Ensimmäinen Rovaniemen Mäntyvaaran ateljeessa alusta loppuun luotu Forstén Moto Design -moottoripyörä pärähtää käyntiin jo tulevana keväänä. Kevyessä urheilullisessa customissa on Ducatin moottori verhoiltuna käsintehtyyn runkoon, joita kannattelevat huippuluokan jousituskomponentit. Pyöriä tullaan valmistamaan pieniä sarjoja ja ne ovat räätälöitävissä asiakkaiden toivomusten mukaan. Myös Rovaniemen katukuvassa tulevana kesänä näkyvä moottoripyörä erottuu asiaa tunteville muista pyöristä. Näin lupaa tekijä itse.

– Minun pyöräni on huolellisesti suunniteltu, funktionaalinen kokonaisuus. Osat valmistetaan tarkoin valituista materiaaleista kuten hiili- ja aramidikuiduista sekä ilmailussa käytettävistä alumiiniseoksista. Vaikka valmistamiseen tarvitaan moderneja suunnittelu- ja valmistusmenetelmiä, on perinteinen käsityö silti suuressa osassa, Juha Forstén toteaa.

Teknisen alan opintojen lisäksi pitkälti itseoppinut ja työssä pätevöitynyt mies on tähdännyt pitkään kokonaisuuksien ymmärtämiseen. Aina kun ollaan tekemisissä moottoreiden, jousitusten ja fysiikan lakien kanssa, on kaikkien osien toimittava yhdessä. Itseään Juha ei päästä helpolla.

– Pyöräprojektini alkoi jo vuosituhannen alussa. Vuosiin on mahtunut loputon määrä itsenäistä alan tutkimista, opiskelua ja kokeiluja sekä työvuosia teknologia-alan yrityksissä, viimeisimpänä rovaniemeläisen, iskunvaimentajiin erikoistuneen Totaltekin palveluksessa , kertoo Juha.

Mp-kärpänen puri isän moottoripyörän tarikalla

Moottoripyöräkärpäsen pureman Juha sai aikoinaan isältään, joka työskenteli moottoripyöräpoliisina. Tajunnan räjäyttävä kokemus oli se tietty pelonsekainen kerta, kun poika istui isänsä kyydissä hänen demonstroidessa miten tehokkaasti iso moottoripyörä kiihtyy.

– Suorituskyvyn parantamisesta ja laitteiden tutkimisesta innostuin itse asiassa jo 5-vuotiaana, kun ajotaitojen karttuessa alkoi mikroautoni moposta peräisin oleva moottori tuntua alitehoiselta. Muistan miettineeni asiaa viisivuotiaan teknisellä kompetenssilla, että on pakko olla olemassa keinoja asian korjaamiseksi. Myöhemmin niitä on löytynyt, naureskelee Juha.

Tänä päivänä Juha Forsténia ei suunnittelijana sido mikään. Jokaisella tehdasvalmisteisella moottoripyörämerkillä on oma identiteetti ja tiettyjä ratkaisuja, joita suunnittelijoiden tulee yleensä noudattaa. Juhalle taas lähes kaikki on mahdollista.

– Pystyn vapaasti valitsemaan optimaaliset ratkaisut eri kohteisiin. Minua ei rajoita myöskään samalla tavalla tuotannon tehokkuusvaatimukset. Voin käyttää yksityiskohtien viimeistelyyn aina tarvittavan määrän aikaa.

Lakimuutos mahdollisti unelman toteutumisen

Juhan moottoripyöräunelman lopullisen toteutumisen tiellä on kuitenkin pitkään ollut Suomen laki. Vasta viime vuonna Suomeen saatiin uudet määräykset, jotka sallivat kokonaan omavalmisteiset moottoripyörät.

– On hienoa, että vihdoin päättäjämme ovat saaneet purettua turhaa säätelyä. Suuri rooli tässä on ollut Modified Motorcycle Association of Finlandilla eli MMAF-yhdistyksellä, jonka tavoitteena on edistää moottoripyörien rakenteluharrastusta Suomessa. Sen ydinajatuksena on, että moottoripyörien rakentamista ei tule rajoittaa enempää kuin on turvallisuuden ja ympäristön kannalta tarpeellista.

Kohta on käsillä koko projektin parhaat hetken, kun tekijä itse pääsee testaamaan ajokkiaan. Hän toteaa ”ikäväksi velvollisuudekseen” ajaa vähintään tuhat testikilometriä Suomen kesäisillä teillä. Ennen sitä yrittäjän on tehtävä hartiavoimin myös liikevaihtoa tuovia arkitöitä. Juha tekee pajallaan muun muassa moottoripyörien ja autojen muutostöitä. Ateljeessa valmistuu myös yksittäisille yrityksille mittatilausosia ja prototyyppejä.

– Voin valmistaa laajasti osia ja kokonaisuuksia metallista, teknisistä muoveista tai komposiiteista. Erikoistyökaluja, tuotantolaitteita, CNC- koneistettuja osia eri sovelluksiin ja jopa puusta on tullut osia tehtyä. Tekninen suunnittelu ja ongelmanratkaisu ovat nekin luonnollisesti osa päivittäistä toimintaani.

Vaikka Forstén Moto Design on yhden miehen teknologiayritys kaukana Napapiirillä, ei maantieteellinen sijainti ole modernin sähköisen viestinnän aikana enää niin suuri ongelma. Sitä paitsi lähin suuri ja kehittyvä markkina-aluekin on ihan rajan takana.

– Moottoripyörien osalta ensi alkuun on järkevintä hakea näkyvyyttä keskitetymmin tietyillä kansainvälisillä moottoripyöräsivustoilla, joilla on kuukausittain satoja tuhansia seuraajia. Konepajatoiminta, alihankintatyöt ja tekninen suunnittelu tapahtuu enemmän paikallisten toimijoiden kanssa.

Forstén Moto Design Oy

  • - Perustettu lokakuussa 2015
  • - Toiminta keskittyy mittatilaustyönä tehtyjen moottoripyörien valmistukseen sekä osien valmistukseen erilaisiin sovelluksiin.
  • - Palvelee sekä yrityksiä että yksityisiä asiakkaita.

Yrityksen internet-sivustolle pääset tästä.