vuotias Tarkkala.

– Suomenmestaruus on tietysti se ainoa tavoite, niin ja tietysti kolmas Päijännevoitto olisi mukava. Sillä saisi sen legendaarisen Päijännekilven omaksi. On hienoa olla osana tekemässä suomalaista endurohistoriaa tällaisen tiimin kanssa, tarinoi Antti Hellsten.

Kytönen Motosportilla on huippukalusto

Kytönen Motorsport lähtee kauteen Husqvarnan pyörillä ja täydellä maahantuojan tuella. Husqvarna Nordicin tuotepäällikkö Juha Salminen on tyytyväinen projektiin.

– Onhan se upeaa, että saadaan suomalaiselle Endurolle jälleen uutta nostetta. On hienoa olla mukana tällaisessa uraauurtavassa projektissa. Yritän tietysti tarjota mahdollisimman paljon omaa kokemustani ja ajatuksiani tiimin käyttöön, jos ne nyt Veskille kelpaavat, naureskelee Salminen.

Kaikkien aikojen menestyksekkäin Endurokuljettaja Salminen voitti urallaan 13 henkilökohtaista ja 7 joukkuemaailmanmestaruutta. Näiden meriittien lisäksi hän voitti myös kahdesti Yhdysvaltain GNCC sarjan.

– Tällaistä tiimiä ei polkaista MM-kärkeen ihan kertaheitolla. Sanoisin kuitenkin, että Kytösen kolmivuotinen projekti kuulostaa siltä, että siinä on kaikki mahdollisuudet nousta maailmanmestariksi. Haluamme tietysti Husqvarnalla olla mukana niissä juhlissa. Uskon, että juhlien aihetta osakilpailumenestyksinä on kuitenkin odotettavissa jo tulevalla kaudella.” ennustaa Salminen.

Juha Salminen.

Juha Salminen.

Tiimissä on kuri ja järjestys

Kytönen Motorsportin kilpailutoiminnan johtajana toimii Harri Leppälaakso. Lapin lennoston komentajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt eversti evp. pitää huolen siitä, että homma toimii. Leppälaakson harteilla on logistiikka, tiimin käytännön asioiden suunnittelu ja pyörittäminen.

– Olemme yhdessä Veskun kanssa pyrkineet löytämään oikeat ihmiset oikeille paikoille. Organisaation mitoittaminen ei ole ollut ihan helppoa mutta uskon, että meillä on kasassa hyvä porukka. Ja ydinhenkilöstön lisäksi tiimiä auttaa tarvittaessa laaja osaajien verkosto. Huoltokyvyn ja varaosien osalta olemme suhteellisen omavaraisia, mutta jos kisaviikonloppuisin tulee isompia teknisiä ongelmia, on pakko hyödyntää suhteita ja käydä tarvittaessa vaikka Husqvarnan tehdastiimin pakeilla. Päämekaanikkona toimiva Mika Sironen on näissä tilanteissa kultaakin kalliimpi, liikkuihan hän vuosikaudet Salmisen Juhan matkassa MM-varikoilla.

Sitten tietysti pitää vähän katsella näiden nuorten kuskien perään, mutta se taitaa mennä jo edellisen ammatin tuomalla kokemuksella. Ja voi olla, että pojat saa joskus katsoa munkin perään, Leppälaakso naurahtaa.

MM-sarja käynnistyy Suomesta

Enduron MM-sarjan historian mielenkiintoisin kisa on takuuvarmasti kauden 2017 avauskilpailu Päijänteen Ympäriajo. Keski-Suomen lumisissa metsissä saattavat Etelä-Euroopan miehet olla hiukan ihmeissään ja siinä on suomalaistiimillä heti iskun paikka.

Koskaan aiemmin ei MM-sarjassa ole vastaavanlaista kilpailua ajettu, se poikkeaa paitsi olosuhteiltaan myös formaatiltaan täysin normaaleista MM-osakilpailuista.

Kaikkiaan kausi käsittää yhdeksän kaksipäiväistä osakilpailua, eli yhteensä 18 MM-starttia, Suomen lumispooreista aina Argentiinan pampaksille.