Milan Dokic, 49 vuotta, sai kuolemaan johtaneet vammat menetettyään sateisella säällä moottoripyöränsä hallinnan ja törmättyään katutolppaan Forfar Roadin risteyksessä viime vuoden maaliskuussa. 

Transport for Londonille jättämässään raportissa kuolinsyytutkija toteaa, että valvontakameravideo näyttää selvästi, miten pyörä menettää sateella pidon siniseksi värjätyllä polkupyörien "supermoottoritiellä" CSH8:lla, joka johtaa Wandsworthista Westminsteriin.

Apulaiskuolemansyytutkija Russell Caller kertoo Visordownin mukaan, että järjestelmä, jolla määritellään CSH8:n ja muiden polkupyörämoottoriteiden pitotasot on riittämätön.

– Pitotason valvonnassa on tehty virhe Lontoon polkupyöräpikateillä, Caller toteaa.

Hänen mielestään tarvitaan välittömiä tutkimuksia, jotta saadaan aikaan selvä tieteellinen tapa, jolla päätellään oikeat pidon arvot, joita voidaan soveltaa Lontoon teille.

Eri alueilla on teillä varsin toisistaan pidoltaan poikkeavia tiejaksoja. Ongelma selvisi, kun kolaritutkija oli huomannut, että tiepinnalla, jolla Milan Dokic joutui onnettomuuteen, oli paljon alhaisempi kitkakerroin kuin tavanomaisella tiellä. Sen kitkakerroin oli vain 56,3, kun tavallisen tienpinnan on 77,05.

Tutkimus selvitti, että Dokicin kuolema johtui onnettomuudesta ja siihen myötävaikutti laiminlyönti.

TfL:n edustaja esitti surunvalittelunsa hänen perheelleen ja kertoi, että liikennelaitos ottaa vakavasti kuolinsyytutkijan rapotin ja on jo ryhtynyt toimiin kaikissa tämän esittämissä asioissa.

Kaikki polkupyörävaltatiet on pinnoitettu uudelleen niiltä osin, missä on ollut kulumaa ja lisäksi sinisellä pinnoitettujen teiden pinnan kunto on selvitetty ja tarkastuksia tullaan tekemään määräajoin.

Toimituksen kommentti:

Tämä herättää tietenkin kysymyksiä, miksi meillä Suomessa suhtautuminen ei ole samanlaista, vaan päällimmäinen tunne on, että viranomaiset joko peittelevät tai suhtautuvat täysin välinpitämättömästi tien päällysteiden, kuten pikipaikkausten moottoripyöräilijöille aiheuttamiin turvallisuusriskeihin ja jopa kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin?

On lisäksi muistettava, että sade vaikuttaa eri pinnotteisiin eri tavoin liukastavasti.