Kytönen Motorsportin Eemil Pohjola onnistui loistavasti paluukilpailussaan loukkaantumisten jälkeen. Pohjola oli lauantaina ajetussa Sprint Endurossa viides ja sunnuntain cross country -kilpailussa neljäs.

Enduro 2-luokassa Henric Stigell hävisi turhan paljon aikaa lauantain Sprint Endurossa ensimmäisellä ja kolmannella pätkällä kaatumisten vuoksi, mutta onnistui hienosti hyvällä ajolla loppupäivästä nostamaan itsensä yhdeksänneksi. Sunnuntain cross countryssa Stigell ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla lähdössä, mutta onnistui ensimmäisillä kierroksilla hieman kohentamaan sijoitusta ja vaikka kilpailun loppupuolella väsymys painoi, niin nurmijärveläinen oli maalissa hienosti seitsemäs.

- Alkuun tuntui, että olisi voinut vähän lisätä vauhtia, mutta onneksi en liikaa lähtenyt repimään, koska lopussa olin sitten ihan nakit ja muusi. Energiat loppu, nestehukka paino päälle ja kävi pääkin jo aika hitaalla. Ihan kohtuullinen lopputulos kuitenkin ja ihan äkkiä ei tule mieleen, koska viimeksi olisin ollut näin katki. Tiimi ja huolto toimi taas kerran hyvin koko viikonlopun, Stigell kertasi sunnuntai päivää.

- Aika raju reitti oli tänään ja nyt on aika loppu. Ekalla kierroksella kaaduin ja jouduin pariin kertaan pysähtymään oikomaan tankoja. Olin siinä kohtaa kymmenen heikommalla puolella, mutta onnistuin kuitenkin nousemaan neljänneksi. Olin aika lähellä jo kolmattakin sijaa, mutta voimat loppui aika pahasti lopussa ja juomarepustakin loppui nesteet, niin neljänneksi jäin. Olen oikein tyytyväinen kuitenkin tulokseen, Pohjola kertoi päivän jälkeen.

Enduron MM- sarja jatkuu vajaan kuukauden päästä Saksassa kauden päätös viikonlopulla.

Sunnuntai tulokset:

Enduro GP: 

1. Nathan Watson 

2. Christophe Charlier 

3. Loic Larrieu

Enduro Junior:

1. Bradley Freeman

2. Davide Soreca

3. Albin Elowson

4. Eemil Pohjola

Enduro2:

1. Pascal Rauchenecker 

2. Daniel McCanney 

3. Josep Garcia 

7. Henric Stigell

Enduro Youth:

1. Ruy Barbosa

2. Leo Le Quere

3. Andrea Verona

MM-sarjatilanne 14/16

Enduro GP: 

1. Steve Holcombe 284p 

2. Loic Larrieu 260p 

3. Nathan Watson 247p

Enduro Junior:

1. Davide Soreca 284p

2. Brad Freeman 280p

3. Mikael Persson 208p

12. Eemil Pohjola 84p

Enduro2:

1. Josep Garcia 312p 

2. Jamie McCanney 299p 

3. Eero Remes 274p 

7. Henric Stigell 175p

Enduro Youth:

1. Andrea Verona 317p

2. Leo Le Quere 256p

3. Ruy Barbosa 242p

 4. Hugo Svärd 192p