Brooklyniläinen nainen puukotti poikaystävänsä kuoliaaksi miehen moottoripyöriä koskevan riidan päätteeksi, syyttäjä tiedotti maanantaina.

Octavia Elliott -niminen naishenkilö juoksi varhain lauantaina riidan jälkeen asuntoonsa, jonka hän jakoi Ramel Pattersonin kanssa, lukitsi oven, laittoi parin kumihansikkaita käsiinsä, ja otti sitten sahalaitaisen veitsen, apulaissyyttäjä Wilfredo Cotto kertoi tuomarille.

Syytetty ja uhri olivat riidelleet, koska ensin mainittu ei ollut halunnut lähteä ajelemaan miehen moottoripyörällä.

33-vuotias nainen puukotti sitten Pattersonia kaulaan. Poliisi löysi Elliottin veriseltä näyttämöltä puhumassa itsekseen. Pariskunta oli seurustellut noin 8 kuukauden ajan.

Elliott vangittiin ilman oikeudenkäyntiä, ja häntä syytetään toisen asteen murhasta sekä rikosaseen hallussapidosta. Elliottilla on vanhastaan väkivaltainen menneisyys - hän on puukottanut aiemmin myös muita miesystäviään.

Mikäli nainen tuomitaan, häntä odottaa elinkautinen, kertoo New York Post.

Pattersonin isoäiti totesi, että moottoripyörät olivat miehen suuri rakkaus.