Poliisihallinnon julkistaman tiedotteen mukaan kevätkaudella tyypillinen ilmiö on suurten ylinopeuksien määrän kasvu ajo-olosuhteiden parantuessa. Poliisi toivoo kuitenkin, että huolimatta kevään suotuisista ajokeleistä kuljettajat välttäisivät tarpeettomia riskejä, joilla vaarannetaan muiden tienkäyttäjien ja kuljettajan oma turvallisuus.

Tilanteeseen sopimaton nopeus on yksi keskeisimmistä syistä liikenneonnettomuuksien taustalla. Ylinopeus aiheuttaa ohitustarpeen ja ajovirheiden määrän kasvua sekä haitarimaista liikettä jonossa ajettaessa. Tasaisella, rajoituksen mukaisella ja tilanteeseen sopivalla nopeudella matkaa tehtäessä liikenne on turvallisempaa ja myös sujuvampaa.

Pääsiäisliikenteessä on syytä kiinnittää huomiota myös riittävään ajoetäisyyteen. Liian lyhyt välimatka edellä ajavaan johtaa helposti peräänajoihin. Kun motoristi pitää riittävän turvavälin edessä ajavaan, hän pystyy paremmin ennakoimaan tilanteita. Kuljettajalle jää aikaa ja tilaa toimia. Ajaminen on rauhallisempaa, tasaisempaa ja taloudellisempaa.

Motoristit: muistakaa myös, että autoilijat eivät vain näe teitä näin keväällä, joten maltillisten nopeuksien lisäksi kaksinkertaista yleistä varovaisuutta.