Facebookin kautta järjestettävän tapahtuman taustavoimana toimii Kenne Sundström, joka kertoo, että itse harrastaa sekä prätkiä, että vanhoja autoja.

– Joten autojenkin käyttömaksut harrastepeleissä hiukan kyrsivät. Nyt minulla on 3 prätkää, vene, 8 autoa ja racing teamin rekka. Alkaa käyttömaksuja kerääntymään työttömälle vähän turhan paljon. Autot toki saa liikenteestä pois kun niitä ei käytä. Samoin kuin maksutkin, Kenne Sundström

Mutta niin, mikäli hallituksen kaavailut toteutuvat, niin 150 euron omaisuusvero pamahtaa kaikille muille moottoripyörille paitsi museorekisterissä oleville ja alle 125-kuutioisille 1.5.2017 alkaen. Seisontavakuutus ei poista veroa, koska se maksetaan automaattisesti koko vuodesta, jos pyörä on verotusjakson alkaessa käytössä. 

Verotus on siis erilainen kuin autoissa, joissa se on päiväkohtainen, ja liikenteestä poisto katkaisee veron maksun.

"Mielenilmaisu käyttömaksuja vastaan" -Facebook-sivulla kerätään ihmisiä ainakin tässä vaiheessa "Helsingissä ja muualla Suomessa" tapahtuvaa mielenilmaisua varten. Lopullinen päätös siitä, kerätäänkö kaikki osallistujat Helsinkiin mielenilmaisuun, vai miten toimitaan, tehdään, kunhan järjestäjät näkevät osallistujien määrän.

Kenne kertoi, että haluaisi sulkea Mannerheimintien liikenteen sekä ulosmenomoottoritiet Kehä 1:n jälkeen.

– On mielenkiintoista nähdä, tuleeko niin paljon väkeä paikalle, että se onnistuu. Tarkoitus on heti vuodenvaihteen jälkeen ilmoittaa tarkempi paikka. Poliisille ilmoitin eduskuntatalon edustan ja Mannerheimintien, Kenne kertoi.

Suunnitellun mielenilmauksen sivustolle pääset tästä

Osallistumalla voit vaikuttaa. Mikäli olet kiinnostunut asiasta, käy tutustumassa sivustoon ja klikkaa "Osallistun"-nappulaa.

Edit 23.12. klo 10.34: lisätty Kennen ajatukset mielenilmauksen paikasta sekä siitä, milloin tarkempi paikka ilmoitetaan.