Sivuvaunujen hallitseva mestaripari Pekka Päivärinta / Kirsi Kainulainen lähtee päätöskilpailuun mielessään hopeisen mitalin varmistaminen. Kaksikolla on kuitenkin vielä mahdollisuus uusia mestaruus, mutta se vaatisi Ison Britannian veljesparin Ben ja Tom Birchallin totaalista epäonnistumista. Kauden kaikki osakilpailut voittanut brittipari johtaa sarjaa 30 pisteen erolla. Jaossa on kuitenkin vielä 50 pistettä, joten ajamatta ei brittipari mestaruutta vie.

Suomalaisparin tavoite tässä Rijekan Grobnik-radalla ajettavassa kilpailussa on hopeisen mitalin varmistaminen ja kauden ensimmäisen voiton tavoittelu. Päivärinta / Kainulainen kaksikko on parantanut menoaan uudella 600-kuutioisella LCR-Hondallaan kauden edetessä ja jo edellisessa, Hollannin Assenissa ajetussa osakilpailussa pari sai kurottua umpeen Birchallin veljesten etumatkan, joka kauden alussa lähenteli kahta sekuntia/ratakierros.

Ensimmäiset testikierrokset torstaina renkaita syövällä Rijekan radalla kertoivat uusia asioita.

– Nyt oli sellaiset olosuhteet, mitä ei ole täällä meidän aikana ollut. Se taas aiheuttaa päänvaivaa renkaita valittaessa. Pitää huomenna vapaissa treeneissä ja aika-ajossa kokeilla mikä rengas toimii. Tänään vedettiin 20 minuuttia putkeen, eikä rengas kulunut niin kuin ennen. Lisää mietittävää on luvassa, kun ennustetaan viikonlopulle sateita, pähkäili Päivärinta torstain ajosession jälkeen.

Grobnik-radalla ajetaan perjantaina kaksi harjoitussessiota. Lauantaina ammupäivällä ratkotaan starttipaikat kahden aika-ajo session kautta ja iltapäivällä klo 15.00 Suomen aikaa ajetaan 10-kierroksen Sprint-kilpailu. Sunnuntaina sivuvaunut kiertävät rataa 18 kertaa Gold Racen muodossa alkaen 14.10 Suomen aikaa.

Tilanne sarjassa ennen kahta viimeistä MM-starttia:

  • 1. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR-Yamaha 150,
  • 2. Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen, Suomi, LCR-Honda 120,
  • 3. John Holden/Mark Wilkens, Iso-Britannia, LCR-Kawasaki 80,
  • 4. Bennie Streuer/Kevin Rousseau, Hollanit/Ranska, LCR-Honda 77,
  • 5. Michael Grabmuller/Sebastian Lavorel, Itävalta/Ranska, LCR-Honda 69.
  •