Testiohjelman mukaisesti vuoden 2009 125-luokan maailmanmestari ja kokenut testikuljettaja Julian Simon pisti Triumphin testimoottoripyörän todella koville.

Kehitystyö on vuotta 2019 ajatellen noin puolivälissä, ja menestyksekäs ratatesti antoi Triumphille olennaista dataa moottorin suorituskyvystä sekä kestävyyden arvioinnista. Testistä saatu palaute osoittaa, että kehitysohjelma edistyy tavoitteiden mukaisesti, ja että olemme hyvin aikataulussa toimittaaksemme heinäkuussa 2018 tiimeille ensimmäiset Moto2-kisakoneet, kerrotaan Triumphin tiedotteessa.

Tehon, väännön ja kestävyyden osalta olemme ylittäneet odotuksemme, ja ratasession aikana näimme erinomaisia tuloksia, kun pyörällä ajettiin hyviä vakaita ja kilpailukykyisiä ratakierroksia.

– Tässä kohtaa kehitysohjelmaa olemme hyvässä vaiheessa. Olemme hyvin tyytyväisiä siihen vauhtiin, mitä Julian on esittänyt viimeisimmällä moottorilla, ja hänen palautteensa on ollut hyvin myönteistä. Meillä on luottamus siihen, että tulemme toimittamaan moottorin, jolla tiimit nauttivat kilpailemisesta ja kisan sekä äänen, joka innostaa faneja, Triumph-moottoripyörien tuotantojohtaja Steve Sargent toteaa.

Maailmanmestari Julian Simon lähdössä radalle.

– Olen todella onnellinen ollessani täällä Aragónissa testaamassa vuoden 2019 Moto2 -moottoreiden kehitysversioita. Huomaan, että viimeisin moottori on kehittynyt isolla askeleella, ja antaa hienon tunteen. Siinä on paljon tehoa, ja välityssuhteet ovat fantastiset, ja samoin moottorin ääni. Minulle tämä on tosi hauskaa, toteaa Julian Simon, vuoden 2009 125 cc maailmanmestari ja Moto2-kakkonen sekä kokenut Moto2-testikuljettaja.

Testityö on seurausta siitä, että Triumph Motorcycles toimii vuodesta 2019 lähtien FIM Moto2-MM-sarjan moottoritoimittajana. Kolmivuotinen sopimus Dornan kanssa pitää sisällään sen, että Triumph toimittaa kisaviritetyt kolmisylinteriset 765cc -moottorit sarjaan. Ne perustuvat täysin uuteen vuosimallin 2017 Triumph Street Tripleen.

Triumphin 3-sylinterinen Moto2-motottori

Moottorin toinen kylki.

Tuunattua Triumphia.

Triumphin Moto2-kehityspyörä.

Lähdössä radalle.

Julian Simon radalla.