Yhdysvalloissa moottoripyörien myynti ei ole vieläkään toipunut vuoden 2008 romahduksesta, jolloin moottoripyörämyynti puolittui noin miljoonasta myydystä vuotuisesta pyörästä. Ala on hitaasti noussut, mutta viime vuodet ovat edelleen olleet rämpimistä ja laskevia myyntilukuja.

Tämän vuoksi kaksi tusinaa huolestunutta mp-alan veteraania on julkaissut tutkimuksen, joka vastaa kysymykseen "Voidaanko teollisuudenala pelastaa?".

Indian Motorcyclen entinen johtaja Robert Pandya muodosti Give A Shift -ryhmän viime keväänä pohtimaan asiaa. Hän aloitti tutkimuksella, johon osallistui 300 henkilöä sekä järjesti alan pyöreän pöydän keskustelun viime kuussa Long Beachilla. Mukana oli 25 alan raskaimman sarjan vaikuttajaa.

Yhteenveto:

  • – Myynti pysyy ennallaan tai laskee melkein joka alueella
  • – Suuret ikäluokat, jotka ovat vakaimpia mp-alan kuluttajia ikääntyvät nopeasti alan ulottumattomiin
  • – Ala on epäonnistunut yrityksissään kasvattaa myyntiä tekemällä uusia motoristeja naisista, vähemmistöjen edustajista sekä millenniaaleista
  • – Vanha dealerimalli on vanhentunut ja kaipaa uudistamista
  • – Autonomisten ajoneuvojen tulo saattaa puskea moottoripyörät tieltä kokonaan

– Viesti on, että olemme ongelmissa, eikä pilvessä näy hopeareunusta, Robert Pandya totesi.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Tutkimusraportin anti:

– Moottoripyöräala ei tarvitse parempia tuotteita, mutta sen markkinointi ja mainostaminen epäonnistuvat saamaan uusia kuljettajia kiinnostumaan, koska se on liian fokusoitunut isompiin, nopeampiin ja kalliimpiin moottoripyöriin, jotka on suunnattu veteraanikuljettajille.

– Milloinkaan ei ole ollut houkuttelevampaa ja kiinnostavampaa aikaa moottoripyöräilyssä kuin nyt on. On selvä, että kyse on silloin yleisen mielenkiinnon puutteesta moottoripyörällä ajamista kohtaan.

– Ala on myös epäonnistunut arvostuksessaan naiskuljettajien tärkeyttä kohtaan. Se ei ole tajunnut, että äidit, jotka ajavat, tuottavat lapsia, jotka ajavat moottoripyörillä. Sen sijaan valmistajat keskittyvät paljon tyypillisempään miesasiakkaaseen, ja kun on kyse naisista, niiden lähestymistapa on "Pienennetään sitä, ja tehdään siitä pinkki" sekä varusteiden että asujen osalta.

– On selvästi olemassa polku naiskuljettajuuteen, joka ei tule perinteisen moottoripyörämarkkinoinnin kautta, ja joka pitää tutkia, raportissa todetaan. – Naiskuljettajien määrän kasvulla on suuri vaikutus nuorten motoristien tuloon alalle. 

Paneeli puolestaan totesi, että moottoripyöräjälleenmyyjät ovat epämuodikkaita ja mielikuvituksettomia sekä palkkaavat henkilökuntaa, joka on ensisijaisesti kiinnostunut myymään huipputuotteita varakkaille ostajille ja jättävät huomiotta perustason aloittelijan.

– Kauppiaat eivät usein vieläkään tiedä, miten myydä naisille, pariskunnille, perheille ja ei-perinteisille asiakkailla, raportissa todetaan. – Moottoripyöräilystä kiinnostuminen voidaan nopeasti torpata huonolla, turhauttavalla tai heikolla kauppiaskokemuksella.

