Lauantaina ajettava sprint enduro kilpailu eroaa normaalista enduron MM-osakilpailusta siten, että erikoiskokeet ovat hieman lyhyempiä eikä siirtymiä ajeta ollenkaan. Kuljettajat tulevat maastokokeilta suoraan varikolle ja varikolta jälleen suoraan maastokokeille. Englannissa endurotesti ajetaan ensin kuusi kertaa ja tämän jälkeen crossitesti kuusi kertaa.

Sunnuntaina ajettava cross country kulkee samoja reittejä kuin lauantain sprint endurossa. Kilpailussa ajetaan kolme tuntia maastossa etenevää reittiä motocross-tyyliin ja kilpailijat käyvät välillä varikolla tankkaamassa.

Eero Remes on kiinni MM-pronssissa omassa sarjassaan.

Svärd ulkona Englannin osakilpailusta

Hugo Svärd ei pääse osallistumaan Englannin osakilpailuun sairastumisen vuoksi. Svärd loukkaantui Six Days -kilpailussa, mutta ehti toipua jo ajokuntoon kunnes kuumeilu esti osallistumisen Englannin osakilpailuun. Six Days -kilpailussa joukkue MM-pronssia voittaneessa joukkueessa mukana ollut Henric Stigell jatkaa taistelua Englannissa E2-luokassa. Myös viime viikonloppuna hienosti Mäntsälässä yleiskilpailun voittoon ajanut Eemil Pohjola on mukana jälleen MM-sarjassa ja kilpailee Enduro Junior-luokassa. Pohjolan kautta ovat vaikeuttaneet olkapäävammat, mutta nyt Pohjola on jälleen täydessä kunnossa ja taistelee varmasti hyvistä sijoituksista Englannissa.

Enduro GP- pisteet: 

  • 1. Steve Holcombe 259p 
  • 2. Loic Larrieu 222p
  • 3. Matthew Phillips 202p 
  • 12. Antti Hellsten 84p 

 

Enduro Junior- pisteet:

  • 1. Davide Soreca 244p
  • 2. Brad Freeman 230p
  • 3. Mikael Persson 208p
  • 18. Eemil Pohjola 50p

 

Enduro2-pisteet: 

  • 1. Jamie Garcia 267p 
  • 2. Jamie McCanney 261p
  • 3. Eero Remes 237p
  • 7 Henric Stigell 149p

 

Enduro Youth- pisteet:

  • 1. Andrea Verona 277p
  •  2. Leo Le Quere 212p
  • 3. Ruy Barbosa 192p
  • 4. Hugo Svärd 192p