Suurin uhka yhteensopimattomuus

Vielä huolestuttavammaksi asiaksi Pandyan raportti kokee autonomisten ajoneuvojen tulon. Niiden olemassaolo julkisilla teillä saattaa aiheuttaa sen, ettei moottoripyöräilylle ole turvallista tilaa.

Paneeli teki asiasta sen johtopäätöksen, että on olemassa todellinen riski sille, että moottoripyöräily jätetään kokonaan ulkopuolelle keskusteluissa tulevaisuuden ajoneuvojen infrastruktuurijärjestelmistä. Suurin yksittäinen uhka moottoripyöräilylle on yhteensopimattomuus autonomisten ajoneuvojen ja olemassaolevien moottoripyörien välillä.

Kuvituskuvaa MP-messuilta. Kuva Matias Mäki

Kuvituskuvaa MP-messuilta. Kuva Matias Mäki

Korjausliikkeet

Vaikka paneelin johtopäätökset olivat ankeita, tarjolla oli myös neuvoja ja ideoita tilanteen muuttamiseksi. Se kutsui kaikki mp-alan vaikuttajat sekä motoristit yksilöllisesti korjaamaan ja tekemään töitä yhdessä moottoripyöräilyn imagon parantamiseksi.

Valmistajien pitää mainostaa moottoripyöräilyä toimintana, joka sopii kaikille sekä kertoa moottoripyöräilyn eduista ja iloista sekä tehdä moottoripyöräilyn positiivisista vaikutuksista hyväksyttäviä.

Motoristien puolestaan pitää olla parempia lajinsa lähettiläitä.

Blaine Schuttler, Husqvarna Motorcycles North American toimitusjohtaja totesi, että suurin haaste on identifioida kuluttajat ja päästä heidän kanssaan yhteyteen.

– Markkinointimme on suunnattu ihmisille, jotka ovat jo alalla sekä heille, joita yritämme saada takaisin lajin pariin. Samaan aikaan kaikki alalla yrittävät saada sellaisia henkilöitä kiinnostumaan moottoripyöristä, jotka eivät ole edes ajaneet moottoripyörillä tai olleet kiinnostuneita niistä.

Osa yrityksistä ei ole valmistanut pyöriä, jotka olisivat sopivan kokoisia ja hintaisia uusille kuljettajille, tai ovat epäonnistuneet yrityksissään tehdä niistä kiinnostavia, Herald Business Journalin artikkelissa todetaan.

Miten herättää huomio?

Mutta jopa valmistajilla, joilla on loistavat aloittelijoille suunnattujen moottoripyörien valikoimat kuten Hondalla, on ongelmia herättää potentiaalisten motoristien huomio. Heidän vapaa-ajastaan ja varoistaan käydään kamppailua verkkopelaamisen, nettivideonkatselun ja muiden ulkolajien kuten polkupyöräilyn, retkeilyn tai muiden urheilulajien sekä moottoripyöräilyn kesken.

Yksi ongelma ovat millenniaalit jo sinänsä, sillä he ovat kasvaneet "yliturvallisessa kuplassa" tai heidän vanhempansa ovat olleet ylisuojelevia. Tällöin seikkaileminen ei ole ensimmäisenä listalla. Kiinnostavampaa on mukavuus ja turvallisuus.

Teollisuusalan konsultti entinen Hondan johtaja Chris Jonnum, joka ei ollut paneelissa mukana, mutta joka jakaa sen päätelmät, oli sitä mieltä, että jo moottoripyöräilyn jännityksen pitäisi tehdä siitä helpon myytävän.

–Se mitä meillä on tosi coolia ja hauskaa, aitoa ja vetoavaa. Jokainen joka ajaa moottoripyörällä tietää, miten hienoa ja hauskaa se on. Sen, mitä yritämme tehdä ei pitäisi olla mahdotonta, Jonnum uskoo.

Palaamme tähän aiheeseen jatkoartikkelilla lähipäivinä.